Syksyisiä kuvia

Esittelen viime viikonloppuna Järvenpäässä ottamani luontokuvat tässä postauksessa kuten lupasin. Keskitytään siis syksyiseen Etelä-Suomeen ja ruskan ihaniin väreihin.

Tiedän, että osa teistä lukee blogiani vain anoreksian takia. Itseäni on auttanut parantumisessa huomion suuntaaminen aivan muualle. Etsin elämästä kauniita asioita ja tällä hetkellä päällimmäiseksi nousee luonto.

Sen enemmittä puheitta, toivottavasti joku jaksaa selata loppuun saakka :)

Tell me 'bout the good old days

Vietin rentouttavan viikonlopun isovanhempieni luona Järvenpäässä. Sain oleskella suureksi osaksi omassa rauhassani ja käytin aikani käymällä pitkällä valokuvauslenkillä, lueskelemalla kirjaa ja lehtiä, kokoamalla palapeliä ja tietysti nauttimalla ruoasta. Pitkästä aikaa tuli myös katsottua televisiota ihan reaaliajassa.

Luonto oli jo ruskan värjäämä ja aurinko paistoi niin kauniisti, että oli pakko kaivaa kamera laukusta jo kävelymatkalla juna-asemalta mummolaan. Ajattelin taas esitellä luontokuvat omassa postauksessaan, kunhan saan katsottua ne läpi.

Perillä odotti valmiiksi katettu päiväkahvipöytä raparperipiirakoineen. Vaihdettiin kuulumisia ja päiviteltiin kämmenselän uutta ruusutatuointia. Joka kerta saa kyllä selittää, miksi pidän lävistyksistä ja tatuoinneista.

Serkkupoikakin kävi kääntymässä lauantaina "aamupalalla" kolmen jälkeen. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, sillä lapsina olimme hyviä kavereita.

Viikonloppu meni ohi hujauksessa. 1000 palan palapelikin jäi taivaasta hieman keskeneräiseksi. Eilen vielä viime minuuteilla ennen junalle lähtöä kokosimme mummin kanssa sillan valmiiksi.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, yrittäkää selviytyä maanantaista!

Yksi askel taakse...

Ajattelin tulla kirjottamaan taas vähän kuulumisia noiden mt-ongelmien osalta. Sanotaan suoraan, ettei vointi ole parhaasta päästä. Tuntuu, että kesän Mä olen jumala -olo on kuin eri ihmisen fiiliksiä. Nyt vain masentaa, itkettää ja kaikki ärsyttää.


Joku kiva anonyymi ehtikin jo toissapostaukseen kommentoida mun turvonneista poskista. En kiistä, ettei parin viime viikon aikana oksentelu oo karannut taas käsistä. Ja siihen päälle vielä viinapöhötykset, niin ai että turvottaa!



Tällä viikolla oon saanut pidettyä kiinni oksentamattomista ja alkoholittomista päivistä. Se vaan vaatii tarkkaan suunniteltua ohjelmaa ja oonkin kirjannut ylös päivän ohjelmat tunnilleen. Herätys, aamupala, eilisen Salkkarit, koiran ulkoilutus, lounas, lukeminen, jne..

Sain hyvää palautetta opettajilta koulun käynnistä ja kiitettävän äidinkielen novellianalyysistä. Kuitenkin kun maanantaiaamuna kirjoitin unettoman yön jälkeen eräästä Samuli Putron kappaleesta runoanalyysiä käytyäni ensin purkamassa itkien paineita lenkkipolulla, tajusin että en jaksa. Mun on pakko keskittää energiani toipumiseen.


Labratkaan ei ole kunnossa, mutta uskottelen itselleni ettei tässä ole mitään hätää. Silti iltaisin sydämen jyske korvissani mietin, että heräänkö enää aamulla.


Huomenna lähden suoraan terapiasta isovanhempien luokse Järvenpäähän. Säännölliset ruokailut ja hitaanpuoleinen eläkeläisten arki toivottavasti saa munkin mielen ja arjen taas raiteilleen. Ehkä voisin ottaa kameran mukaan, koska se on jäänyt laukkuun lojumaan sitten kesän. Maanantaiksi on sovittu poli, mutta jos koen hyötyväni enemmän mummin ja ukin luona lepäämisestä, jään vielä Jäkeen alku viikoksikin.


Hävettää myöntää, että tää menee näin. Syömishäiriö on paska sairaus.

Kesäillan kuvia

Palataan vielä hetkeksi elokuun kesäisiin tunnelmiin luontokuvien muodossa. Nää jäi jostain syystä julkaisematta ajallaan, mutta leikitään, että sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" pitää paikkansa.

Näiden kuvien jälkeen en ole tainnut kameraan edes tarttua muuten kuin blogin kuvituskuvia varten. Ei ole huvittanut, ja masennus on ruokkinut ajatusta siitä etten edes osaa. Sinänsä järjetöntä, koska miten kuvittelin kehittyväni jos en harjoittele?

Tässä kuitenkin muutama kuva, olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja tai jotain siltä väliltä. Ja kauneushan on aina katsojan silmässä!

Welcome autumn!

Kai nyt on vain myönnettävä, että syksy on vihdoin tullut. Shortsit ovat vaihtuneet aikaa sitten farkkuihin ja topin päälle saa vetää takin tai vähintään lämpimän neuleen. Toisaalta on kiva kun saa taas pukeutua kerroksittain, mutta toisaalta kaipaan kesän lämpöä kun riitti että vetäisi sen enempää ajattelematta päälleen maksimekon ja jalkaan ballerinat.

Kuinka mua toissa viikolla ketutti, kun nahkarotsissani tajusin ettei ulkona enää pärjää ilman pitkähihaista. Tuntuu, että kesä katosi hujauksessa ja siitä olisi voinut nauttia paaaljon enemmän. Kohta alkaa loputon palelu ja talven pimeys. R.I.P. Suomen kesä, joka ei ikinä alkanutkaan!

Heinäkuussa netistä tilaamani takki on noussut viilenevien säiden myötä ihan ykkössuosikiksi. Värin lisäksi rakastan ennen kaikkea isoja taskuja, koska kännykkä mahtuu sinne ilman putoamisen vaaraa! Miks nykypuhelinten pitää olla niin isoja?

Pimeydestä huolimatta yritän löytää elämästä positiivisia asioita. On aika rentouttavaa ajaa bussilla keskustan läpi katulamppujen valossa tai jumittaa iltaisin telkkarin edessä katsomassa sarjoja, jotka ovat palanneet kesätauolta.

Vaikka syksy ärsyttääkin, en voisi luopua Suomen neljästä vuodenajasta. Odotan innolla ruskaa ja vois vaikka opetella neulomaan itselleen villasukat! Iltaisin voi myös jälleen sytyttää (tuoksu)kynttilöitä ja käpertyä fleece-peiton alle juomaan teetä ♥

Keskitytään siis hyviin  asioihin. Syksyllä sataa, mutta sun mielessä ei tarvi sataa. Asioita voi katsoa monelta kantilta.

Weekend morning

Rauhalliset aamut ovat yksi päivän kohokohdista etenkin viikonloppuisin kun ei ole kiire mihinkään. Eilen heräsin vasta puolen päivän aikoihin, ja vaikka silloin ei enää puhuta aamusta, haudutin itselleni aamiaispuuron kattilassa pähkinöiden kera. Tein puurosta vähän tavallista ruokaisamman ja teen sekaan lorautin tavallisen soijamaidon sijaan vaniljan makuista. Nam.

Nautin siitä kun kukaan ei ole hössöttämässä ympärillä, vaan saa rentoutua ja toimia oman fiiliksen mukaan.

Laitoin musiikkia taustalle ja käperryin sohvan nurkkaan lukemaan Hesaria. Yksin ollessa on se hyvä puoli, että musiikkia voi soittaa kaiuttimen kautta tietokoneen kajareita paremmalla äänenlaadulla kun kukaan ei ole valittamassa "huonosta" musiikkimausta.

Ulkona näyttää olevan kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta flunssan oireet tuntuvat vieläkin, joten tämä päivä mennee eilisen kanssa samaa linjaa elokuvia katsellessa. Pysähtyminen tuntuu vaikealta, mutta on välillä välttämätöntä, joten tänään keskityn vain ottamaan rauhallisesti.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Nyt meen jatkamaan Netflixin parissa.

Kuume ei ole syy jättää syömättä

Niinhän siinä kävi, että lopulta minäkin sairastuin flunssaan muun perheen esimerkistä. En muista milloin olisin viimeksi ollut kunnolla kipeä, mutta ilmeisesti on aika yleistä ettei vakavasti alipainoisena juuri sairastele ja kun ravitsemusta saa hieman parempaan kuntoon, iskevät tauditkin herkemmin.

Kävin eilen polilla juttelemassa ja hoitaja kiinnitti huomiota alakuloisuuteeni. Oon ollut aika allapäin viime päivinä, mutta hitaaseen reagointiin keksin syyn vasta kotona kun tajusin kaivaa kuumemittarin esille. Toiset 38°C:n kuume saa suorastaan toimintakyvyttömiksi, mutta mä oon joskus porskuttanut koulupäivän matematiikan kokeineen läpi 40°C:n kuumeessa ja ihmetellyt että miksi ajatus ei oikein kulje. En tiedä onko mun kroppa niin tottunut väsymykseen ja toimimaan äärirajoilla, vai mistä johtuu etten huomaa olevani kipeä.

Oman haasteensa kipeänä ollessa tuo ruokailut. Aterioista ei ole varaa nipistää yhtään, vaikka ruoka ei maistuisi tai koko päivä menisi sängyssä koomatessa. Voitte vain arvata, kuinka kateellinen olen siskolleni, jonka ei tarvitse sairastaessa syödä yhtään sen enempää kuin pystyy. Kirosin heti aamusta, etten ole ostanut nutridrinkejä varastoon. Apteekkiin ei pystynyt lähtemään, joten siitä vaan puuroa keittämään ja pakkolusikoimaan naamaan.

Aina ennen olen ollut suorastaan iloinen kuumeesta ja ruokahalun puutteesta. Mikä olisikaan parempi tekosyy olla syömättä ja laihtua "vahingossa"? Tiedostan vääristyneen ajatusmallin, mutta silti tuntuu vaikealta ahtaa sisäänsä tarvittava kalorimäärä. En halua antaa syömishäiriölle periksi tässä tilanteessa, joten hoen itselleni että olen anoreksiatoipilas, joten mulla ei ole varaa joustaa ruokailuiden suhteen.

Joten, mitä mä eilen kipeänä ollessani söin? Aamupalaksi kaurapuuroa cashew-pähkinöillä, teetä ja kaksi nektariinia. Meinasin kuolla noiden nektariinien takia ja kesti yli puoli tuntia ennen kuin sain pelkästään ne syötyä, mutta hoin päässäni että niistä saa vitamiineja, jotka edistävät paranemista. Lounaaksi söin parsakeittoa soijapaloilla, ja päivälliseksi uskaltauduin kokeilemaan pastaa lehtikaalilla. Iltapala meni taas perus puurolinjalla.

Tänään olen jatkanut koomaamista, en malttanut pysyä eilen paikoillani ja se kostautui tämän päivän vielä huonommalla voinnilla. Aamulla olisi pitänyt käydä verikokeissa, mutta päädyin vain varaamaan ajan huomiselle. Terapiankin jouduin perumaan. Katotaan tuleeko opiskelusta nyt yhtään mitään, putoon aika tehokkaasti kärryiltä poissaolojen takia, koska aikuislukiossa tahti on niin kova. Mutta mietitään sitä myöhemmin.

Toivottavasti muilla viikko on lähtenyt paremmin käyntiin, vaikka flunssaa on nyt enemmänkin liikkeellä.

Porridge for breakfast

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, syön aika lailla samoja ruokia päivästä toiseen. Puuro on ollut mulle jo pitkään turvaruokien ykkönen, joten oon kehitellyt siitä monia eri variaatioita. Tavallista tylsää kaurapuuroa ilman mitään lisukkeita en syö kotioloissa enää lainkaan. Puurosta saa helposti täyttävämmän, kun sekaan laittaa muutakin ja nälkä pysyy poissa pidempään.

Mittaan puurohiutaleet aina desimitalla. Näin annoskoot pysyvät sopivina, enkä lähde huomaamattani pienentämään niitä tai läträämään lautasellista velliksi. 1½dl hiutaleita veteen keitettynä. Mä yleensä yhdistelen eri viljoja oman maun mukaan, esimerkiksi kaurapuurosta saa pehmeämpää kun laittaa sekaan hieman mannasuurimoita. Tai jos puuron keittää vaikka vaniljasoijamaitoon, tulee siitä hyvä makea versio!

anteeksi räjähtäneet mikropuurokuvat!

Entä mitä valmiin puuron joukkoon? Jossain vaiheessa laitoin aina 200g purkin raejuustoa, mutta nykyään raejuusto tursuaa jo korvista ulos. Chia-siemenetkin olivat tuolloin päivittäisessä käytössä, mutta kalliit superfoodit alkoi ärsyttää, enkä niitä sen takia enää osta. Pähkinät kuuluvat tällä hetkellä jokapäiväiseen ruokavaliooni, ja ½desiä on helppo "piilottaa" puuron joukkoon.

Kesän alussa löysin myös maapähkinävoin ja auringonkukansiemenet. Vähän vajaa ½dl siemeniä ja iso ruokalusikallinen makeuttamatonta maapähkinävoita neljän viljan puuron sekaan on yksi mun lemppareista. Välillä oon laittanut sekaan myös ihan vähän soijarouhetta, jotta saisi enemmän proteiinia.

Tällä hetkellä oon ihastunut Fazerin Alku sadonkorjuu -puuroon, jossa isojen täysjyvähiutaleiden joukossa on auringonkukan-, kurpitsan- ja pellavansiemeniä. Alkuun kauhistelin noita siemeniä hiutaleiden joukossa (apua, ylimääräisiä kaloreita!), mutta kukin voi omalla kohdallaan miettiä paljonko noin pieni määrä vaikuttaa yhtään mihinkään.

Moni tykkää syödä puuron kanssa marjoja tai pilttiä, mutta mä syön hedelmät mieluummin erikseen. Seuraava haaste olisi kokeilla tuorepuuroa, jonka voi tehdä esim. jogurttiin edellisenä iltana ja antaa turvota jääkaapissa yön yli. Nyt kun vielä saa tuoreita kotimaisia marjoja, voisi ihan tosissaan yrittää rohkaistua ja ostaa vaikka Yosan metsämarja-kaurajogurttia ja sekoitella siitä, itse poimituista mustikoista ja pikakaurahiutaleista aamupalan.

Sieltä varmaan löytyy muutama muukin puuron ystävä. Miten te yleensä syötte omanne?

Koulun alkamisesta ja jaksamisesta

Kesäloman loppumisesta on tasan viikko. Mulla on tiistaisin ja tortaisin lukion mattematiikan, äidinkielen ja ranskan kurssit kahdesta puoli seitsemään. Toisaalta kiinnostaa kauheesti, mutta tuntuu että kokonaisuuksiin keskittyminen ei onnistu millään. Takerrun novellia lukiessani yhteen vanhahtavaan sanaan jota en ymmärrä ja tunnin päästä löydän itseni Wikipedioimasta 1800-luvun suomalaista kirjallisuutta. Tehtävä ei edisty, mutta tarpeetonta taustatietoa on vaikka muille jakaa.

Ranskaa päätin kerrata katsomalla ranskan kielisiä elokuvia, aloitin Améliesta, jonka olen nähnyt pelkästään koulussa ainakin neljä kertaa. Selailen kirjojen sivuja, tutut sanat hyppäävät silmilleni ja tuntemattomat pysyvät tuntemattomina. Huomaan osaavani, mutten silti osaa. Olen siis lukenut pitkää ranskaa ja nyt kertaan RAA1-kurssia, josta minulla on jo suoritus, joten kokeeseen ei jakson päättyessä tarvitse osallistua jos en halua yrittää korottaa arvosanaa.

Geometriaa kertaan huvikseen pitkänä, koska lukion suoritetuista kursseista ei ole juurikaan jäänyt mitään mieleen. Mulla on kansiot täynnä muistiinpanoja omalla käsialalla, muttei mitään muistikuvaa niiden kirjoittamisesta. Kaikki ajatukset olivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja vielä monta vuotta sen jälkeenkin, vain syömisen välttelyssä ja kalorien kuluttamisessa, joten ei ehkä ole ihmekään kun nälkiintyneet aivot eivät ole sisäistäneet kaikkea.

Noora 9C, kun Hesari oli vielä suuuuuri

Mietin, mistä tunnistaa sen kun ei jaksa ja mikä on tervettä stressiä. Puolen tunnin kuluttua pitäisi istua luokassa, mikä tuntuu täysin absurdilta. En halua lähteä kodin turvallisten seinien ulkopuolelle, kohdata ihmisiä, näyttää ahkeralta vaikka pääni on oikeasti täynnä harmaata usvaa ja huonommuudentunteita, jotka vievät keskittymiskyvyn. Saan itseni paikalle, mutta mitä se hyödyttää kun olen samanaikaisesti itse luomassani rinnakkaistodellisuudessa?

Haluan piiloutua.