2015/09/09

Kuume ei ole syy jättää syömättä

Niinhän siinä kävi, että lopulta minäkin sairastuin flunssaan muun perheen esimerkistä. En muista milloin olisin viimeksi ollut kunnolla kipeä, mutta ilmeisesti on aika yleistä ettei vakavasti alipainoisena juuri sairastele ja kun ravitsemusta saa hieman parempaan kuntoon, iskevät tauditkin herkemmin.

Kävin eilen polilla juttelemassa ja hoitaja kiinnitti huomiota alakuloisuuteeni. Oon ollut aika allapäin viime päivinä, mutta hitaaseen reagointiin keksin syyn vasta kotona kun tajusin kaivaa kuumemittarin esille. Toiset 38°C:n kuume saa suorastaan toimintakyvyttömiksi, mutta mä oon joskus porskuttanut koulupäivän matematiikan kokeineen läpi 40°C:n kuumeessa ja ihmetellyt että miksi ajatus ei oikein kulje. En tiedä onko mun kroppa niin tottunut väsymykseen ja toimimaan äärirajoilla, vai mistä johtuu etten huomaa olevani kipeä.

Oman haasteensa kipeänä ollessa tuo ruokailut. Aterioista ei ole varaa nipistää yhtään, vaikka ruoka ei maistuisi tai koko päivä menisi sängyssä koomatessa. Voitte vain arvata, kuinka kateellinen olen siskolleni, jonka ei tarvitse sairastaessa syödä yhtään sen enempää kuin pystyy. Kirosin heti aamusta, etten ole ostanut nutridrinkejä varastoon. Apteekkiin ei pystynyt lähtemään, joten siitä vaan puuroa keittämään ja pakkolusikoimaan naamaan.


Aina ennen olen ollut suorastaan iloinen kuumeesta ja ruokahalun puutteesta. Mikä olisikaan parempi tekosyy olla syömättä ja laihtua "vahingossa"? Tiedostan vääristyneen ajatusmallin, mutta silti tuntuu vaikealta ahtaa sisäänsä tarvittava kalorimäärä. En halua antaa syömishäiriölle periksi tässä tilanteessa, joten hoen itselleni että olen anoreksiatoipilas, joten mulla ei ole varaa joustaa ruokailuiden suhteen.

Joten, mitä mä eilen kipeänä ollessani söin? Aamupalaksi kaurapuuroa cashew-pähkinöillä, teetä ja kaksi nektariinia. Meinasin kuolla noiden nektariinien takia ja kesti yli puoli tuntia ennen kuin sain pelkästään ne syötyä, mutta hoin päässäni että niistä saa vitamiineja, jotka edistävät paranemista. Lounaaksi söin parsakeittoa soijapaloilla, ja päivälliseksi uskaltauduin kokeilemaan pastaa lehtikaalilla. Iltapala meni taas perus puurolinjalla.

Tänään olen jatkanut koomaamista, en malttanut pysyä eilen paikoillani ja se kostautui tämän päivän vielä huonommalla voinnilla. Aamulla olisi pitänyt käydä verikokeissa, mutta päädyin vain varaamaan ajan huomiselle. Terapiankin jouduin perumaan. Katotaan tuleeko opiskelusta nyt yhtään mitään, putoon aika tehokkaasti kärryiltä poissaolojen takia, koska aikuislukiossa tahti on niin kova. Mutta mietitään sitä myöhemmin.

Toivottavasti muilla viikko on lähtenyt paremmin käyntiin, vaikka flunssaa on nyt enemmänkin liikkeellä.

7 kommenttia:

  1. Paranemisia ♡ kaikki ovat kipeitä joskus ja putoavat kärryiltä yhtä paljon kuin sinäkin. Älä siis huoli, keskityt vain lepäämiseen ja niiden vitamiinien popsimiseen :)

    VastaaPoista
  2. Kipeenä täälläkin... Harmittaa kun olis paljon kivaa ohjelmaa ja koulua. Mutta pitää vaan koittaa levätä ja syödä hyvin, vaikkei tee mieli. Ruokien skippailu ei ainakaan paranemista edistä, oli kyse flunssasta tai syömishäiriöstä :)

    VastaaPoista
  3. Mustakin tuntui, että kun aliravitsemusta korjattiin, niin oli herkempi taudeille ja iho alkoi kukkimaan, mut se johtu bakteerikannan muutoksesta :D tiedän ton tunteen jos olo on huono ja ei oo hyviä energianlähteitä (ja nopeita) eikä millään ja sit sh on siel olan takana, niin siinäkin lisää taistelua. Pitäis vaan ymmärtää, että ruokaa tarvii, oli sitten kipeenä tai ei. Se energia menee kuitenkin suurimmaksi osaksi taudin ehkäisemiseen :)

    VastaaPoista
  4. Toivotaan että ei ole sisukas tauti! Tsempit <3

    VastaaPoista
  5. Täällä samoissa fiiliksissä, poliajan jouduin mäki peruu:D mä kans mietin iha samaa et hitto oon kateellinen fyysisesti terveille ihmisille kun niiden ei oo "pakko" syödä sairaana jos ei tee mieli kun ite saa väkisin olla tunkemassa ruokaa alas. Paranemisia <3

    VastaaPoista
  6. flunssa lisää energiankulutusta 10%lla. ei kannata ruoasta tinkiä, jos ei maistu niin sit nesteenä; nutrit, proteiinijuomat mehut ja vähemmän niitä kaloriköyhiä mutta vatsaa täyttäviä kasviksia ja hedelmiä. korvaa appelsiinin mehulla ja jättää kasvikset vaik kokonaan pois tai ainaki vähälle.

    VastaaPoista