2015/12/01

Joulukorttiaskartelua

Kotiuduin juuri Järvenpäästä, missä vietin isovanhempieni luona viimeiset neljä päivää. Välillä on hyvä päästä pois omasta oravanpyörään juuttuneesta arjestaan ja saada ihan muuta ajateltavaa.

Vaikka jouduin poistumaan omalta mukaavuusalueeltani, ja päivään sisältyy viisi ateriaa, en mä kauheasti ole pyöritellyt syömisiä päässäni. Syön mitä tarjotaan, oli se sitten sosekeittoa tai makaronilaatikkoa, pullaa tai mustikkapiirakkaa. Oon luonut omat rutiinini jo sinnekin. Varaan aina ainakin pari kirjaa mukaan, tällä kertaa oon lukenu Harry Pottereita uudestaan ja niihin jos mihin saa uppouduttua!

Kuitenkin aiheeseen! Käytiin lauantaina ostamassa joulukorttitarvikkeita ja saatiin mummin kanssa tehtyä yhteensä 45 korttia! Joku voisi sanoa, että lapsellista touhua, mutta mä tykkään leikkaa-liimaa-näpertelystä edes näin kerran vuodessa. Tää onkin muodostunut jo melkein perinteeksi, että käyn joulun alla askartelemassa joulukortteja isovanhemmilla.

Tänä vuonna syntyi poro- ja joulupallokortteja.

Joulupallot leikkasin erilaisista kuvioiduista papereista ja niiden ripustusnauhat Hyvää Joulua -tarrojen reunoista, jotka muuten olisivat päätyneet roskikseen. Osaan palloista syntyivät rusetit kullanvärisestä kuminauhasta.


Mummi ei jaksanut mun lailla takertua yksityiskohtiin ja leikellä papereista kuvioita ja solmia rusetteja, joten hän meni helpoimman kautta liimaamalla kortteihin tarroja ja lumihiutaleita ja sen jälkeen piirtämällä kortteihin reunukset kultatussilla. Nättejä tuli näistäkin.


Viimeisimmistä korteistä tykkään ehkä eniten! Ostettiin kullan värinen leimasintyyny, ja leimasimena käytin peukaloani. Näin syntyi söpöjä poroja, joille piirsin tussilla sarvet, silmät ja nenän.


Oletteko te ajatelleet askarrella joulukortteja, tai ehkä tehneet jo sellaisia? Musta ainakin itsetehdyt on monin kerroin kivempia kuin kaupasta ostetut.

--
PS. Ai hitsi, kun tajusin vasta tämän postauksen tehtyäni, että nyt en voi lähettää näitä kortteja ystävilleni, jotka lukevat blogiani! Yllätys menee ihan pilalle.. Ehkä pitää jostain repäistä vielä jokin uusi idea ja tarvikkeet siihen...

14 kommenttia:

  1. Aivan ihana idea toi porokuviointi! Ja ei askartelussa mun mielestä oo mitään lapsellista, varmaan jotkut tylsät aikuiset sanoo niin vaan tekosyynä kun ei ehdi/jaksa tehdä itse :D Todellakin ite tehty kortti on kivempi kuin valmiina ostettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä myöntää, että otin osittain mallia googlailemalla löydetyistä korteista :P

      Poista
  2. Söpöjä kortteja - ja oikein urakalla - väsäsitte! :) Erityisen hellyyttäviä tosiaan nuo porot...♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suostuin lopettamaan askartelun vasta kun korttipohjat loppuivat :---D

      Poista
  3. Kauniita kortteja :) Mäkin teen itse ja idea on jo syntynyt. Ehkäpä muistan sinuakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin ajatellut laittaa yhden sulle, mutta katsotaan nyt kun oon niin huono lähettämään mitään xD

      Poista
  4. Noi porokortit on kyllä ihania! Mäkin teen aina kortit itse. Tämän vuoden kortit on askarreltuina jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva, että joku muukin on jo innostunu tekemään itse!

      Poista
  5. Ei oo yhtään lapsellista! Jos itsekin jaksaisi noita kortteja askarrella, kun melkein aina se jää ajatuksen tasolle.. Ihania kortteja teitte. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se niin paljon vaivaa lopulta vaadi. Kunhan vaan saa sen ensimmäisen suunniteltua ja tehtyä :--D

      Poista
  6. Kivoja kortteja, etenkin porokortit on tosi söpöjä! ♥

    VastaaPoista
  7. Mä oon maalannut joulukortteja. :D Aika puuduttavaa, kun pitää 25 korttia maalata, mutta ainakin pääsee käyttämään luovuutta. Ihania noi sun tekemät. :)

    En oo aiemmin kommentoinut, mutta tykkään sun blogista tosi paljon. <3 oot jotenkin vähän samanlainen kuin mä :)

    Joskus kirjoitit, että uskot Jumalaan. Mä uskon, että sun elämälläsi on vielä Jumalan johdattama tarkoitus. Suurempi kuin ajattelitkaan.
    Jeesus rakastaa sua niin paljon. Oot mun rukouksissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä vaativalta ja aikaa vievältä projektilta, mutta lopputulos on varmasti vaivan arvoinen :) Mäkin olen silloin tällöin sun blogia lueskellut. Ja loppuun en osaa sanoa, kuin: ♥

      Poista