2015/12/08

Syömishäiriöliitto SYLI ry

Multa on useampaankin otteeseen kyselty Syömishäiriöliiton toiminnasta ja etenkin kahvihetkistä sekä vertaistukiryhmistä. Oma kokemukseni näin helsinkiläisenä tietysti rajoittuu Etelän-Sylin toimintaan ja täytyy myöntää, että alkuun suhtauduin yhdistyksen toimintaan hieman varauksella:  "En mä voi osallistua kun en ole tarpeeksi laiha. // Ei mulla oikeesti mitään syömishäiriötä oo. // En uskalla avata suutani muiden edessä." Oon kyllä pyörtänyt kaikki negatiiviset ajatukseni ja tajunnut alkuhankaluuksien johtuvan minusta itsestäni ja silloisesta sairaudentunnottomuudestani.


Olen käynyt enemmän ja vähemmän aktiivisesti kahvihetkissä Kaapelitehtaalla nyt suunnilleen kahden vuoden ajan. Muistan kuinka vaikeaa ensimmäisellä kerralla oli päästä paikalle, ajattelin että kaikki muut kävijät ovat jotain käveleviä luurankoja ja minä "possuna" joukossa. Selvisi kuitenkin, että paikalle on tervetullut jokainen koosta, diagnoosista/diagnoosittomuudesta, iästä ja mielentilasta riippumatta. Tuolloin ensimmäisellä kerralla oli paikalla myös erään sairastavan läheinen.
Jos haluaa vain istua hiljaa ja kuunnella, sekin on mahdollista. Puheenaiheet riippuvat täysin paikallaolijoista, välillä jutellaan säästä ja välillä syömishäiriön tuskaisuudesta. Kaikki ryhmissä puhutut asiat jäävät myös paikallaolijoiden välisiksi; osallistujilla on vaitiolovelvollisuus, jolloin muihin kävijöihin liittyviä asioita ei jaeta ulkopuolisille. Sääntöjen mukaan myöskään kilo-, kalori- tai ruokamääriä tai liikkumisia ei vuodateta muille. Tarkoitus on, että kaikilla on hyvä ja rauhallinen olo lähtiessä.


Kahvihetken lisäksi on myös vertaistukiryhmiä sairastaville ja parantumassa oleville, ahmintatyyppisesti oireileville ja läheisille. On luentoja, virkistysiltoja ja perjantaisin tuettua yhdessä syömistä. Olen kerran käynyt vertaistukiryhmässä, mutta koska olen sairastanut niin pitkään ja sen myötä lähipiiriini kuuluu paljon syömishäiriöisiä ja siitä parantuneita, en kokenut ryhmän tuovan itselleni mitään uutta. Koen, että vapaamuotoisemmissa kahvihetkissä käyminen sopii itselle paremmin.



Syli järjestää myös jonkin verran erilaisia kursseja. Osallistuakseen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Itse kävin viime keväänä viiden kerran Voimauttava valokuvaus -kurssin (josta lisää toisessa blogissani täällä ja täällä).

Tämän viikon torstaina 10.12. järjestetään Etelän-Sylin pikkujoulut klo 14-17, joissa on tarjolla piparia ja glögiä. Itse ajattelin osallistua ja haastan jokaisen lukijan osallistumaan! Nähdäänkö?


Syömishäiriöliiton sivuille pääset tästä, ja Etelän-Sylin sivuille tästä.
Sivuilta löytyy mm. enemmän tietoa tapahtumista, tukea sähköpostitse ja toipumistarinoita.
Jos haluat liittyä Sylin jäseneksi, käy ihmeessä klikkaamassa itsensi tälle sivulle ja lue lisää asiasta!

13 kommenttia:

  1. Ihana kun kirjoitit tästä! Tekisi ihan hirveästi mieli osallistua jo vaikka torstaina, mutta uskallus...Lisäksi mulla on tulevana yönä yövuoro, mutta jos heti alusta menisi. Jos. Iiks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tulla saa vaikka vain hetkeksi kuuntelemaan :--)

      Poista
  2. Voi vitsit, tuli sellanen olo, että voisin itsekin aloittaa noilla kahvihetkillä käymisen tääl Turussa :) hitsit kun ei tänävuonna enää oo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeuden keräilyä sitten ensi vuoden kahvihetkiin!

      Poista
  3. Vähän aiheesta ohi, mut en vaan vielkään pysty näkemään Etelän Sylin logoa muuna ku porona. Oli pakko jakaa tää sun kanssas, ole hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä se sitten on jos ei poro... ._. Näin just ko. logon ensimmäistä kertaa ikinä, ja luulin että se on nimenomaan poro! Ei kyllä mitään hajua miksi se sellainen olisi, nyt kun tarkemmin mietin :D

      Poista
    2. Hahah ompa muuten hassun näköinen logo! Pakkohan sen on poro olla? Tai joku ihmeellinen abstrakti-asia.....

      Poista
    3. Kysyin tänään, ja logo esittää hirveä. En enempää ole aiheeseen perehtynyt, mutta hirvi on ilmeisesti vahva voimaeläin.

      Poista
    4. Ei sitten ollutkaan kaukana porosta :D Mietin jo, että onko sen tarkoitus esittää jotain aivan muuta kuin jonkun eläimen päätä...

      Poista
  4. Kiva kun kirjoitit Sylistä! Itselleni se on tärkein hoitokontakti ja siellä on aina niin mukava käydä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin että voisin käydä ennen joulua vaikka jokaisessa kahvihetkessä, kun ei oo muita menoja ja siellä on niin kiva istuskella lämpimän teekupin äärellä :)

      Poista
  5. Tosi kiva, kun kirjoitit tästä! :) Oon miettinyt syliä, itse asiassa just ihan viime päivinä :D, ja se vähän kiinnostaisi. En vaan tiedä, oonko ihan vielä valmis siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantaina on vielä tän vuoden vika kahvihetki, osallistu ihmeessä jos kiinnostaa :)

      Poista