I live here now

Muutin vuodenvaihteessa Itä-Helsinkiin ja nyt olen kuukauden ajan totutellut elämään itsenäisemmin toisella puolella Helsinkiä Voin kertoa, että on pieni shokki vaihtaa etelän suomenruotsalaiselta alueelta tänne ja totutella sporan sijaan matkustamaan metrolla. Enää ei kävellä keskustaan, jos bussi ei tule kymmeneen minuuttiin, ei, sitten odotetaan metroa se kymmenen minuuttia + matkustetaan lisäksi parikyt minsaa. Ekaa kertaa elämässäni oon jopa ollut pari kertaa myöhässä. Edelliselle tyttöystävälleni vakuutin etten ikinä voisi asua näin "landella", mutta kappas: täällä ollaan!

Asun siis tuetusti mielenterveys- ja päihdekuntoutujille tarkoitetussa yksikössä, mikä tarkoittaa että työntekijä käy joka päivä katsomassa että kaikki on hyvin. Tällä hetkellä mulla on tässä yksi kämppis, jonka kanssa tullaan hyvin toimeen. Arkisin omaohjaaja on paikalla parisen tuntia, auttaa tarvittaessa lomakkeiden täyttämisessä ja juttelee, kerran viikossa siivotaan yhdessä ja laitetaan ruokaa. Toissa viikolla tehtiin hapanimelä-tofukastiketta riisin kanssa, viime viikolla kaalilaatikkoa ja keskiviikkona kikhernekukkakaalicurrya. Kämppikseni on ehdoton lihansyöjä, joten oon iloinen että tofu ja soijarouhe kelpasi ja ilmeisesti myös maistui! Viikonloppuisin päivystys käy lähinnä ovella kääntymässä. Nytkin sitä odotellessa!

Mulla on oma huone, jonka saan sisustaa mieleisekseni. Se on vielä aika karu, koska seinille en ole ripustanut mitään, verhot eivät ole omat ja päiväpeittokin niin tylsä ruskea, että kuvaan en kehdannut sitä edes laittaa. Sänky ja työpöytä tuolin kanssa olivat jo valmiina, joten periaatteessa mun ei olisi tarvinnut tuoda mukanani yhtään mitään. Silti omat lakanat, matto ja muutama astia (muumimuki) tuntuu paljon kotoisammalta kuin valmiina annetut.

En tiedä saanko kuvata muita asuintiloja, joten tämän postauksen kuvat ovat pääosin omasta huoneestani. Yhteisistä tiloista löytyy tilava eteiskäytävä, olohuone sohvineen, televisioineen ja ruokapöytineen, keittiö, kylpyhuone ja wc, sekä parveke.

olohuonetta

 

Ennen kuin joku nero tulee kommentoimaan, että miten kuvittelin selviytyväni täällä kun syömishäiriökuntoutusosastolla, missä hoitajat olivat koko päivän paikalla, en pärjännyt, niin: elo täällä on sujunut paljon helpommin kuin kuntsarilla, kun ei tarvitse seurata myös muiden syömisiin liittyvää ahdistusta.   Laitosmaisen asuinympäristön sijaan asunto on tavallisessa kerrostalossa naapureina vanhuksia ja lapsiperheitä.

Tekee hyvää kun saa vihdoinkin ottaa enemmän vastuuta itsestään: kaikkia rahoja ei voi käyttää vaatteisiin, keikkoihin ja matkusteluun, jotta rahaa jää loppukuusta myös ruokaan. Ja itse asiassa tykkään siitä, että saan suunnitella ja valmistaa ateriat itse. Suunnitella ja suunnitella: ruoat, mitä ollaan yhdessä tehty on mun päätöksiä ku oon saanu päteä hyvän vegeruoan puolesta, mutta kun itselle pitää jotain tehdä, ostan puolivalmista... Joka tapauksessa saan syödä vapaasti juuri niitä ruokia, jotka itselle tuntuvat sopivimmilta ja haastaa itseäni pikkuhiljaa. Myönnän ettei tällainen vapaus toimi joka päivä, esimerkiksi viime viikko meni aika kaaoksessa kun kämppis oli muualla. Vähän jo ennalta pelottaa, miten pärjään kun tuo muuttaa pois.

Oon anyways viihtynyt täällä alun ennakkoluuloista huolimatta, ja tämä tuettu asumismuoto tuntuu itselle sopivalta tällä hetkellä. Kuten Elli Haloo sano mulle joulukuun loppupuolella: oon onnekas kun oon saanut tällaisen mahdollisuuden, jokainen nuori tarvitsisi itsenäistyessään samanlaisen avun asumiseen.

Nyt lähden pyykkitupaan hakemaan pyykkejä. Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Hei hei, mitä kuuluu?

Tekis mieli tulla inisee, että mieltä painaa jokin selittämätön ahdistus ja koko viikko on mennyt lamaantuneena sen vallassa, mutta en jaksa alkaa miettä ja eritellä asiaa sen enempää. Parempi keskittyä tulevaan ja antaa negatiivisten tunteiden tulla ja mennä.

Syömishäiriöpoliklinikalle oli vihdoin (oikeasti) viimeinen aika. 45 minuutin tapaamisen sijaan siellä vierähti jopa kaksi tuntia, kun lopulta sihteerikin innostui mun kanssa juttelemaan. En tavallaan ihmettele, että ihmiset halusivat kuulla kuulumisiani, olenhan ollut kyseisessä paikassa asiakkaana peräti kuusi vuotta.
Huomenna maanantaina mulla on verkosto, johon vielä myös sh-hoitajani tulee mukaan. Mulla ois vielä läjä loppupalautepapereita täytettävänä sitä ennen, kohta niiden kimppuun.

Vihdoin perjantaina sain itseni liikkeelle näkemään muitakin kun hoitotahoja. Kävin porukoilla syömässä ja maistamassa pistaasi-pullaa (joka maistui marsipaanilta). Siitä suuntasin Kamppiin tapaamaan Iidaa ja siellä vierähtikin yllättäen kolme tuntia. Sain samalla varattua ajan viimeisimmän tauoinnin uudelleenväritystä varten. Kyynärtaipeeseen ja arpien päälle väri tosiaan tarttuu vähän epätasaisesti, minkä takia sain ensi viikolle korjausajan. Onneksi tuo kestää kuulemma vain viitisentoista minuuttia, on meinaa aika kivulias paikka.

Eilen lauantaina kierreltiin Oonan kanssa Itiksessä. Mun ei pitänyt ostaa mitään, mutta kun löytyi kaikkea kivaa..! Oli ihana nähdä pitkästä aikaa toista, jonka kanssa toipuminen on suunnilleen samassa pisteessä. Käytiin Hesessä syömässä pehmikset kinuskikastikkeella, ja yleensä olisin potenut huonoa omaatuntoa kun söin sen vohveleineen päivineen, mutta nyt tuo tuntui täysin luontevalta shoppailun lomassa. Tällainen pieni onnistuminen pistää miettimään, että ei oo ohjat syömishäiriön kanssa kauheen tiukasti omissa käsissä tällä hetkellä..

Tänään aamun löhöilin sohvalla ja luin. Tavoitteena oli päästä käymään ulkona ees hetken ajan, mutta lunta satoi niin kauheasti ettei jaksanut lähteä hankeen tarpomaan. Joonas pistäytyi kahville ja lähdettiin lopulta hänen luokseen pelaamaan Mariokartia.

Kattelin tossa myös lukion neljännen jakson kurssitarjontaa ja mietin pitäiskö suorittaa loppuun ensimmäisessä jaksossa kesken jäänyt äidinkieli. Ja oli tuolla näköjään historiakin K-merkinnällä. En vaan tiedä onko liian suuri harppaus yrittää jatkaa koulua kun elämässä on niin paljon muitakin muuttujia tällä hetkellä. Lisäksi kun sisäinen pieni perfektionistini ei voi suorittaa kursseja rennosti omaksi iloksi, vaan on tavoiteltava kuuta taivaalta. Ja kun en enää ole edes varma, että onko lukio se mun juttu.

Eli ei mulle sen kummempia, päivä kerrallaan.

My saturday

Päiväni kuvina -postaukset ovat olleet toivottuja, joten tässä taas yksi sellainen!

Pahoittelen viime viikkojen blogihiljaisuutta, mikä johtuu siitä että läppärini hajosi uutenavuotena. Nyt mulla on käytössäni vain kuusi vuotta vanha HP:ni, ja tähän palaa hitauden takia hermot hyvin nopeasti...

Mutta aiheeseen:

Heräsin Uglydoll-perheeni keskeltä, joka täydentyi ennen joulua uudella vihreällä jäsenellä.

Groody näyttää aika tuskaselta

Aamupuuron sekaan olen alkanut lisätä siementen lisäksi vähän soijarouhetta proteiinien turvaamiseksi. Pitää nälkääkin paljon paremmin kuin pelkät kaurahiutaleet. Oon myös lukemassa Harry Pottereita uudestaan (eli ehkä kymmenennen kerran) läpi. Parin päivän takainen Alan Rickmanin - Kalkaroksen näyttelijän - kuolema myös tuntuu siltä, kuin osa lapsuutta olisi kadonnut. Oon jopa suunnitellut Always/suojelius-aiheisen tatuoinnin ottamista, mutta rahatilanne tulee vastaan.

Vaatekriiseilin jälleen pahemman kerran. Housujen alle pitää mahtua vähintään yhdet sukkikset, jottei ulkona jäädy pystyyn. Jäänyt vahingossa kuviinkin legginsien toinen lahje sukan päälle, voi jes.

Ja meikit naamaan ennen terapiaan lähtöä. Matkaan kuluu yli tunti, mikä saa todellakin tuntemaan että asun jossain Jumalan selän takana.

Metrolla steissille ja steissiltä Espoon junaan.

 

Olin katsonut ajan väärin, joten mulla olikin yhtäkkiä tunti ylimääräistä aikaa Leppävaarassa. Käytin sen Sellon kauppakeskuksessa. Ginasta löysin itse tekemääni pipoon sopivan tuubihuivin ja Cybershopissa kävin käyttämässä viime vuodelta kertyneet bonukset.

kamera mukana, niin pari luontokuvaakin oli pakko napsia

Terapian jälkeen isä haki mut autolla porukoille. Matkalla käytiin ostamassa Jaguariin jotain tököttiä, kun auto oli kai jotenkin rikki ja ruokakaupassa - tai isä kävi kun mä jäin parkkihalliin autoon murjottamaan. Perillä äiti oli tehnyt minestronekeittoa myöhäiseksi lounaaksi.

Vanhemmat tarjoutuivat vielä heittämään mut takaisin kotiin, mutta olin saanut autoilusta tarpeekseni, joten lähdin taittamaan matkaa itsekseni julkisilla.

 

Matkalta ostin mukaani deli-salaatin iltapalaksi. Kannattaa muuten noihin ostaa kurkut ja tomaatit erikseen ja pilkkoa ne joukkoon kotona, jos siihen on mahdollisuus. Kurkkukin painaa paljon vaikka on lähes pelkkää vettä ja viidentoista euron kilohintaan sitä ei kauhean hyvällä omallatunnolla syö.

teetä pillillä

Illalla sävyttelin vielä hiuksia suihkussa käydessäni ja katsoin Selviytyjiä yksikseni, kun kämppikseni oli muualla yötä.

Rauhallinen lauantai siis, kerrankin!

Uusi ulkoasu

Anteeksi pieni kaaos blogissa, vaihdan paraikaa ulkoasua! Edellinen alkoi olla liian syksyinen, nyt kun ollaan selkeästi talven puolella ja luntakin on maassa.

Mitä pidätte lopputuloksesta? Mobiiliselaajatkin, katsastakaa internetversio ;))

Metrolla kotiin

Muutin vuodenvaihteessa uusiin maisemiin Itä-Helsinkiin. Tänään kiertelin ensimmäistä kertaa katselemassa uutta asuinympäristöä. Juuri satanut lumi ja auringonlasku teki maisemasta aika kauniin. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Ehkä mä opin viihtymään täällä, vaikka naapurusto ei enää koostu suomenruotsalaisista, keskustaan ei kävele kymmenessä minuutissa ja ruokakauppa on hieman kauempana kuin samassa korttelissa. Mutta ainakin kerrostalo on rauhallinen ja luonto heti takapihalla ♥

Kämppäpostausta ajattelin tehdä myöhemmin, kunhan saan oman huoneeni järjestykseen.