I live here now

Muutin vuodenvaihteessa Itä-Helsinkiin ja nyt olen kuukauden ajan totutellut elämään itsenäisemmin toisella puolella Helsinkiä Voin kertoa, että on pieni shokki vaihtaa etelän suomenruotsalaiselta alueelta tänne ja totutella sporan sijaan matkustamaan metrolla. Enää ei kävellä keskustaan, jos bussi ei tule kymmeneen minuuttiin, ei, sitten odotetaan metroa se kymmenen minuuttia + matkustetaan lisäksi parikyt minsaa. Ekaa kertaa elämässäni oon jopa ollut pari kertaa myöhässä. Edelliselle tyttöystävälleni vakuutin etten ikinä voisi asua näin "landella", mutta kappas: täällä ollaan!

Asun siis tuetusti mielenterveys- ja päihdekuntoutujille tarkoitetussa yksikössä, mikä tarkoittaa että työntekijä käy joka päivä katsomassa että kaikki on hyvin. Tällä hetkellä mulla on tässä yksi kämppis, jonka kanssa tullaan hyvin toimeen. Arkisin omaohjaaja on paikalla parisen tuntia, auttaa tarvittaessa lomakkeiden täyttämisessä ja juttelee, kerran viikossa siivotaan yhdessä ja laitetaan ruokaa. Toissa viikolla tehtiin hapanimelä-tofukastiketta riisin kanssa, viime viikolla kaalilaatikkoa ja keskiviikkona kikhernekukkakaalicurrya. Kämppikseni on ehdoton lihansyöjä, joten oon iloinen että tofu ja soijarouhe kelpasi ja ilmeisesti myös maistui! Viikonloppuisin päivystys käy lähinnä ovella kääntymässä. Nytkin sitä odotellessa!

Mulla on oma huone, jonka saan sisustaa mieleisekseni. Se on vielä aika karu, koska seinille en ole ripustanut mitään, verhot eivät ole omat ja päiväpeittokin niin tylsä ruskea, että kuvaan en kehdannut sitä edes laittaa. Sänky ja työpöytä tuolin kanssa olivat jo valmiina, joten periaatteessa mun ei olisi tarvinnut tuoda mukanani yhtään mitään. Silti omat lakanat, matto ja muutama astia (muumimuki) tuntuu paljon kotoisammalta kuin valmiina annetut.

En tiedä saanko kuvata muita asuintiloja, joten tämän postauksen kuvat ovat pääosin omasta huoneestani. Yhteisistä tiloista löytyy tilava eteiskäytävä, olohuone sohvineen, televisioineen ja ruokapöytineen, keittiö, kylpyhuone ja wc, sekä parveke.

olohuonetta

 

Ennen kuin joku nero tulee kommentoimaan, että miten kuvittelin selviytyväni täällä kun syömishäiriökuntoutusosastolla, missä hoitajat olivat koko päivän paikalla, en pärjännyt, niin: elo täällä on sujunut paljon helpommin kuin kuntsarilla, kun ei tarvitse seurata myös muiden syömisiin liittyvää ahdistusta.   Laitosmaisen asuinympäristön sijaan asunto on tavallisessa kerrostalossa naapureina vanhuksia ja lapsiperheitä.

Tekee hyvää kun saa vihdoinkin ottaa enemmän vastuuta itsestään: kaikkia rahoja ei voi käyttää vaatteisiin, keikkoihin ja matkusteluun, jotta rahaa jää loppukuusta myös ruokaan. Ja itse asiassa tykkään siitä, että saan suunnitella ja valmistaa ateriat itse. Suunnitella ja suunnitella: ruoat, mitä ollaan yhdessä tehty on mun päätöksiä ku oon saanu päteä hyvän vegeruoan puolesta, mutta kun itselle pitää jotain tehdä, ostan puolivalmista... Joka tapauksessa saan syödä vapaasti juuri niitä ruokia, jotka itselle tuntuvat sopivimmilta ja haastaa itseäni pikkuhiljaa. Myönnän ettei tällainen vapaus toimi joka päivä, esimerkiksi viime viikko meni aika kaaoksessa kun kämppis oli muualla. Vähän jo ennalta pelottaa, miten pärjään kun tuo muuttaa pois.

Oon anyways viihtynyt täällä alun ennakkoluuloista huolimatta, ja tämä tuettu asumismuoto tuntuu itselle sopivalta tällä hetkellä. Kuten Elli Haloo sano mulle joulukuun loppupuolella: oon onnekas kun oon saanut tällaisen mahdollisuuden, jokainen nuori tarvitsisi itsenäistyessään samanlaisen avun asumiseen.

Nyt lähden pyykkitupaan hakemaan pyykkejä. Oikein hyvää viikonloppua kaikille!