2016/05/10

I love you mom!

Sunnuntainen äitienpäivä oli ensimmäinen moneen vuoteen, kun en saanut toivottaa äidilleni onnea heti herättyäni (tai siis hänen herättyään...) Nuorin siskoni toivottavasti hoiti tämän puolen, kun ainoana meistä kolmesta lapsesta enää asuu kotona. Askartelin siis kortin valmiiksi kaikessa rauhassa ja kriiseilin asuni kanssa. Ilmeisesti oli kuitenkin ihan hyvä valinta, kun mummi kehui jälkeen päin eritisen söpöksi.



Viemisiksi tein vegaanisia marenkeja. Niistä ei tullut yhtä hyviä kuin kokeiluversioista, mutta kaikki uskaltautuivat maistamaan vaikka kikherneliemi ainesosana arveluttikin.


Resepti on yksinkertainen, vaikka valmistamisessa meneekin paljon kauemmin kuin perinteisissä kananmunamarengeissa. Tässä versiossa valkuainen korvataan siis käyttövalmiina myytävien tölkkikikherneiden säilöntäliemellä.
Tarvitset:
- 1,5dl kikherneiden lientä
- 1,5dl sokeria
- 1tl vaniljasokeria
- 2tl limeä
Itse käytin melkein koko Gogreenin kikhernetölkin nesteen, josta erotin liemen herneistä siivilän avulla. Heitin kulhoon loput aineet ja vatkasin ne sähkövatkaimella (n. 10min) kovaksi vaahdoksi. Massa pakastepussiin ja toiseen kulmaan pieni reikä. Pursotin pellille pieniä kiekkoja ja kuivatin uunissa 110°C:ssa reilun puolitoista tuntia. Paistoaika riippuu marenkien koosta.

Suuntasin neljäksi vanhempieni luokse kakkukahveille. Paikalla olivat myös molemmat siskot, koira, isän vanhemmat ja setäni.



Juttelin toki vähän kaikkien kanssa, mutta silti poden vähän omaatuntoa kun viihdyin paremmin koiran kanssa omassa huoneessa ja mustikkapiirakkaa söin mieluummin itsekseni keittiön pöydän ääressä, kun muut istuivat olohuoneessa. Jotenkin isommassa porukassa on vaikea olla, joten sovinkin isovanhempien kanssa tapaamisen myöhemmäksi (täksi päiväksi) ja äidin kanssa lounastetaan toivottavasti taas perjantaina.



MM-jääkiekon Suomi - USA -peli sattui tulemaan juuri sopivasti, koska mun kämppiksen muutettua viime viikolla pois, lähti myös televisio! En löydä netistä lätkämatseja livenä, joten pelien seuraaminen on luokkaa: kun naapurista kuuluu huutoa, päivitä Ilta-Sanomien sivu ja kysele WhatsAppin kautta mitä tapahtuu. Näin kerran vuodessa kun tota töllötintä tarvitsisi, niin.. Ei voi olla näin huono tuuri! Euroviisujen seuraaminen toivottavasti onnistuu tänään Areenan kautta.

Ymmärtääkö kukaan muu naispuolinen mun tuskan, kun en voi katsoa urheilua?

15 kommenttia:

  1. Kyllä voin ymmärtää sen tuskan ku ei voi kattoa lätkää... Itseänikin ärsyttää en ollut päässyt vielä kotiin ku tuli Suomi - Saksa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkiekko on yks ainoista lajeista mitä jaksan seurata, joten ois kiva kattoo ees sitä :--)

      Poista
  2. Täällä kanssa yksi nainen joka tuntee tuskaa jos ei nää urheilua telkkarista (oon yleensä jossain muualla tai unohtanut)
    Asukuva oli todella kaunis ja vaatteet näyttävät todella hyvältä! :)
    Hyvää loppuviikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääki kattoa millon on seuraava peli, ettei mee ohi :)

      Poista
  3. Söpö kortti ja asu! Mä pakenin äidin luota kotii äitienpäivänä ennen siskojen saapumista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta pääasia että näit äitiä. Mäkin oon mieluummin äidin seurassa ihan kahestaan, kun siskojen kanssa on välillä niin vaikea löytää yhteistä jutunjuurta.

      Poista
  4. Kivoja kuvia! Mä oon ollut ihan pikkutytöstä asti lätkäfani ja edelleen tulee mm-peleistä kaikki katsottua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jaksa ihan kaikkia Suomettomia pelejä kattoa. Muistan yhden vuoden kun olin 40'C:n kuumeessa finaalin aikaan ja oli ihan hirveetä ku äiti pakotti mut omaan huoneeseen nukkumaan ku oisin halunnu riehua muiden kanssa telkkarin eessä :D

      Poista
  5. Katsomosta näkee, kun rekisteröityy ja menee lähetykseen sieltä ylälaidan "Kanavat" linkin kautta ja sieltä MTV3, eikä tarvitse maksaa mitään. Jos klikkaa etusivulta vaan isoa lätkämainosta niin sillon herjaa, että pitäisi ostaa joku paketti. Eli kyllä ainakin itse katson Katsomosta matsit :)

    Ja hyvin pärjää ilman telkkaria (ja pelkällä koneella) t. 5 vuotta ilman telkkaria nyt elänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää, mulla on Katsomoon tunnukset kiitos parin vuoden takaisen BB 24/7:n. KIITOS, live stream näkyy.

      Poista
  6. http://www.ustream.tv/channel/U4yhacN8GxP
    Tuolta voi kattoo pelit ilmaseks ja vielä Mertarannan selostuksella ;)

    VastaaPoista
  7. Sun äiti näyttää aina niin hyvältä.😊

    VastaaPoista
  8. onko äitisi ollut ennen isäsi?

    VastaaPoista