2016/05/27

You wonder how I'm doing

Anteeksi totaalinen hiljaisuuteni, mutta mun huomio on ollut viime viikkoina aivan muissa asioissa kuin blogijutuissa. Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut kaikenlaista, on ollut iloa ja surua laidasta laitaan. 


Kaikki tuntui jossain välissä jo kaatuvan päälle, mutta oon löytänyt jälleen motivaation kipinän, joka oli jo melkein sammuksissa.  Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa oksentamatta siitä huolimatta, että oon syöny vaikka mitä pelkoruokia ja reilun kokoisia annoksia.


Ruoan ja kaloreiden miettiminen ei enää vie 70%:a mun ajatuksista, vaan mulla löytyy aikaa, energiaa ja mielenkiintoa muuhunkin. Jaksan keskittyä lukemiseen (vikassa Potterissa mennään), jääkiekko-otteluun ja hetkittäin jopa matematiikan laskuihin. Tykkään kävellä pitkiä lenkkejä luonnossa, eikä kaikki liikunta ole aina pakkoliikuntaa.

Ystäviä on ihana nähdä pidemmänkin tauon jälkeen, eikä hyvässä seurassa syöminen tai juominen tunnu enää ylitsepääsemättömän pahalta vaan suht' normaalilta.




Tietysti ruoka myös välillä ahdistaa ja olen omiin silmiini aivan järkyttävän iso. Kavereiden mielestä näytän terveemmältä ja kauniimmalta, mutta itelläni on vieras olo tässä kropassa jo nyt, vaikka normaalipainoon on vielä useampi kilo matkaa. Kuitenkin kun järkeilee, mitä nuo muutamat kilot jaksamisen ja harrastamisen kannalta merkitsee, mä haluan (/ osa musta haluaa) nostaa painoni normaaliin.


Mun asumista asumisvalmennusyksikössä päätettiin jatkaa ainakin syyskuun loppuun asti. Kämppiskin muutti pois tämän kuun alussa, joten saan nyt oleilla kolmelle tarkoitetussa soluasunnossa ihan itsekseni. Viihdyn parhaiten itsekseni, joten kuvio ei häiritse ollenkaan, päin vastoin. Oon saanut ottaa Lunankin muutamaksi päiväksi hoitoon, vaikka periaatteessa lemmikit eivät yksikössä ole sallittuja.


Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Itse lähden sunnuntaina kaverin luokse Kuopioon muutamaksi päiväksi, jee! :--)

40 kommenttia:

  1. Sanonpahan nyt vaan, että semmonen parin kilon painonnousu ei näy kehossa MITENKÄÄn joten kannustaisin ihan oikeasti pyrkimään nyt täyttä höyryä sitä normaalipainoa kohti että sun kroppa pääsisi oikeasti toipumaan ja toimimaan normaalimmin.

    Ja hirmu kaunis ja ihana olet, niin kuin aina. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kohti pyrin, oon päättäny alottaa jonku harrastuksen (ridauksen ♡) syksyllä

      Poista
  2. Ihana kuulla, että menee paremmin. :') Aikaa se vie, eikä ahdistukselta voi välttyä, mutta lopputulos on sen arvoinen. Eikä ainakaan mun silmiin näy mitään erityisempiä muutoksia kropassa - näytät vaan onnellisemmalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa tää on vienyki ihan riittämiin :D Toivottavasti sielläkin suunnalla sujuu!

      Poista
  3. Näytät pirteältä, keep going! :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo anteeks mut mun on pakko kysyä että mitähän vittua?

      Poista
    2. Onhan se hyvä kehua ja samassa lauseessa ilmoittaa, että ite ei syö. Vähänku "tosi hienoo et oot homo, mut mä oon sit täys hetero".

      Poista
    3. En mä ihan noi tarkottanut :D sori oli tyhmä kommentti

      Poista
    4. Ehdin näkemään poistetun kommentin ja jos oikein muistan miten se meni niin kirjoittaja kyllä varmasti rehellisesti toivoi että hänelläkin menisi yhtä hyvin kuin sinulla. Itse ottaisin sen kehuna enkä arvosteluna.

      Poista
    5. Kaikkea hyvää ja parempaa vointia viestin lähettäjälle joka tapauksessa. Saattoi olla anoreksia, joka mun puolesta tekstin tulkitsi :--(

      Poista
  5. Aivan kuin hymyilisit tuossa farkkuliivi päällä astetta ns. "aidommin", tiedäthän? Niin upea kuva. ♥ Se välittää tunteita.

    Paljon tsemppejä ja haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannekuva, joten hyvinkin mahdollista :D

      Poista
  6. Vaikea uskoa ettet ole normaalipainossa.

    Neutraali kommentti mutta varmaan syömishäiriö saa luulemaan toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika. Tällasia kommentteja en ymmärrä sitten taas yhtään. Tiedät tasantarkkaan miten syömishäiriötä sairastava kääntää ton kommentin ja tulit sitten silti kommentoimaan noin? Pliis.

      Poista
    2. ei helvetti näitä anonyymejä!! X( vai vielä "neutraali kommentti", kirjoittaja tietää varmasti tasan tarkkaan miten on sanansa asetellut ja miltä se syömishäiriöisen korvaan kuulostaa. huomaa jokaisessa sh-aiheisessa blogissa (jotka sallivat ano kommentit), että heti kun lähestytään normaalipainoa, siellä ruudun takana on porukkaa, joka ottaa asiakseen painaa toipujaa alaspäin. (tai ainakin yrittävät.) ei helvetti.

      Poista
    3. Säälittävää kuinka pielessä kauneusihanteet ihan yleisesti nykyään ovat, kun alipainoa pidetään normaalina.
      Mutta jos on vaikea uskoa, niin älä usko. Mua ei kauheasti yhden tuntemattoman mielipide netissä liikuta. Varsinkaan kun mulla on parempi olo tässä kropassa, lihava sellainen ehkä välillä, mutta mieluummin otan nää "läskit", jaksamisen ja elämänilon kun hautapaikan Hietsusta.

      Poista
    4. No, Noora, ei sulla sitä alipainoa enää niin paljon ole että sitä välttämättä tajuaisi jos ei tiedä. Toki tää ensimmäinen anonyymi sen tiesi ja siksi ihan vain vittuillakseen sanoi noin, mutta kuitenkin...

      Poista
    5. Tiedän. Eipä enää joudu kadullakaan sietämään jatkuvaa tuijotusta ja uusiin ihmisiin tutustuessa ei heti katota et tol on jotain vikana :)

      Poista
    6. Siis et näytä kyllä mitenkään normaalipainoiselta, siis tarkoitan sitä että käsistä ja jaloista sen huomaa parhaiten. Näytät edelleen superlaihalta, mutta jotenkin silti onnellisemmalta, mä niiiiin toivon että saat vielä nostettua painoa normaaleihin lukemiin... Ja että oikeasti olisit terve, että parantuisit!

      Poista
  7. Heyää, paljon voimia ja jaksamisia sulle! Ihana sinä! <3

    VastaaPoista
  8. Oot kyl uskomaton mimmi. Toipuminenhan on siitä kiinni että jaksaa taistella vaikka peilikuva sanoisi mitä. Onneksi normaali elämä voittaa sen peiliin tuijottelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Vuosien sairastamisen jälkeen vaan saa selvittää uudelleen mitä normaali elämä edes tarkoittaa :D

      Poista
  9. oot todella kaunis ja terveemmän näköinen!
    mikä Appi toi on missä sulla on noita ruokailuja kirjattu?
    tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sovellus on Recovery Record ja mun terapeutti voi tota kautta seurata ja kommentoida miten syömiset sujuu, kun aterioiden lisäksi kirjataan fiiliksiä ja mahdollisia kompensointeja. Aika kätevä :)

      Poista
  10. Ihana toi sun hymy! :) Ja hyvä kun aikaa on jäänyt muuhunkin kuin ruuan miettimiseen :) Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, kirjoitin kommentin, mutta se katosi jonnekin ... Siis, olet niin kaunis, kun hymyilet, tasapainoisemman ja onnellisemman näköinen, jotenkin elinvoimainen!
      Monta, monta, monta hyvä ajatusta sinulle IlonaK:lta!

      Poista
    2. Kiitos, kiitos, kiitos (:

      Poista
  11. Oot ollu nätti sillon ku olit laihimillas, mut nyt oot ihan super nättimys ��. Silmät loistaa kilpaa auringon kanssa myös näköjää ☺! Ihana sinä! -Mirzu-

    VastaaPoista
  12. Sinuna en edes kirjottais tälllästä blogia. Kommentit on mitä on, niitä voi odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on "tällainen" blogi?
      Olen kirjoittanut kuusi vuotta, enkä ajatellut lopettaa nyt kun alkaa olla muutakin aiheita kuin anoreksia.

      Poista
    2. Minäkii täällä tuumin, että nythän tätä vasta lukee innolla, kun alkaa elämä herätä niin blogissa kuin kirjoittajassakin.

      Noora sä oot raivohärkä!
      Älä anna minkään enää koskaan viedä itteltäsi täysin mattoa jalkojen alta. Elämällä on annettavaa vaikka ja kuinka, kun marssii kädet levällään syli auki sitä kohden, ennakkoluulottomasti.

      Ihana dude!

      -erinyymi

      Poista
    3. Raivohärkä ahahah :'D Ja tarkotus ois jatkossa pysyä pystyssä pahemmin sh:n jalkoihin kamppautumatta.

      Poista
  13. Sulla on siis vieläkin sellanen olo, että tunnet olos vieraaks kropassa, kohon on karttunut muutama lisäkilo? Vaikka et edes normaalipainoa ole vielä saavuttanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama? On 15 kilossa mielestäni vähän enemmän. Ja en, en ole vielä normaalipainossa, mutta silti painavampi kuin ikinä.

      Poista
    2. Anteeks en tiiä onko tää ihan asiaton kommentti, mut mua hymyilyttää hiukan kontrasti, ite oon yli 17kg kevyempi kuin oon ollu painavimmillani.. ja oon kohtuullisen tyytyväinen tänhetkiseen, vaikka vois muutaman kilon tiputtaakin tai ainakin muuttaa läskiä lihaksiks. Ja silti voisin laihtua vielä sun painosi verran ja olisin vasta hiukan hoikan puolella :D Mut mua kyllä pelottaa ajatus siitä, jos joskus painaisin alle 100kg :o :D

      -K.K.

      Poista