2016/05/01

Kuulumisia ja muita turhuuksia

Аnteeksi lähes kuukauden hiljaisuus! Jotenkin päivä päivältä kynnys kirjoittaa vain kasvaa, koska asiaa tuntuu olevan jopa liikaa, enkä tiedä mistä aloittaa. Päässäni suunnittelen postauksia, mutta sanat jäävät lopulta vain aivoihin ja kuvat tietokoneen kansioihin. Olen viime viikkoina avannut koneen lähinnä musiikkia kuunnellakseni tai Netflixiä katsoakseni.

Mulla ois suunnitteilla postauksia (luonto)valokuvista, resepteistä ja kännykkäkuvia muutaman viikon aterioista, ajatuksia anoreksiasta ja kuulumisista tarkemmin. On vain niin vaivalloista lisätä kuvat maailman hitaimman yli kuusi vuotta vanhan läppärin kautta, ja kun Cromebook olisi korjausta vailla niin... On myös kiva kun huomaa kameran muistikortin olevan täynnä kesken kuvausreissun. Että kyllä ne kuvat kannattaisi ehkä välillä siirtää koneelle ja osa myös blogin puolelle.

Mutta nyt kuulumisia lyhyesti! Mulla on mennyt aivan uskomattoman hyvin syömishäiriön suhteen. Olin tossa kaks kokonaista viikkoa oksentamatta (ennätys about vuoteen) siitä huolimatta että söin, ainakin omasta mielestäni, normaalisti/paljon. Joka tapauksessa tarpeeksi ja monipuolisesti kokeillen uusia juttuja. Yritin ehkä ottaa liian suuria harppauksia kerralla paranemisen suhteen ja se tietenkin kostautui lopulta... Takapakit ovatkin sitten olleet kuin astuminen uimarannalla äkkisyvään, josta ei noin vain pyristelläkään takaisin ylös. Väärien käytösmallien korjaamiseen menee ainakin pari päivää, koska anorektiset ajatukset ovat tiukassa.

Mulla alkoi myös vihdoin viime viikolla päivätoiminta, mutta tämän viikon olen vain nukkunut kotona jättäen kaikki ei-niin-tärkeät tapaamiset kokonaan väliin. Pitäisi liikkua enemmän näiden seinien ulkopuolelle, mutta jostain syystä mua alkaa syömisen jälkeen aina väsyttää niin paljon, että on pakko ottaa päikkärit (ekat tosiaan jo aamupalan jälkeen viimeistään kymmeneltä, vaikka olisin herännyt kuinka pirteänä).

Oon ollu sosiaalinen ja nähny kavereita. Joonas halus kokeilla mun kameraa ja tässä edustava lopputulos:


Ja vappu! No, vappu on mennyt mun osalta suht' rauhallisesti. Aloitin juhlimisen tosin jo perjantaina kun oltiin Oonan kanssa menossa Vantaalle katsomaan Sannia. Perutun keikan sijaan juhlittiinkin Ellinooran laulaessa. Ei huono sekään! Аamun hotelliaamiainen kruunas vielä kaiken, kun sai kaikkea hyvää tavallisen puuron kylkeen. Maistoin lähes kaikkea, vaik toi toinen väittikin että puuro riittää. Mut kyl kukkakaaligratiini oli paljon parempaa ku perus neljänviljanpuuro.




Vappuaattona, löysin itseni jälleen kerran Kaivopuistosta. Väkeä oli suht' vähän, joten päätin hakea Luna-dogen vanhemmilta mukaan viettää aikaa piknikviltillä. Joku neropattijuhlija kuitenkin keksi sytyttää ilotulitteen (pam pam!), eikä sen jälkeen auttanut kuin viedä pelokas koira takaisin kotiin.
Tänäänkin oon ollut holittomalla linjalla, vaikka Etelä-Helsingin suunnalla jälleen liikuinkin. Kaivarissa ei ilmeisesti väenpaljouden takia ollut kenttää, koska äiti ei vastannut puhelimeen. En sit uskaltanut syödä porukoiden jääkaapista mitään ilman lupaa, joten vietin pari tuntia koiran kanssa, kunnes oli pakko palata kotiin syömään :(

Pirteenä siis alkaneeseen toukokuuhun. Miten teidän vappu meni, onko hauskoja sattumia tai ylipäätään edes muistikuvia? Tänään sunnuntaina on ollut ihanan lämmin päivä, joten ajatukset karkailee jo kesään ja ootan vaan että vene lasketaan vesille ja pääsee purjehtimaan!

Hyvää toukokuuta kaikille, lupaan ilmoitella itsestäni useammin :)

16 kommenttia:

  1. Ite olin lauantaina kattomassa Sannia Kulttuuritalolla!! :) se ei vissiin kuitenkaan ollut tän räkäflunssan kannalta paras vaihtoehto, kun nyt on nenä entistä enemmän tukossa ja kurkku kipeämpi... Eli kotona kipeillessä on tämä vapaapäivä mennyt, mutta oli eilinen ehdottomasti sen arvoista, Sanni on ihan huippu!!!! :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääääh, oispa Sanni ollut kunnossa vetämään perjantain keikankin! Kävin Virgin Oilin keikalla, mutten kauheesti tykännyt kun oli akustinen ja istumapaikat. Kiva kuitenkin, jos Kulttuuritalolla oli hyvä meno :)

      Poista
    2. Jep, tosin omaa menoani flunssa ehkä vähän pääsi rajottamaan. :( vähä jännittää ku huomenna olis pääsykoe seuraavaan kouluun, ja tää olo vain pahenee pahenemistaan... Ei kai auta ku toivoa, että yön aikana tapahtuis joku ihme :D

      Poista
    3. Toivottavasti olo paranee! Pääsykokeet kun on kuitenkin aika tärkeät..

      Poista
  2. Kiva kuulla susta pitkästä aikaa!:) Oot niin nättinä näissä kuvissa<3 Ihana myös lukea, että syömishäiriön kanssa on mennyt paremmin:)

    VastaaPoista
  3. Aina niin kiva huomata että sulta on tullut uusi postaus! Mutta tiedän kokemuksesta että välillä tekee pelkästään hyvää pitää blogista vähän taukoa! :) Kiva kuulla että on mennyt paremmin ja takapakit kuuluvat prosessiin, hirmuisesti tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♡
      Pieni taukoilu välillä tekee kyllä hyvää, mutta toisaalta kun koko ajan automaattisesti ajattelee että tästä tai tuosta voisi kirjoittaa ja tykkää tästä puuhasta, niin iskee hirveä turhautuminen kun ei saa mitään konkreettista aikaan.
      Ite oon ollu koko ajan menossa, jolloin en ole ehtinyt koneelle tai sitten on masentanut niin ettei jaksa kirjoittaa.

      Poista
  4. Kiva, että palasit, sie rohkea ihminen!
    Pikkusen mietitytti tuo väsymys ruokailujen jälkeen. Onko sulta katsottu verensokrut milloin viimeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeks ku katottiin labrat oli kaikki kunnossa, paitsi että rautakuuri määrättiin. Hb-arvoja (vai mitkä olikaan alhaalla) ei tosin katottu enää uudestaan kahen viikon Retafer-kuurin jälkeen, joten en tiiä korjaantuko arvot tuon parin viikon jälkeen... Normipsykal näitä ei ilmeisesti kiinnosta fyysinen terveyspuoli, vaikka erikseen pyytäis labroja sun muita.

      Poista
    2. Toivottavasti verensokeri ei laske liian alas ruokailujen välillä. Tai sit jos keho laittaa väsymyksen päälle et sais hyödynnettyä toipumiseen kaiken saamansa energian.

      Poista
    3. Verensokereis mul ei oo ikinä ollut häikkää, joten veikkaan jälkimmäistä. Ja tietääkseni yleensäkin ruokailun jälkeen toimintataso on hieman heikempi, koska verenkierto keskityy vatsaan. Nyt saatan olla aivan väärässä, joku lääkisopiskelija korjatkoon! Terapeutin mukaan tää kuitenkin menee ohi (mistä ikinä johtuukaan).

      Poista
  5. Hyvä ettet oo oksennellut!!

    http://harmaamaailmani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkin kyllä pystyt siihen. Kun antaa itselleen luvan syödä riittävästi ja säännöllisesti, eikä kiellä esim. kaikkia herkkuja niin ahmimis-/oksentamishalut vähenevät kummasti. Repsahduksia toki tulee, mutta jos on syönyt kunnon lounaan nii n välipalaksi riittää ne kolme keksiä koko paketin sijaan.

      Poista
  6. Kiva kuulla susta <3 on pitäny laittaa viestiä mut jääny ajatustasolle. höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä laitan sulle nyt vaik heti viestiä <3

      Poista