Nothing more

Me ollaan Demi-hamsterin kanssa asuttu nyt tämä viikko uudessa kämpässä. Kiva päästä taas omiin oloihin viikon isovanhempien / vanhempien luona buukkaamisen jälkeen. En ole juurikaan jaksanut etsiä tavaroille vielä paikkojaan, joten täällä ollaan banaanilaatikoiden ja jätesäkkien ympäröimänä. Edelliseen asuntoon en viitsinyt ostaa uusia huonekaluja väliaikaisuuden takia, mutta alkaa tympiä tämä lattialla istuminen, joten sohvan ja televisiotason hankkiminen voisi olla ajankohtaista. Käytiin me jo Ikeassa katselemassa ja ostamassa kaikkea pientä (mukaan lukien jokaisen käyntikerran must-tuoksukynttilät).

Oon käynyt maanantaisin Sylin kahvihetkissä ja sen lisäksi pari kertaa viikossa kulttuuripajalla, mikä kertonee aika paljon mun voinnista. Vielä puoli vuotta sitten kävin ehkä kahdesti kuukaudessa jommassa kummassa. Ehkä tää Etelä-Helsinkiin tutuille kulmille paluu olikin mun kohdalla hyvä vaihtoehto. Niin hyvä vaihtoehto, että oon alkanut miettiä, että kun jossain välissä saan paikan kuntoutuskodista Itä-Helsingistä, en ehkä tarvitsekaan sitä vaan mulle riittää tämän hetkinen tuki ja se että tukiverkko (perhe) asuu lähellä.

Ruokailuiden suhteen mennään edelleen sillä linjalla, että riittävä ravinnonsaanti määrittelee päivän ohjelman. Yleensä toimii, mutta toisinaan ärsyttää. Eilenkin jouduin syömisten takia jättämään odotetun tapaamisen väliin. Mun oli tarkotus käydä terapian jälkeen kaupassa ostamassa lounas mukaan, mutta koska lompakko oli jäänyt kotiin piti perua koko tapaaminen ja mennä himaan syömään.

Välipalan syöminen toisten seurassa sujuu jo helposti, vaikka toiset eivät edes söisi mitään ja torstaisin mulla on ollut haastepäivä ja oon ottanut lounaan mukaan kulttuuripajalle. Jos kiinnostaa, mä voisin taas jakaa kuvia syömistäni ruoista Recovery record -sovelluksesta?

Ja sitten mun uuteen söpöön lemmikkiin: hamsterilla ei ole enää minkäännäköisiä merkkejä arkuudesta. Demi tietää mistä häkin luukusta pääsee ulos ja tulee reippaasti kämmenelle, jotta voin nostaa sen lattialle jaloittelemaan. Se viipottaa ympäriinsä kauheaa vauhtia ja kiipeilee yli kaltereista, joilla yritän estää sen pääsyn keittiöön. Öisin otus on alkanut jyrsiä kaltereitaan, ja konsertin seurauksena saan nukuttua vain pätkittäin. Etikka auttoi yhden yön, eikä häkin sisustuksessa pitäisi olla mitään vikaa, sillä virikkeitä löytyy. Meillä on ullakolla pari dunaa, mutta tuntuisi tyhmältä vaihtaa asumus yli puolet pienempään. Onko kellään jyrsijän omistajalla antaa mitään vinkkejä?

Kuten jo Instagramissa (@nnouy) kerroin, oon vihdoin saanut painoni normaaliin. Ja jostain syystä se saa mut ahdistuksen sijaan vain hymyilemään.

Ja ei, en enää saa sormiani hauiksen ympäri. Eikä se liikuta mua mitenkään. Tai ehkä joku pikkuriikkinen osa aivoista yrittää väittää lihavaksi. Haista se pieni osa paska, mulla on hyvä olo.

ps. Onks joku tulos huomenna (pe) Disco Ensemblen keikalle?