Kävelin kotiin ja tunnuin olevani irrallaan muusta maailmasta, taas jossain näkymättömässä kuplassa. Kävin kaupan kautta ostamassa kukkakaalia ja joulutähden, kuuntelin musiikkia ja odotin vihreiden valojen vaihtumista. Outoa, että näin epätodellinen olo iskee nyt kun olen syönyt ja nukkunut kunnolla.
Perjantaina kun päivis loppui, tuli vähän haikea olo. Mitä nyt? Sama tunne palasi tänään. Olen paremmassa voinnissa kuin lokakuussa aloittaessani päiväosastolla, mutta silti tunnen oloni hyvin epävarmaksi. Pitäisi kai olla positiivinen ja keskittyä onnistumisiin, mutta silti en voi olla ajattelematta, että "tätä hyvää kautta" on jatkunut vain viikon ja siitäkin puolet osaston tuella. Lääkäri kyllä sanoi, että tarvittaessa voin tulla taas uudestaan päiväosastolle, mutta kun haluaisin nyt sen verran tukea, että pysyisin poissa noista osastokuvioista.
Onneksi on yksityinen psykoterapia, jossa keskitytään syömishäiriöön, mutta sekin olisi tarkoitus jättää tauolle dkt:n ajaksi. Te lukijat, jotka ootte dkt:hen osallistuneet, koitteko sen auttavan epävakauden ohella myös syömishäiriöoireisiin?
Kotona oon siivonnut ahkerasti ja mut tuntevat ihmiset olisivat varmaan ihmeissään siitä, kuinka siistiä täällä on. Oon muutenkin ollut energisempi ja saanut asioita hoidettua. Vastavuoroisesti olen ollut myös äärettömän väsynyt ja ottanut pitkiä päiväunia sekä aamupalan että lounaan jälkeen. Mun on vaikea asettua aloilleni ja kohdata ahdistus, joka iskee kun uskallan hidastaa.
Huomenna ollaan menossa siskojen kanssa vanhemmille leipomaan pipareita ja koristelemaan kuusta. Toivottavasti Lunakin on tulossa, tarvitsen koiraterapiaa :)
Kauniita kuvia :)
VastaaPoistaSe, pysytkö erossa osastokuvioista,on täysin itsestäsi kiinni. Ei kukaan sh-potilas ole vahingossa alipainoinen. Et puhu totta, kun sanot ettet ole edes yrittänyt laihduttaa. Varmaan sulla on sitten joku imeytymishäiriö, kun olet tossa kunnossa laihduttamatta? Ehkei sulla olekaan syömishäiriötä, vaan ruoka ei vaan imeydy? Nyt ois korkea aika ottaa sitä vastuuta. Mutta etpä sä sitä tule tekemään, osastokierre jatkukoon.
VastaaPoistaTiedän, että on itsestäni kiinni. Ja mä en tosiaan ole laihduttanut, en vain ole uskaltanut syödä tarpeeksi / oksentamatta, minkä seurauksena paino on ("mysteerisesti") pudonnut.
PoistaNo eikö tuo ole periaatteessa laihduttamista, jos olet tietoisesti syönyt vähemmän mitä pitäisi?
PoistaItse en miellä sitä laihduttamiseksi, jos ei tarkoituksenmukaisesti pyri pudottamaan painoaan.
PoistaVoitko tehdä mitä syön päivässä postauksen?
VastaaPoistaEhkä.
PoistaItselleni lopullinen parantuminen oli aivan kamalaa, jopa hirveämpää kuin itse sairastaminen. Lääkärit tosin toitottivat mulle, että "syömishäiriöstä parannutaan masennuksen kautta". Jälkeenpäin olen huomannut, että se oli täysin totta, mutta sen arvoista. Nykyisin pystyn, ja ennenkaikkea saan elää omannäköistä elämää, enkä ota stressiä turhista asioista. Koska ei tarvitse, olen kokenut pahempaakin. Olen ylpeä itsestäni, ja tiedän oman ihmisarvoni. Mun ei tarvitse sairastaa, ei enää.
VastaaPoistaTiedän että säkin pystyt siihen, vaikka irti päästäminen on vaikeeta. Sun pitää KOHDATA rohkeasti ne negatiiviset tunteet, ja ahdistus. Ne ovat ohimeneviä, niitä ei tarvitse pelätä.
Näytät aika kurjalta. Edellisen anonyymin kanssa samaa mieltä, sun ois korkea aika ottaa sitä vastuuta itestäs.
VastaaPoistaOot 25 vuotias nainen, etkä pärjää omin avuin oikein millään elämän osa-alueella. Se on jokseenkin säälittävää. Todennäköisesti sä alitajuisesti kaipaat ja kerjäät sitä huomiota ja hyysäämistä, jota syömättömyys sulle tuo.
Me eletään yhdessä maailman parhaimmista maista, täällä on kaikki mahdollisuudet elää hyvää elämää. Ei elämästä tarttis tehä väkisin niin saakelin vaikeeta itelleen. Vähän uutta perspektiiviä ajatteluun ja asiat tärkeysjärjestykseen.
Jumankekka, iso osa maailman ihmisistä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja hädässä. Sinä -joka kuulut maailman onnekkaimpiin ja rikkaimpiin ihmisiin, leikit ruualla ja kehität itselles kokoajan uusia "ongelmia"
Mun puolesta voisit poistaa tän blogin ja keskittyä hankkimaan elämääsi mielekästä sisältöä, sen sijaan että nyt jaat internetissä koko elämäsi epämukavimmatkin yksityiskohdat ja odotat sympatiaa ja ihmisten paapovia kommentteja.
Me itse ollaan ainoita henkilöitä, jotka voimme itseämme auttaa ja nostaa.
Suomi ei olla yksi maailman hienoimpia ja rikkaimpia hyvinvointivaltioita. Rikkaille ja keskituloisille ehkä, mutta ei köyhille. Psykiatrinen hoito on oksettavan huonoa julkisella puolella, TE-keskuksen ja kelan kanssa olen niin paljon taistellut niin naurettavista asioista, julkinen terveydenhuolto takkuaa jne jne. Välillä ei ole varaa voihin leivän päälle ja ainoat keltä apua on hätätapauksissa saanut on kirkko. Kiva maksaa 200e yksityislääkärin käyntejä että saa apua adhd:seen ja muihin vaivoihin mitä on paljon. Vähän sivuaa aiheesta mutta ärsyttää kun luullaan että suomessa kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet, kun se ei ole niin.
PoistaNoora, puske vaan eteenpäin. Asiat järjestyy!
Tää blogi vaan on mulle sitä "mielekästä sisältöä", saan kirjoittaa ja valokuvata. Kommentit ja sympatiat on ihan lukijoista kiinni.
PoistaOotko koskaan yrittäny yksityiselle sh-keskukselle? Ja jos et, niin miksi? Tai oletko saanut kunnon psykoterapiaa? Jos olet, miksi olet edelleen sairas? Huomaat varmaan itsekin, että lillut sairaudessa. Muistaakseni olet joskus maininnut aiemmin toivoneesi anoreksiaan sairastumista. Et selkeästi halua päästää sairaudesta irti, sillä olet koukussa sen tuomaan huomioon ja turvaan. Turvaan siltä, ettei tarvitse ottaa itse vastuuta mistään ja kaikki tehdään sun puolesta. Vieläkö joku jaksaa uskoa siihen, että paranet? Tuskinpa vaan. Luulisi klinikallakin jo kyllästyneen, kun ravaat siellä tasaisin väliajoin eikä muutosta tapahdu. Muutosta ei tapahdu, koska et tee mitään sen eteen. Jos tekisit, et olisi tossa tilanteessa taas. Onneksi voit itse muuttaa suunnan. Surullista on, että tiedän ettet tule sitä tekemään. Mistä sä sitten huomion ammentaisit? Vaihtoehtoja on monia, paljon terveempiä sellaisia. Toivottavasti joskus ymmärrät sen ja lakkaat tuhlaamasta elämääsi naurettavaan syömispelleilyyn.
VastaaPoistaOnko näiden kommenttien tarkoituksena jotenkin herätellä mua todellisuuteen, vai ihan puhtaasti vain vittuilla? Mistä sinä tiedät mitä teen ja olen tekemättä muutoksen eteen sen perusteella, mitä silloin tällöin kirjoitan Internetiin?
PoistaEn tiedä muista, mutta mun kommentin tarkoitus oli lähinnä vaan todeta ja herätellä todellisuuteen. Vaikka en mä oleta, että siihen heräisit, sillä et halua herätä. Se, että tulkitsit sanomani vittuiluna, kertonee aika paljon susta ja motivaatiostasi paranemiseen. Sun osastolla ravaamiset ja alipaino puhuvat puolestasi siitä, missä mennään ja mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä. Myönnän, että kommenttini oli turha. Ei sua mitkään sanat herätä, kun ei ole monen vuoden hoidotkaan sitä tehneet.
PoistaLasken vittuiluksi ton "Vaikka en mä oleta, että siihen heräisit, sillä et halua herätä" ja "Ei sua mitkään sanat herätä, kun ei ole monen vuoden hoidotkaan sitä tehneet". Yksityiseen sh-hoitoon on helsinkiläisenä turha yrittää, koska meillä on HYKS:in klinikka.
PoistaUseita vuosia hoitoja ja "muutosta", tilanne yhä tämä. Olen pahoillani puolestasi ja uskon että ajan kanssa opit paremmin elämään syömishäiriösi kanssa jos et suoranaisesti paranekaan koskaan.
VastaaPoistaSyömishäiriöstä paraneminen voi viedä vuosia. Ja suurin osa hoitojaksoistani loppui viiltelyn takia ennen aikojaan. Enkä mä aio elää syömishäiriön kanssa loppuelämääni.
PoistaVoi viedä vuosia, tai kuukausia. Kaikki riippuu itsestä. Uskon sun elävän sh:n kanssa loppuelämäs. Ei sun ois muuten järkeä jatkaa tota touhua edelleen, ku eniveis oot jo pilannu pysyvästi kroppas. Kuinka paljon aattelit sitä vielä tuhota ennen kun luovut sh:sta?
PoistaItte oon käyny dkt:n. Mulla se meni niin että mut laitettiin sinne itsetuhosuuden vuoksi, johon se osittain auttoikin, koska siinä keskityttiin sata prosenttisesti sen lopettamiseen. Mutta kun kaikki paine laitettiin ainoan selviytymiskeinon lopettamiseen, mulle tuli syömishäiriö tilalle ja dkt:n loputtua mulla ei enää ollu esim kuukautisia. Mutta suosittelen silti kokeilemaan! Ehkä se auttaa sulla, kyllä mullakin auttoi osittain. Ittellä todellisen avun kuitenkin toi vasta kun hyväksyin että en voi ikuisesti paeta mun elämää ja pääsin traumaterapiaan jossa mun todelliset ongelmat huomioitiin ja elämäntilanteen muuttuminen turvallisemmaksi ja sellaiseksi että siinä ei tarvitse paeta itsetuhoon tai syömishäiriöön. Ja nyt oon vasta vuosien jälkeen alottamassa todellisen paranemisen. Joten kannattaa sunkin miettiä että hoitaako ne oikeaa ongelmaa ja oikealla tavalla? Ehkä sulle tekee loppupeleissä huonoa noi osastot ja päiväosastot? Ehkä tarvisit enemmän vapautta ja tukea siihen että kestät sitä vapautta etkä koe että sut hylätään tai jätetään yksin jos et oo jossakin hoidossa niin tiiviisti? En siis tarkota että lopeta hoito, mutta ainakin mulla oli apua siitä että ei oo enää osastoilla eikä hengaa vaan mielenterveysongelmaisten kanssa.
VastaaPoistaNämä blogiin löytäneet anonyymit ”herättelijät” voisivat keskittää energiansa johonkin muuhun kuin silkkaan ilkeilyyn. Te ette tiedä toisen ihmisen elämästä juuri mitään, vaikka hän osan siitä blogissaan jakaakin. Ja jokaisen ihmisen tarina ja tilanne on erilainen, turha tulla tärkeilemään sillä mitä itse on tehnyt ja kokenut.
VastaaPoistaTsemppiä Noora ja rentouttavaa joulunaikaa <3
Ihania kuvia Nooruli <3 toivottavasti joulusi sujui mukavasti :)
VastaaPoista