2017/12/03

"Joulun kanssas jaan"

Eilen lauantaina, kun oli vielä lunta maassa, kävin pitkästä aikaa valokuvaamassa. Iltapäiväaurinko sai lumiset oksat kimmeltämään ja mulla oli pitkästä aikaa vapautunut olo kun katsoin kaunista maisemaa ja etsin hyviä kuvakulmia.

Illalla oli vielä Haloo Helsingin keikka Hartwall areenalla. Luulin alkuun, että joudun menemään yksin, mutta onneksi kaveri suostui antamaan mun syksyiset töppäilyt anteeksi ja sain meille paikat permannolla kolmannesta rivistä.

Haloot julkaisi torstaina uuden itse tehdyn joululaulun, jota olen fiilistellyt viime päivät. Kuuntelin sen useampaan kertaan luontokuvausreissuni aikana, joten liitän kappaleen sanat osaksi valokuvapostausta:

"Hulinaa, kadut täynnä valoja vaan
valoja väreissä taivaan ja maan
joku piiloutuu lahjavuorten taa, joku kadulle pulloja soittelemaan




Juoskoon tää kansa sen kiireensä kii, jota varten tänne muka synnyttiin
mulla ei oo kiire minnekään, aion sulle kynttilän nyt sytyttää



Valkoinen maa, lunta sataa
tässä mä seison takki auki taas
tämä vuosi joitain suosi enemmän

Valkoinen maa, antaa sataa
tahtoisin päästä sua halaamaan
tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan



Joka päivä yritän sen ymmärtää kuinka tää kaikki joskus häviää
ja se rikkaus joka kuuluu elämään
sitä silmillä pysty mä en näkemään

Särkyköön suruni hetkeksi pois, eikä viha mun sisällä vaikerois
tahdon vain hetkisen hengähtää
aion sulle kynttilän nyt sytyttää



Valkoinen maa, lunta sataa
tässä mä seison takki auki taas
tämä vuosi joitain suosi enemmän
valkoinen maa, antaa sataa
tahtoisin päästä sua halaamaan
tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan

Luona nimettyjen kivien maan, vielä hetken kanssas olla saan

Kerran tänne ja kerran täältä lähdetään


Valkoinen maa, lunta sataa
tässä mä seison takki auki taas
tämä vuosi joitain suosi enemmän
valkoinen maa, antaa sataa
tahtoisin päästä sua halaamaan
tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan"

Ihanaa joulukuun alkua kaikille, vaikka sää on taas sateinen kuin marraskuussa. Mä oon polttanut tuikkuja kotona jo pitkin syksyä ja viime viikolla sain kaivettua valkoisen minijoulukuusen kaapista ja ripustettua jouluvalot olkkarin verhotankoon.

Miten te olette valmistautuneet jouluun? Löytyykö joulukalenteri, ja jos niin millainen? 

9 kommenttia:

  1. Ah, aina niin ihania kuvia <3. Tykkään näistä sun kuvista! Ite kuvailen kanssa ja aina jos otan vastaavia kuvia, ni lähtee poistoo. Ei miellytä omaa silmää. Sun kuvia tuijotan sillee et "jos tekisin kalenterin, toi tulis sinne, toi, toi ja toi, jos teen taulun, ni haluisin ton ja ton" :D. Ihania! Huomaa et tykkäät kuvata. Se on ihan parasta rentoutumista ja terapiaa. Itellä ainaki unohtuu tyylii kaikki murheet ku keskittyy kuvaa ja ettii kuvakulmia. Ei paljoo kerkee ajattelee muuta.

    -Mirzu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, olin jo että apua, kun sanoit että omat vastaavat kuvat lähtee poistoon. Mutta ymmärsin pointin, kiitos :) Mullakin unohtuu muu, kun yrittää tallentaa näkemäänsä muistikortille ja jos kuvat vielä lisäksi onnistuvat, niin tulee entistä parempi mieli.

      Poista
  2. Moi! Pitkästä aikaa palasin häiriköimään. Vaikuttaa siltä et sulla menee taas paremmin.. ihan mahtavaa <3

    -K.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos häiriköinnistä :) Ei nyt kovin hyvin ole mennyt, mutta toivottavasti suunta on taas eteenpäin.

      Poista
  3. Hei! Oon seurannut sun blogia nyt vähän aikaa ja oli pakko tulla kommentoimaan, että mulla oli tänään ensimmäinen käynti syömishäiriöklinikalla, mikä pelotti aika lailla. Portaikossa satuin kuitenkin näkemään sut ja tutun naaman näkeminen teki olon vähän turvallisemmaksi, vaikken sua muuten kuin näin blogin välityksellä tunnekaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti käynti sujui, ja että tuntui että voisit saada sitä kautta apua :) Olisit sanonut moi, vaikea näin jälkeenpäin muistella keitä kaikkia portaikossa on tullut vastaan :D

      Poista
    2. En näin ujona uskaltanut moikata :D
      Ja osastopaikkahan sieltä tuli...
      Tunteet on ristiriitaiset, mutta ainaakaan nyt ei tarvitse vähän aikaan itse murehtia niitä syömisiä. Vähän kuin olisi lomalla omasta elämästä :D

      Poista