Song to say goodbye

Demi lähti keskiviikkona paremmille pähkinämaille.

Demi oli loppuun asti oma pirteä itsensä, mutta viimeisen parin kuukauden aikana karvaa lähti ja rampattiin lääkärissä pariinkin kertaan. Epäiltiin hilsepunkkeja, vaikkei karva- tai ihonäytteestä löytynyt mitään. Ensimmäisellä kerralla lääkitys näytti auttavan kutinaan, mutta toisella kerralla en huomannut mitään vaikutusta. Siivosin koko asunnon ja siirsin hamsun häkinkin makuuhuoneesta olkkariin siltä varalta, että loisia olisi ulkoilualueella. Pari päivää näyttikin taas jo paremmalta, mutta tiistai-iltana hamsteri jälleen rapsutteli itseään, joten varasin lopetusajan seuraavalle päivälle. Hamsterin turkista oli lähtenyt suurin osa, eikä tarkkaa tietoa aiheuttajasta ollut, joten parasta oli päästää toinen menemään. 

Vaikka puhutaankin vain pienestä jyrsijästä, on mulla aivan tajuttoman kova ikävä. Demi oli se, joka piti iltaisin seuraa, jos ahdisti tai vaikken olisi nähnyt ihmisiä päivän aikana ollenkaan. Oon niin kiitollinen, että sain viettää sen kanssa nämä 1,5 vuotta. Ja vaikka nyt onkin paha olla, en vaihtaisi yhteistä aikaa mihinkään.

Oon kieltäytynyt ajattelemasta, että mitä jos. "Olisiko pitänyt mennä piikille aikaisemmin tai yrittää vielä? Olisiko sillä ollut paremmat viimeiset päivät, jos sillä olisi ollut omat mökit sun muut pahvipakkausten sijaan?" En voi asioille enää mitään, joten yritän olla syyllistämättä itseäni liikaa ja antaa tuomitsevien ajatuksen mennä. Tein kuitenkin parhaani.

Nyt olen junalla matkalla Jyväskylään mökkeilemään isovanhempieni luokse. En halunnut jäädä yksin asuntooni ja autioon Helsinkiin juhannukseksi, vaikka alun perin niin oli tarkoitus. Ehkä pieni irtiotto tähän väliin tekee hyvää. Ja ehkä syksyllä voin alkaa miettiä uutta hamsteria.

Niinpal Gauhian Paha Pandemia 03.01.2017 - 20.06.2018