Lähdettiin perjantai-iltana T:n kanssa laivalla Tukholmaan tarkoituksena osallistua Stockholm prideille ja samalla juhlistaa hänen synttäreitään.
Oltiin Tukholmassa Viking Linen terminaalilla kymmeneltä aamulla. Oltiin ostettu laivan infosta 24 h matkakortit ja mä olin ladannut puhelimeen SL-sovelluksen, jota käytettiin samaan tapaan kun HSL:n reittiopasta. Tai mä käytin ainoana, jolla toimi netti puhelimessa.
Vietiin tavarat hotellille Södermalmille, käytiin Coffee Housessa aamupalalla (What about second breakfast?) ja lähdettiin katsomaan pride-kulkuetta. Kuljettiin jonkin matkaa kulkueen mukana ja jäätiin sitten vain katselemaan ja kuvaamaan marssijoita, kävelemään Drottninggatanille ja etsimään lounaspaikkaa.
Oltiin ostettu liput Pride Parkiin jo etukäteen, joten puiston porteilla ei tarvinnut kauan jonottaa rannekkeiden vaihtoa. Kierrettiin alue ja koska päälavan lähtölaskennan mukaan juhlat eivät alkaneet vielä hetkeen, lähdettiin takaisin keskustaan etsimään synttärikakkupalaa.
Kahvilan metsästäminen oli melko toivotonta, joten päädyttiin lopulta Vapianoon, jossa jäljellä olevista jälkiruoista otettiin pala suklaakakkua ja iskettiin siihen kynttilät. Itse tilasin pikarin vadelma-sorbettia, mutta söin lopulta melkein puolet myös T:n kakkupalasta.
Palattiin puistoon katsomaan esiintyjiä ja vaikka en tunnistanut yhtäkään biisiä, tunnelma oli hyvä kun muut lauloivat mukana. Conchita ja Alcazar ei nimittäin normaalisti kuulu mun soittolistalle...
Esitykset loppuivat kahdeltatoista, minkä jälkeen lähdettiin vain takaisin hotellille nukkumaan.
Kuinka söpöt liikennevalot!
Sunnuntaina aamupalaähkyn ja uloskirjauksen jälkeen istuskeltiin pitkään puistossa ja käytiin terassilla limuilla. Vettä alkoi tulla kaatamalla, ja pidettiin sadetta ostoskeskuksessa kunnes oli pakko lähteä kohti laivaa. Vedettiin kertakäyttösadetakit päälle ja ostettiin bussiliput metriksen automaatista. Mulla meni hermot mobiilisovellukseen, kun se jostain syystä ei suostunut lataamaan reittivaihtoehtoja ja asetti määränpääksi ihan eri paikan kuin sataman. Päästiin kuitenkin parilla dösällä lähelle terminaalia, ajoissa laivaan, oikealle kannelle ja meidän pikkuhyttiin.
Oli oikein onnistunut reissu ja kiva käydä kesäisessä Tukholmassa pitkästä aikaa!
Oli oikein onnistunut reissu ja kiva käydä kesäisessä Tukholmassa pitkästä aikaa!
Kiva että oli onnistunut reissu! Ite en oo koskaan Tukholman prideissa ollut, viime vuonna satuttiin matkustamaan sinne muutama päivä ennen niiden alkua, ja oli kyllä tosi upean näköistä kun esim kauppojen ikkunoita oli koristeltu tosi näyttävästi sateenkaaren väreissä ja lippuja liehu kaikkialla!
VastaaPoistaMullakin oli eka kerta ja oltiin tosiaan vain pääpäivä Stokiksessa. Sateenkaarilippuja näkyi tosiaan kaikkialla, jopa joidenkin bussien katolla liehumassa. Mutta tänä vuonna oli kyllä Helsingissäkin tapahtuma aika isosti esillä :)
PoistaNäitä sun reissuista kertovia juttuja on tosi kiva lukea! 😍
VastaaPoistaTosi kiva kuulla! Itellä on käsitys, että ihmisiä kiinnostaa vain syömishäiriöön liittyvät jutut..
PoistaSamat sanat, matkailujutut on tosi kiintoisia :)
PoistaMoi, pitkästä aikaa.. kyllä kiinnostaa muutkin kuin sh jutut ja on oikeastaan tosi kiva lukea kun kirjoitat asioista ilman sh-puolta.. kuulostaa tosi hyvältä �� tai siis kuulostaa kivalta että pystyt kirjoittamaan ilman niitä häikkiä. Tulee tunne että voit paremmin.. Ihanaa ��
VastaaPoista-K.K.
Mä oon aika reissukankeana jopa vähän kade tästä.. ois ollu varmaan hyvät bileet ��
VastaaPoista-K.K.