Eilen lähdin nollaamaan päätä, mutta se jäi lyhyeen. Kun muut jatkoivat baariin, minä lähdin jo kymmenen aikaan kotiin. Ei huvittanut kun mun tyttöni ei ollut mukana. Ehkä mä takerrun liikaa, en jaksa nähdä muita ihmisiä. Mutta kun en halua päästää irti. Pitäisi olla rohkea ja soittaa kavereille ennen kun ne hylkää mut kokonaan. Ei vaan kiinnosta nähdä ketään, en jaksaisi edes poistua kotoa.
Tänään me käytiin rakkaan kanssa Itäkeskuksessa pyörähtämässä, kun eka oltiin kierrelty ja etsitty sopivaa seinämaalia ja sisustustarvikkeita tuon otuksen kotiin. Varastin taas pitkän tauon jälkeen. Vaikkei enää pitänyt, mehän oltiin lopetettu jo tommonen! En vaan tajuu mikä siinäkin on, tuntuuko se adrtenaliinin aiheuttama tärinä hyvältä kun kävelee ovista ulos? Mä en todellakaan halua jatkaa näin.
Päivän syömiset jäi liian vähäisiksi .Sen siitä saa kun on koko päivän liikenteessä. Vaan aamupala ja päivällinen tuli syötyä, vaikka ateriasuunnitelmassa on viisi ateriaa. Vaikka ihan kuin mä muutenkaan tota noudattaisin...
Voi sua... Miten mä voin auttaa sua :( ♥ Surullista lukea tätä, katsoa kuviasi sumeine silmineen, kumpa saisit sen elämänilon takaisin niihin :(
VastaaPoistaYmmärrän ton varastamisjutun, itsekin oon niin koukussa ja teen sitä salaa kaikilta vaikka oon sanonut että lopetan... :( Edes kiinnijääminen ja merkintä rikosrekisterrin ei pysäyttänyt mua...
Skinnyemily, kyllä mä vielä joskus eloon herään, nyt vaan ei jaksa tätä maailmaa. Nukun vaan kaikki päivät. Mutsi on alkanut taas kysellä miten mulla on kaikkea uutta, vaikken mitään ole ostanut. Kaapin perältä muka löytyy kaikkea uutta, pääsiskin tosta varastelusta...
VastaaPoista