Tekisi mieli viillellä, mutta siihen en kuitenkaan ala. Vaikka kun mun tavarat pengottiin läpi, ei terää löytynyt. Se on mulla piilossa ja odottaa.
Oksentanut oon pari kertaa, mutten ole sanonut siitäkään kenellekään. Tuntuu, että mut ois unohdettu, kun kukaan ei tule juttelemaan. Ryhmäulkoilullekin mut unohdettiin eilen ottaa mukaan. Pääsin kävelylle kuitenkin opiskelijan kanssa myöhemmin, kun valitin. Tuli kuitenkin aika ulkopuolinen
Huonekaverina on sentään vanha tuttu. Me ollaan Himpun kanssa oltu ennenki samassa huoneessa ja vieläpä useampaan kertaan. Ei me silti paljoa toisillemme puhuta. En halua, en jaksa, eikä mun tarviikaan.
Äiti on onneksi käynyt onneksi joka päivä, sille voin purkaa tätä oloani. Vaikka oonkin vaan ilkee ja tiuskin. Eikä mun äidille kuuluisi näitä asioita kertoa, hoitajallehan mun kuuluisi kertoa pahasta olostani. Mutta kun ei ole hoitajia, vaikka osasto onkin niitä täynnä.
Itsellänikin oli kahden osastohoidon aikana mukana (piilossa) mattoveitsen teriä, joilla viiltelin. Mutta lopulta kerroin sitten hoitajalle asiasta, ja terät otettin minulta pois. Se ahdisti hirveästi, mutta voin sanoa, että niistä luopuminen kannatti joka tapauksessa.
VastaaPoistaToivon sinulle paljon voimia! <3
Sun täytyy alkaa vaatia aenemmän oikeuksiasi. Valitettvasti osaavallekin hoitohenkilökunnalle saattaa muodostua susta kuva ihan hyvin pärjäävänä, vaikka olisitkin ihan rikki sisältä. Kirjoita vaikka jokin pieni kirje ja anna se hoitajien kansliaan.
VastaaPoistaihana farkkuhaalari, vaikka liian pieni tyttö niissä sisällä. voimia osastolle...
VastaaPoistaToivottavasti ymmärrät että osastolla olevat potilaat ja myös hoitajat saattavat lukea kirjoituksiasi..... =(
VastaaPoistaOhhoh, kuulostipa tutulta osastollaolosi. Minutkin tavallaan unohdettiin viimeksi, kun olin osastolla (ja oikeastaan ensimmäiselläkin kerralla). Viimeksi olin Kangasvuoressa masennuksen ja epävakaisuuden takia. Viiltelin siellä, kun halusin koetella rajoja tai provosoida, koska hoitajia ei muuten kiinnostanut. Kolmannella viiltelykerralla (jolta jäin kiinni) lensin ulos ossalta. En suosittele tätä menetelmää, mitä itse käytin, koska se oli vain niin turhaa. Siitä ne saa vain hyvän syyn ajaa sut ulos osastolta. Sitähän se tuntuu olevan - liukuhihnatoimintaa. Muista, että olet itseäsi varten siellä. Sinun ei tarvitse toimia peilinä osaston henkilökunnalle.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistamia-ana, terät on mukana ihan vain varmuuden vuoksi. Jos käytän niitä, on se heti pois osastolta. Viimeksi hoitojaksollani teräni takavarikoitiin, niin rikoin sitten lasin. Että eipä pois antaminen kauheasti auta.
VastaaPoistaGea, en ole ikinä osannut pyytää apua. En varmaan pysty siihen nytkään. Enkä halua kirjoittaa kirjeitä. Nyt on onneksi jo hoitajat tiedossa, ehkä tää lähtee vielä tästä sujumaan.
Anonyymi 1, voi kiitos, vaikka toikin haalari on lasten :---/
Anonyymi 2, tiedän, että saattavat lukea. Ei olisi ensimmäinen kerta.
Aurélie, mut ne heittää heti ensimmäisestä viiltelykerrasta ulos. Pitäis muka osata hallita pahaa oloaan muuten. Pirun vaikeeta, mutta yritän nyt tsempata. Enkä ole ikinä ymmärtänyt _miksi_ viiltelystä joutuu pihalle, oirehtimistahan se vain on.
En minäkään ole sitä ymmärtänyt. Muistan vieläkin, miten turvattomaksi tunsin oloni silloin, kun en saanut jäädä edes osastolle. Olin todella vihainen koko sairaalalle.
VastaaPoistaNiin, eipä se terien pois antaminen viiltelyä estä. Itsekin rikoin silloin hetken mielijohteesta kukkalautasen ja viilsin sen siruilla.
Voi niitä aikoja.. Nyt olen ollut jo vuoden viiltelemättä, koska annoin lupaukseni mun seurustelukumppanille. Toivon, että sinäkin pääsisit siitä eroon mahdollisimman pian. <3 Se on helvetin vaikeaa kyllä, muttei mahdotonta.