In The Hospital

Vietinpä sitten viikonlopun sisätautiosastolla.

Perjantaina oli poli, josta suuntasin suoraan labraan verikokeisiin. Yllättäen iltapäivällä tuli lääkäriltä soitto, että on vähän pahanlaatuset arvot ja tarvitsisin sairaalahoitoa. Vähän ärsytti, koska en olisi jaksanut lähteä Haartmaniin tiputukseen, mutta äiti raahasi minut oman terveyskeskuksen kautta kuitenkin sinne.

Odottelua, odottelua, odottelua. Ensin jonotusnumeron kanssa aulassa, sitten, että sairaanhoitaja tulee laittamaan tipan käteen ja lopulta tippapussin tyhjenemisen seurailua. Sain jo tuossa vaiheessa oman _eristys_huoneen, koska valkosoluarvoni olivat niin alhaalla, että oli infektiovaara. Minut laitettiin myös kiinni sydänmonitoriin rytmihäiriöiden tarkkailua varten ja otettiin sydänfilmi, jossa ei kuitenkaan ollut poikkeavuuksia. Vanha johtumishäiriökin on näköjään hävinnyt.

Äiti istui seuranani koko ajan. Minulle tuotiin sairaalapyjama, jossa hengailin lopulta koko viikonlopun maanantaihin asti. Kello tikitti jo yli yhdeksää illalla, kun lääkäri tuli sanomaan, että ei tästä kotiin lähdetäkään, vaan että minulle on varattu paikka osasto kakkoselta. Koko iltapäivän aikana olin syönyt vain yhden omenan, eikä osastollakaan tarjottu enää iltapalaa. Vanhemmat lähtivät kotiin ja minä jäin koneisiin kytkettynä nukkumaan olettaen, että aamulla pääsisin kotiin.

Seuraavan päivän iltapäivällä minulle kuitenkin kerrottiin, että vaihdan osastoa. Sydäntarkkailua en enää tarvinnut, joten pääsin irti monitorista ja matkasin hissillä ylimpään kerrokseen uudelle osastolle. Siellä vietin tylsistymiseen asti aikaa maanantai-iltapäivään asti. Verikokeet otettiin joka aamu (eikä ne tädit ikinä meinaa saada musta verta, kyynertaipeet on mustelmilla ja sormenpäät rei'illä) ja olin kaliumtipassa eiliseen asti. Tänään sain suonensisäisesti vain b-vitamiinia.

Ruokailut osastolla eivät oikein sujuneet. Syömismääriäni vahdittiin tarkastamalla ruoan jälkeen paljonko lautaselta on kadonnut, mutta minä viisaana kippasin ruokia huoneen vessaan. Ensimmäisenä päivänä söin ja kävin oksentamassa, mutta sitten tajusin, ettei ruoan tarvitse kulkea edes vatsan kautta, vaan voin kipata ruoat suoraan lautaselta vessanpönttöön. Söin kuitenkin aina salaatin ja maistelin ruokaa vähän, mutta suurin osa päätyi muualle kuin vatsaani.

Minulle olisi varattu paikka tutulle syömishäiriöosastolle neloselle, mutta kieltäydyin ja lähdin mieluummin kotiin. Enkä ole varmaan ikinä ollut näin iloinen kotiinpääsystä!

Ja apua, huomasin just juotuani koko mukillisen, että joku oli kaatanu mun teehen sokeria. Panic!