Purple Pills

Olen kotona. Yksin, yksin. Perhe lähti Italiaan laskettelemaan ilman minua, koska olen liikuntakiellossa, kuten viimeiset kolme vuotta. Olenkin viettänyt hiihtolomaa (mitä lomaa? minahän olen saikulla) kotona, tyttöystävän luona, mummolassa. Ei siis mitään erikoista. Ahdistaa vain kovin, vaikka paino vaan laskee. Olen parikin kertaa joutunut turvautumaan tarvittaviin temestoihin. Viiltelylakko pitää.

En jaksaisi ihmisiä ympärilleni, varmaan ensimmäinen viikonloppu moneen kuukauteen ilman alkoholia. Huomenna pitäisi taas sosiaalistua ja nähdä kultaa. Ehkä se voisi tulla vaihteeksi tänne, voisin hakea koirankin hoidosta. Luna on ollut äidin kaverilla, enkä ole käynyt katsomassa sitä kuin kaksi kertaa, vain koska olen ollut niin laiska. Ei voimat riitä edes alle kilometrin matkalle. Eikä ulkona voi edes liikkua kun kadut on niin jäässä, tai saa pelätä katolta putoavia lumia.

Ei minulla ole enää rahaa edes ruokaan. Oksensin kaikki ruokarahat jo alkuviikosta. Olen niin ällöttävä! Tekisi vain mieli hakata päätä seinään tai viiltää. Ranteen valtimotkin ois kivasti melkein esillä.

Mun hoito siirtyy todennäkösesti koululle. Käyn tutulla terkkarilla juttelemassa, niin ei tarvitse tonne terveyskeskukseen mennä. Kyllä mä siellä kävin lääkäriä tapaamassa - yhtä tyhjän kanssa. Labrat se sentään määräs, verikokeissa ei oo entisiin verrattuna mitään häikkää. Anemia ja vähäiset valkosolut, mutta kalium on normaalin rajoissa. Hyvä, koska pelkäsin jo joutuvani taas Haartmannin päivystysosastolle.