Darling You're Nothing

Ei ne ollutkaan keksinyt siellä polilla mulle mitään uutta. Tai ainakaan mitään, johon olisin valmis sitoutumaan. Ehdotettiin, että kun painoindeksini laskee viiteentoista, menisin automaattisesti osastolle ja kun se olisi 16, pääsisin takaisin avohoitoon. Kohdallani se tarkoittaisi, että olisin heti saanut pakata tavarani ja mennä syömishäiriöosastolle hoitoon pariksi viikoksi. Minulla kun se paino nousee aluksi aina sen viisi kiloa viikossa, niin hoitojaksot olisivat todella lyhyitä. Mitä siitäkin hyötyy?

Sanoin siis ei tälle lääkärien idealle. Kääntöpuolena vain on, että mun polikäynnit lopetetaan, koska "en pysty sitoutumaan mihinkään hoitoon, ja psykiatrian polilla ei voida seurata fyysistä kuntoa". Olisi kuulemma väärin mua kohtaan laittaa mut työstämään asioita, joihin mun nälkiintyneet aivot eivät pysty. Odotan edelleen tietoa, mitä jatkossa tapahtuu, mutta mut varmaan heitetään vaan terveyskeskukseen, jossa voidaan seurata veriarvoja ja muuta sellaista.

Vähän paskat on vaan fiilikset, kun tohonkin hoitajaan alko jo muodostua luottamusside. Nytkö mulla ei ole enää ketään, jolle purkaa oloaan? Vanhemmille en puhu, tyttöystävälle kyllä. Ehkä pitäis alkaa miettiä uusiksi sitä yksityistä.