Bad Luck Charm

Muistan perjantai-illalta sen huonon olon, kun en päässyt lattialta ylös. Jo pelkkä istuminen aiheutti silmissä mustenemisen. Meinasin pyörtyä jos vähänkin liikuin. Emme ehtineet baariin ennen kymmentä (=sisäänpääsymaksua), joten pidimme omat bileet kahdestaan rakkaan suuren suuressa yksiössä. Join taas aika reippaalla kädellä ja tuli polteltuakin, eikä tuo yhdistelmä ei ole hyvä, joten siitä karmaiseva pyörryttävä olo. Tuo yksi jo mietti paniikissa, että pitääkö mulle soittaa ambulanssi. Eipä onneksi tarvinnut.

Täysin katastrofi ilta ei kuitenkaan ollut, kulta oli järjestänyt romanttisen yllätyksen kun tulin. Kynttilöitä ja kuohuviiniä, rakkautta ja suudelmia. Täydellistä yhdessäoloa. Rakastan tuota otusta yli kaiken.


Tänään kävimme parhaan kaverini kanssa elokuvissa katsomassa Nälkäpelin. Olen lukenut kyseiset kirjat, joten odotukset olivat ehkä turhan korkealla. Mikään pettymys filmi ei kuitenkaan ollut, tykkäsin kovasti ja oli ihanaa käydä pitkästä aikaa leffateatterissa. Yleensä vuokraamme dvd:t, enkä edes muista milloin olen viimeksi ollut leffassa. Pitää ehdottomasti käydä useammin, jos vain olisi rahaa...

Uskalsin syödä myös popcornia samalla!!! Oli hyvää.

Nyt tämän viikonlopun olen porskuttanut asenteella "ei haittaa mitä vaaka näyttää, saan syödä kun tekee mieli", vaikka silti olen sortunut oksentamaan. Takapakeista ei saisi masentua, mutta pelkään, etten pääse itse ylös tästä oksentamiskierteestä. En vain haluaisi korjata sitä osastolla, mutta sinnekin olen kohta valmis menemään jos muu ei auta. Tää sairaus ei pilaa mun tulevaa kesää, mulla on suunnitelmia, jotka vaatii parempaa fyysistä vointia. Miksi sen painonnoston pitää silti vaan pelottaa niin saakelin paljon? >:-------(