Tänä viikonloppuna olen ollut vain kotona, mutta silti olen yrittänyt haastaa itseäni ja lyödä syömishäiriötä turpaan. On tuntunut ihan oudolta, kun en ole ollut kultani kanssa. Emme ole viettäneet tänä vuonna yhtäkään viikonloppua erossa toisistamme. Tuo vain oli vähän kipeä, enkä halunnut tartuntaa, koska kuumeen nouseminen olisi vienyt minut sairaalaan päivystykseen.
Olen nyt päättänyt, että minä vielä nousen anoreksian kahleista. Suurimmaksi osaksi olen todella peloissani ja ahdistunut mitä syömiseen tulee, mutta yritän tehdä olemattomaan ruokavaliooni pieniä lisäyksiä. Laitan aamukahviini maitoa (kaloreita!!) ja syön viinirypäleitä (sokeria!!) aamupalaksi tavanomaisen porkkanan sijaan.
Eilen otin suuren askeleen ja lähdin äitini ja siskoni kanssa Thaimaalaiseen ravintolaan. Vielä kotiovella emmin, mutta äidin rohkaisemana lähdin mukaan. Tilasin paistettua tofua ja vihanneksia, jonka uskoin olevan jonkinlainen turva-annos. Sainkin hyvin syötyä, mutta kotiin tullessamme lukittauduin taas vessaan ja oksensin sen minkä sain ylös. Ei mennyt aivan kuin suunnittelin, joten en tiedä pitäisikö olla tyytyväinen itseensä.
Illalla sain vielä järjettömän ahmimiskohtauksen, joka vähän pelästytti. Tuhosin porkkanoita, omenan, puuroa, pari leipää ja kokonaisen keksipaketin. En hallinnut itseäni ollenkaan, vaan vain mätin ruokaa sisääni. Toivon, että tällaisista kohtauksista pääsisin eroon, jos ei muuten niin osaston tuomalla tuella.
Tänään sain kuitenkin ylitettyä itseni niinkin pienen asian kuin karjalanpiirakan kanssa. Yleensä en syö iltapalaa, mutta kun äiti paistoi uunissa karjalanpiirakoita ja kehotti ottamaan yhden menin aivan sekaisin. Pitäisikö minun todella ottaa? Puhuin tyttöystävänikin kanssa puhelimessa ja hän takoi päähäni järkeä: ei yksi karjalanpiirakka maata kaada. Olen ansainnut syödä ja vaikka puoli tuntia piirakan kanssa tastelin, sain sen lopulta alas. Etukäteen olin päättänyt, että tällä kertaa ei oksenneta. Ja se TOIMI.
ihana kuulla, että voitit itsesi ja sh:n pariinkin otteeseen!! pienin askelin eteenpäin. tsemppiä!!
VastaaPoistaMun pitää tunnustaa. Aloin itkemää lukiessa blogiasi. Miksi et mene hoitoon.. painat 35kg SE ON HÄLYYTTÄVÄÄ! Kun mä painoin 35 makasin vuodeosastolla..
VastaaPoistaluulisin, että joka tapauksessa parempi, että yrität syödä oksentamisvaaran uhallakin, kuin että jätät kokonaan syömättä! pikku hiljaa ehkä uskallat pitää sisälläkin enemmän? (: sun ahmimiskohtaukset on muuten ihan minikokoisia verrattuna allekirjoittaneen päivittäiseen b/p-sekoiluun!
VastaaPoistamut kyllä se osasto varmaan olisi joka tapauksessa sulle se oikea paikka nyt. noin pienillä syömisillä et taatusti parane, valitettavasti.
voimia!
kauheasti tsemppiä<3 kai tiedät, että olet oikeasti huonossa kunnossa? ihan sama mitä peili kertoisi. sulla on arvokas elämä, joten älä anna tän sairauden viedä sitä sulta!
VastaaPoistatyttökulta ihanaa et yrität selvitä, mutta kyllä sun pitäs saaha tukea myös osaston puolelta. pelkään koko ajan, että kuolet kohta, ja niin voi käydä ihan pian. älä luovuta!
VastaaPoistahei tooosi hyvä oon sust toosi ylpee ! =) mäki yritän parantuu anoreksiasta ja kun huomaan onnistuvani niin se on tosi ihana tunne =) voimia ja haleja sulle paaaaaljon :-) tiiän milt sust tuntuu. Jos tulee oksennus halu ni hengittele rauhallisesti ja kattele kattoo vaiks (:D) ja soita sun tyttöystävälle
VastaaPoistaHienoa, että olet ottanut askelia parantumisen tiellä. Alku on aina vaikeaa ja kotona painon nostaminen ja syömisen opettelu on kaksinverroin vaikeampaa kuin osastolla. Karjalanpiirakka-saavutus oli siis todella upeaa! Jatka samaan malliin!
VastaaPoistahyvä! siitä se alkaa pienin askelin. :) mutta se osasto olis oikeesti superhyvä! :(
VastaaPoista