Annan tämän taas ryöstäytyä käsistä. En mä pysty pysty pysty syömään, vaikka se on vain minusta itsestäni kiinni. Häpeän tätä koska olin niin varma, että pärjään omillani. Niin pärjäsinkin - pari viikkoa. Ei tämänhetkinen painoni ole oikea, vaaka valehtelee. Tai sitten minä valehtelen vain itselleni.
Paino eilen polilla 37,4kg, painoindeksi 13,57.
Sairaanhoitaja ei ollut omani (joka on vielä lomalla) mutta tosi mukava. Vähän vain ärsytti kun se hymyili koko ajan vaikka puhuttiin vaikeistakin asioista. Yritti suostutella minut tulemaan uudestaan, antoi puhelinnumeronsa kun en suostunut.
En anna kenenkään huomata pahaa oloani. Kulta uhkasi, ettei pysty katsomaan enää uutta romahdustani. Mutta minä murrun, hukun tämän sairauden alle, enkä anna kenenkään auttaa, en edes sinun. Anna anteeksi.
Nyt olen mummolassa turvassa pari päivää.
NOORA!
VastaaPoistamee takasi osastolle! pieni! :,(
sä et välttämättä selvii enään tästä kerrasta elossa. miten sitten käy tyttöystävän? miten karkin? sun paino ei olis saanut enään laskea yhtään siitä, mihin sen olit jo saanut. vaikka sekin oli edelleen riskillä alueella, kumminkin vähän paremmalla. vaikka ei se takaakaan sitä, että et vois enään kuolla, mutta se kumminkin autto edes vähän. oon ihan varma, että mitä enemmän sun paino laskee, sitä isompi riski sulla on kuolla.
mee takasi osastolle, ja pysy hengissä.
tää maailma ei tarvii enään ainuttakaan syömishäiriöön kuollutta.
samalla kannalla oon minäkin. pelkään ihan tosissani että kuolet. sun kuuluu kuolla sitten kun oot eläny elämäsi onnellisen puolen vanhaksi asti ilman anoreksiaa!
PoistaHuomasin eilen junassa ajattelevani, että toivottavasti en kuole yöllä isovanhemmillani. Sydäntä paino, en tiedä ahdistuksesta vai mistä. En oo uskaltanu enää lenkkeillä, pelkään ettei kroppa kestä.
Poistamä pelkäsin 5 vuotta sitten todella kuolevani. juoksin helsingin juna-asemalta kamppiin bussille. asuin silloin lahdessa. bussimatka kesti ehkä 2 tuntia, tai yli. ja edelleen kotona nukkumaan mennessä sydän löi miten sattui. onneksi en kuollut. vaikka edelleen välillä toivoo/haluaa kuolevansa. on se elämä silti parempi vaihtoehto.
Poistamene oikeasti sinne osastolle. parannu. älä anna ittesi lähteä sieltä pois ennen kuin oikeasti pärjäät. itse en ole koskaan ollut noinkaan huonossa kunnossa kuin sä, enkä silti pitänyt mahdottomana sitä vaihtoehtoa, että olisin kuollut.
vasta hetki sitten tajusin, että TÄHÄN TAUTIIN KUOLEE _OIKEASTI_!!!
en tiedä, mutta ehkä mulla on edelleenkin mahdollisuus kuolla tähän. vaikkei veriarvoissani ole koskaan ollut mitään vikaa. pitäisi uskaltaa parantua. HALUAN parantua. oon kokenut tätä paskaa jo pahana 6 vuotta. ja nyt olis jo korkee aika päästä tästä eroon! (oon tosin ollut jo hetken oksentamatta. en tiedä viikon vai ehkä kaksi. ei sillä ole väliä. pääasia, etten ole nyt oksentanut. toivon, että pääsisin siitä eroon oikeasti ja kokonaan.)
Voieii, mee takasin osastolle, oikeasti! Sun keho ei kestä enää tota laihduttamista, ihan oikeesti! Ja sä et selvästikään pärjää ilman!:( Ja haluutko sä oikeesti olla tollanen luuranko? Et sä kauaa enää voi olla, sä joko otat avun vastaan, tai sä suoraan sanottuna kuolet.. Älä anna sairaudelle enää valtaa!:(♥
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti mennä takaisin osastolle,jos on tollaisia ajatuksia ! Ja kuiteki tiedät tai jokin puoli susta tietää,että voit kuolla tohon ja se voi olla tosi lähellä jo nyt. Sun rakas ja mun parasystävä ei varmastikkaa kestäis jos sulle tapahtuis jotain.. Tai entä sun perhees? :( Toivon sulle kaikkea hyvää ♥
VastaaPoistaKyllä mä oon jo kallistunu sille kannalle, että meen. En vaan tiedä milloin, enkä edes ole varma, että ottaako ne mua sisälle.
PoistaMusta melkein tuntuu että haluut kuolla tähän. :'( anteeksi mutta siltä alkaa tuntua. Oikeasti sä kuolet, jos et ota nyt sitä hoitoa vastaan. Ja ole siellä loppuun asti niin että päässäsi olet paaaaljon paremmilla vesillä!!! Ja paino myös. Tuosta ei ole mitään hyötyä että olet jtain kuukauden hoidossa. Sun pitää olla vähintään 4-5kk! Jouduin sairaalaan ja sieltä eri osastoille kun mun bmi oli 13. Olin hoidossa yli puoli vuotta. Pari kolme kk ilman koti lomia. Ja nenämahaletkussa n.2kk. Nyt oon ollut viime joulukuun lopusta kotona ja bmi ollut sama ja välillä vähemmänkin.. Se 16.6 nyt olen ehkä laihtunut kun ollaan oltu mökillä.
VastaaPoistaMun pointti oli että toi hoito ei riitä! Mene osastolle tai sä kuolet. Piste ja se on fakta. Anteeksi ja oikeasti tsemppiä hirveästi! <3 älä kuole!
Oon mä valmistautunu siihenkin vaihtoehtoon, että kuolen. Oon itsekäs ja teen tän muille niin hankalaks, kaikki on huolissaan mutta minä vain pelleilen. Ja tiedän, että pitäisi olla hoidon loppuun asti, onhan se jo nähty että vähempi ei riitä!
PoistaNiin. Siinä ne sitten seisoisivat. Sun arkkusi ympärillä. Sun isovanhemmat. Sun vanhemmat. Sun perhe. Sun tyttöystävä.
VastaaPoistaJa tiedätkö kuinka kestämätöntä heidän tuskansa olisi?
Sillä sä et enää koskaan tulisi takaisin.
Et koskaan.
Mua alkaa itkettää kun vaan ajattelenki tuskaa, jota muille aiheutan. Oon niin itsekäs ja paskamainen.
PoistaEi, kun sä olet sairas. Ja tarvitset apua. Ei vakavasta sairaudesta selviä yksin.
PoistaToivon sulle ihan hirveästi voimia <3 voimia ja rohkeutta.
Halaus!
Kiitos <3
PoistaTaistele. Itse tulin juuri jätetyksi, kun mieheni ei enää kestänyt katsoa.
VastaaPoistamulla oli tosi vaikeeta tosi pitkään ja en ollut toiveikas että ikinä paranisin tai että voisin syödä tai olla normaalipainoinen tai että voisin ylipäätään olla olemassa.
VastaaPoistaSitten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että on kivempi olla paska silleen että keho kuitenki voi hyvin et jaksan hyvin tehä juttui. Nykyään mulla on joskus jopa ihan kivaa ja tykkään mun kropast. =) toivoa on!!!!!!!!!!!!!!!!
ota kaikki apu vastaan mitä saat. siun läheiset ei halua menettää sua tolle paskalle sairaudelle. etkä siekään halua kuolla siksi, ainakaan sit kun oot prammas kunnos, sit sie älyyt. mene hoitoon! <3 halit ja hirmuisesti voimia. <3
VastaaPoistaMeinaan alkaa itkemään kun luen tätä. Pelkään niin paljon että kuolet. Haluaisin tutustua sinuun oikeasti... Tavallaan. Ihan hassua, että ajattelen niin. Haluaisin nytkin tulla sinne sun luokse ja halata ja silittää hiuksia. Huokaan aina helpotuksesta kun huomaat että olet kirjoittanut.
VastaaPoistaVoi Noora-kulta!
VastaaPoistaLakkaa ruoskimasta itseäsi - niin henkisesti kuin ruumiillisesti! Et ole enasinnut kaikkea tuota tuskaa. Ansaitset terveen elämän! Olet kärsinyt jo ihan liikaa. Et ole mikään itsekäs paska. Olet vakavasti sairas. Ja olet ansainnut kaiken - ja parhaan mahdollisen - avun mitä ikinä voi saada. Ihan varmasti ottavat Sinut takaisin osastolle; kaikki takuulla vain huojentuvat jos sinne menet. Älä odota syyskuuta ja oman hoitajasi/lääkärisi tapaamista. Soita (tai pyydä äitiäsi soittamaan) sille mukavalle hoitajalle sinne polille ja pyydä että saat lähetteen osastolle heti. Älä, ihana Noora, anna itsesi kuolla tähän tautiin! Kuten huomaat meitä on täällä monia, jotka todella välitämme Sinusta ja haluamme parastasi; että saat paremman ja terveemmän elämän.
Iso, Lämmin Halaus Sinulle! <3
Pystyiskö siellä tekemään jonkun diilin, että sua ei päästettäisi pois? Vaikka niin, että jos meinaat lähteä, joudut suoraan pakkohoitoon tai suljetulle. Kuulostaa aika rajulta, mutta jospa se saisi sinut osastolla pysymään. "Antautuisit" hoidolle. Voisi olla ahdistavaa tietää, ettei kotiinlähtö ole vaihtoehto mutta myöskin helpottavaa, koska sitä olisi turha miettiä.
VastaaPoistaMee osastolle, älä luovuta, ei kuoleminen oo ollenkaan hyvä vaihtoehto :--/ Mieti mitä kaikkea menetät, jos kuolet.
VastaaPoistaJos soitat polille, joko päivystävälle lääkärille suoraan tai vaikka osaston lääkärille ja kerrot asiallisesti tilanteestasi, niin varmasti pääset sisälle jo seuraavana päivänä. Ota apu vastaan! Voimia! <3
VastaaPoistaHui, en mä uskaltais kellekää tuntemattomille soittaa. Enkä usko, että jonojen ohi pääsisin, ei mulla oo mitään etuoikeuksia, varsinkin kun omasta halustani viimeksi lähdin -_____-
PoistaNyt osasto alkaa olla täysi, joten soita kiireesti, niin pääset edes jonoon. Muuten voi olla, että pyörähdät sisätautiosaaton kautta, jos paino enää yhtään laskee. Ne tuntee sut siellä, niin varmasti harkitsevat toilannetta eritavalla ja oma-aloitteisuutta ne arvostaa aina. Rohkeutta ja sisua! <3
PoistaHei Noora
VastaaPoistaEt varmaan muista minua, olimme yhtäaikaa osastolla syksyllä 2010, tosin ihan vähän aikaa kun olin jo kotiutumassa. Ennen osastolle tuloani oli vain kaksi vaihtoehtoa: kuolema tai toipuminen. Valitsin jälkimmäisen. Tajusin, ettei kroppani enää kestä pitkään ellei tapahdu muutosta parempaan. Ja aloin ottaa vastaan kaiken saamani avun. Toivon niin, että myöskin sinä uskallat nyt ottaa apua vastaan! Ei kukaan meistä ole ansainnut tätä paskamaista sairautta, eikä kenenkään tarvitse selvitä tästä yksin! Sinä et ole yksin, jos vain annat muille mahdollisuuden auttaa. Eikä kukaan, ei kukaan, halua sinua menettää! Toivon sinulle todella paljon voimia <3
Sä vaan kierrät tätä samaa kehää..aarghalkaamennähermot!
VastaaPoistaVoisitko vaikka suoraan tänne kirjoittaa ettei ole mitään paranemismotivaatiota yksinkertaisesti?
Välillä on välillä ei. Yleensä vain hukkaan motivaationi sitä mukaan kun kiloja tulee osastolla lisää.
PoistaEt sä ees oikeesti halua kuolla. Sä haluut vaan kitua ja pelleillä ja kerätä huomiota.
VastaaPoistaMelkein kuolen, meen hoitoon, taas melkeen kuolen, meen hoitoon...kappas, joku kerta se voi vahingossa ollakin sitten se viimeinen kerta ja se melkein sana jää siitä pois.
Yhtä paljon, kuin sä kidutat sua itseäsi, sä kidutat sun perhettä ja muita läheisiä. Sä tapat niitäkin pikkuhiljaa, ihan kuin itseäsikin.
Anoreksia on toki sairaus, mutta se on myös nimenomaan SAIRAUS. Siihen on saatavilla apua. Siitä pystyy toipumaan.
Ala tyttö ELÄÄ! OTA se apu vastaan. Ennen kuin on liian myöhäistä, ellei jo ole. Nyt on se viimeinen hetki.
Mä toivon, että joskus sä vielä voit hyvin, nautit elämästä ja itsestäsi.
en halua olla ilkeä mutta oot jopa hirveempi kuin se fun light? blogin Marika.
VastaaPoistasietäisitte molemmat kuolla.
Voi kiitos. Muakin välillä ärsyttää Marika, mut rääääh, oon hirvee.
PoistaMoi Noora. Olen ollut sun kanssa pari kertaa osastolla samaan aikaan, eikä me koskaan juteltu. Olin itse silloin tosi sairas ja sulkeutunut. Nyt viime osastojaksosta on mulla puolisen vuotta, ja BMI pysynyt sen jälkeen koko ajan yli kuudentoista. Eikä tämä ole enää niin kamalaa, mitä sairaimmillani luulin.
VastaaPoistaSun elämä tulee vielä pitkään olemaan tuskaista, mutta kun siedät painon nousemista, saat elämääsi muutakin sisältöä kun anoreksian. Pikkuhiljaa muu sisältö merkitseekin sulle enemmän kuin anoreksia. Kyllä minäkin päivittäin mietin laihduttamista, mutten enää halua menettää elämääni sen takia.
Lupaan sulle, että elämä on parempaa, kun painaa enemmän. Haluaisin tehdä sun kanssa diilin: mene osastolle ja nosta painoa. Kun olet ollut korkeammassa painossa vähintään puoli vuotta, tahdon tietää, onko elämäsi parempaa. Ellei ole, saat vetää mua turpiin ja lujaa.
Sairaus ei ikinä ole sun syysi. Vaikka joku niin väittäisikin, se ei ole totta. Sä et ole itsekäs etkä huono ihminen, etkä sä tahallaan aiheuta muille huolta. Kukaan ei sairastu ja sairasta anoreksiaa omasta tahdostaan. Sä olet urhi ja ansaitset kaiken avun, jonka vain voit saada.
Hirveästi jaksamisia. <3
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMä työnnän sua kauemmas jos yrität auttaa. Et sä oo ansainnu tällasta taakkaa, en haluu antaa sun seurata sivusta ja olla peloissas mun puolesta. Sulla on nyt itelläs niin paljon johon keskittyä.
Poista