2012/09/20

She Is Suffering

Kokeilin eilen olla ottamatta tarvittavia lääkkeitä ja sietää ahdistusta. Hoitajat kun aina puhuvat siitä, että se on kestettävissä. Tuloksena itkin ja hyperventiloin kaksi tuntia huoneeni lattialla. Eikä ketään kiinnostanut, olisi itse pitänyt mennä pyytämään apua. Mutta kun piti yrittää kestää ahdistusta! En halua enää yhtään samanlaista päivää.

Muutenkin mun hoitotiimiä ollaan ehkä vaihtamassa, enkä ollenkaan haluaisi. Taannun kuulemma aina omahoitajan ollessa työvuorossa niin, ettei se palvele mun edistymistä.

Painan jo yli neljäkymmentä kiloa, painoindeksi 14,5. Ahdistaa. Ahdistaa kyllä kaikki muukin. Haluaisin vain käpertyä jonnekin nurkkaan ja kuolla sinne. Tekisi niin paljon mieli viiltää, että menen sekaisin. Hakkaan nyrkeillä kehoani, haluan pois tästä, tämä en ole minä.

Kuinka kauan tätä kestää, millloin kaikki muuttuu paremmaksi?

18 kommenttia:

  1. Kyllä kaikki muuttuu paremmaksi, tritä vaan sinnitellä!
    Olet vielä kipeästi avun tarpeessa ja on todella hienoa että nyt yrität tosissasi tapella sairautta vastaan. Se on ainoa tie joka kaikkien on pakko kulkea jos haluaa oikean elämän. Muista että et ole yksin, täällä on monta kanssakulkijaa jotka tukee sua henkisesti.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sanon samaa! Pysy vahvana, ihana tyty :)

      Poista
  2. voi pikkuinen toi bmi 14.5kin on vielä toooodella pieni :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun se ei ole pieni sen yhdentoista jälkeen. Olo on valtava. Ja itken koska paino alkaa nelosella, oon tyhmä.

      Poista
  3. On raivostuttavaa, kun ahdistuneelle sanotaan, että ahdistus on vain tunne, joka menee ohi. Vaikka tottahan se on!

    Pyydä vain niitä lääkkeitä, jos ne auttavat. Pieni hetki kerrallaan eteenpäin <3

    Kukaan ei osaa sanoa sulle päivää, jolloin kaikki helpottaa. Mutta edessä se on, usko pois.

    Voimia taisteluun!

    VastaaPoista
  4. tuntu hirveeltä lukea tätä, koska oon ollut melkeimpä täysin samassa tilanteessa ja voin vaan muistaa kuinka hirvittävältä toi kaikki tuntuu :----( (vaikka eihän ikinä voi täysin tietää minkälainen olo juuri toisella ihmisellä on.)
    mutta älä pelkää lääkkeitä jos ne helpottaa edes pikkuisen, oon saanut kuitenkin sellaisen kuvan että on parempi että on joku muu asia joka helpottaa edes pikkuisen kuin se itsensä rikkominen - tässä tapauksessa vaikka sitten nuo tarvittavat. ja eikös sairaalaolosuhteissa se oo kuitenkin sitten samalla hallittavissakin ? en tiedä, jotenkin omalla kohdalla on tällaiselta ainakin vaikeimpina aikoina osastolla ollessa tuntunut, ja parempi se on kuin itsensä satuttaminen :---(

    äääh kamalan sekava viesti mutta tosi huolissaan täälläkin ollaan. jaksele, hirveesti voimia <3

    VastaaPoista
  5. Helpottaa, kun paino normalisoituu. Ei välttämättä täydellisesti ja heti, mutta huomattavasti kuitenkin. Sen verran, että sen kanssa pystyy elämään.

    VastaaPoista
  6. Rohkeutta, olo on paksu ja inhottava, mutta siihen kyllä tottuu aikanaan. Jokainen gramma lisää on vain sun elämälle välttämätön. Tsemppiä ja toivottavasti saat kunnollisen hoitotiimin! <3

    VastaaPoista
  7. en oo koskaan kommentoinut sulle mutta haluan nyt vaan sanoa että taistele nyt sen sairauden kanssa!! tosi hyvin on hoito lähtenyt liikkeelle näin ulkopuolisen silmin. Itselläni bmi on reilusti yli 10 enemmän kuin sinulla ja tunnen olevani onnellinen ja viihtyväni kehossani, normaalipainoisena. Et todellakaan ole paksu, lihava tai mitään.. vaikka painoa olisi paaljon enemmän, se ei tekisi sinusta yhtään lihavaa. Anoreksien voittaessa elämä hymyilee ja sen merkityksen ymmärtää. Kaikkea hyvää sinulle!! :)

    VastaaPoista
  8. Miten noin kaunis tyttö vihaa itseään noin suuresti?

    VastaaPoista
  9. Ihan hirveetä mihin Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut on menossa!
    Oli kyse kenestä vaan ja mimmoisesta tapauksesta tahansa, olisi hirveen tärkeetä et ympärillä olisi hoitajia ketkä potilas/asiakas tuntee.
    Miks ne meinaa vaihtaa sun tiimis !?
    Ja toikin että kuinka ahdistus pitäisi vain kestää.
    Se on ihan täyttä helvettiä yrittää sitä sietää.
    Tiedän sen itekkin, koska aikoinaan oon kavunnut masennuksen portaat ylös.
    Ihmisten pitäs tukea ja kannustaa jaksamaan ja kertoo neuvoja miten sitä ahdistusta saisi purettua, eikä vain todeta että kestä se..
    Ei kukaan jaksa sitä taakkaa yksin.

    Voi että ! Koitahhan pärjäillä ! :(

    VastaaPoista
  10. voi kun voisin auttaa ! jaksamisia <3

    VastaaPoista
  11. Koita kestää, pikkuinen! Ilman ahdistusta ei kukaan vielä ole tästä sairaudesta selvinnyt. Mutta kun Sinä siitä selviät olet entistä vahvempi! <3

    VastaaPoista
  12. otat nyt kaiken tarjottavan avun vastaan ja pysyt osastolla hoitojakson loppuun asti. sä olet mielettömän vahva, sun on vain löydettävä se kaikki voima itsestäs! tsemppiä, pääset vielä irti syömishäiriöhirviön otteesta.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Ymmärrän ja tiedän nuo tuntemukset todella hyvin. Mullakin on ollut kamalia oloja osastolla, niin että mut on sitten eristetty. Niistä en ole halunnut enää puhua missään joten ne on jääneet mieleeni kummittelemaan.

    PALJON voimia, olet varmasti ihana tyttö siellä ahdistus- ja anoreksiakuoren alla.♥

    VastaaPoista
  15. Oot tosi kaunis, jaksa vielä niin kaikki järjestyy! ♥

    VastaaPoista
  16. Hei, mulla olisi sulle yksi haaste tehtävänä :), jota pääset tarkastelemaan tämän linkin takaa; http://desireforthefuture.blogspot.fi/2012/09/millainen-olen-en-osaa-itsekkaan-vastata.html

    VastaaPoista