2012/09/10

Start From Scratch


Revin taas eilen illalla vanhat ruvet vasemman käden ranteesta. Seurauksena hillitön verenvuoto, jopa säikähdin vähän kun en saanut sitä loppumaan. Lopulta sain kuitenkin lätkäistyä laastarit päälle ja siivottua jäljet ennen kuin kukaan näki.

Tänään kuitenkin vuorohoitaja pyysi näyttämään kädet ja kysyi kuka on laastarit liimannut ja myönsin itse ne laittaneeni. Kun laastarit otettiin pois, alkoivat haavat taas vuotaa ja lähdin hoitajan kanssa taksilla Haartmaniin tikattavaksi. Haavat olivat kuitenkin sen verran vanhoja, että ne olisi pitänyt uudestaan viiltää auki, joten ne uuden infektion pelossa vain puhdistettiin.

Myöhemmin osastolla on vaihdettu sidoksia pariinkin kertaan kun viillot ovat vuotaneet läpi. Ulkoiluni keskeytyi kun hoitaja huomasi verisen hihani ja kiiruhdimme takaisin sairaalaan. Nyt joudun pitämään kättäni koholla, jottei vuoto tulisi enää läpi.

Onneksi huomenna on labrat, nähdään mihin hemoglobiini on pudonnut...

19 kommenttia:

  1. voi ei. :'( voimia... tuttua täälläkin...

    VastaaPoista
  2. kui pitkä oot ja paljo painat?

    VastaaPoista
  3. Voi ei!</3 Toivon että mahdollisimman pian sulla olis parempi olla ja hyväksyisit ittes semmosena kun oot ja näkisit peilistä sen mitä oikeasti olet- aivan liian alipainoisen kauniin nuoren naisen. Toivon sulle kaikkea hyvää ja toivottavasti et tartu enään veitseen, vaikka se onki vaikeeta sittenku sille päälle sattuu.. Sä voitat anan! Oot vahvempi kun se mörkö sun pääs sisällä, sä ansaitset paremman elämän<3

    VastaaPoista
  4. Anteeksi, mutta jos todella painoindeksisi on ollut 12-13 luokkaa, kuinka sinua ei olla laitettu vuodelepoon/sisätautiosastolle/nenämahaletkuun/tippaan/pakkohoitoon väkisin? Puhutko todella totta painolukemistasi? et ehkä ole näyttänyt niin laihalta. Olen nähnyt ihmisiä joilla bmi 15 luokkaa ja he ovat aivan luurankoja! Tämä saattoi kuulostaa epäasialliselta kommentilta mutta pakko oli nyt tulla sanomaan. ja toivon että vastaat että saan selvyyden (:

    voimia kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa oon mäki miettiy muutamii kertoi mut en oo kehannu sanoa

      https://lh3.googleusercontent.com/-LSXQMcRyUOM/TXeIEnkZGhI/AAAAAAAADUU/BLlckgSCahc/s1600/hkoko.jpg <--- tuossakin kuvassa sanoit että bmi:si on 13,5. ei taida olla.

      toivottavasti nyt tää ei sairastuta siuu uudelleen!

      Poista
    2. Ensinnäkin, eri ihmiset näyttää erilaiselta BMI 13:ssa... Eli kaikki ei tosiaankaan näytä samalta, joskin kaikki varmasti näyttää noissa lukemissa hirveän laihalta.
      Ja toiseks, kyllä Noora on aivan järkyttävän laiha ja luurankomainen lähes jokaisessa kuvassa mitä blogissaan on julkaissut!
      Onko teillä kenties jotain vikaa näössä, vai onko teilläkin jotenkin vääristynyt kehonkuva, joka ulottuu (myös) toisiin ihmisiin?? Ihmettelen kovasti...

      Poista
    3. Kyllä mä täällä ihan oikeita mittoja kertoilen, että uskokaa tai älkää. Enkä tiedä miksei minua pakkohoitoon tai sisätautiosastolle otettu. Labrat kun näyttivät suht hyviä arvoja.

      Poista
  5. voi herranjumala, SANOTTE NOIN SAIRAALLE IHMISELLE ! ette taida tietää tästä paskasairaudesta mitään, miten se saa ajattelemaan, miten tuollaiset kommentit myrkyttää mielen ja saa anoreksian riehaantumaan ! sanotte noin ihmiselle, joka yrittää mönkiä sieltä pimeydestä pois, joka haluaisi oppia olemaan kuuntelematta anoreksian loputtomia itsesyytöksiä ja voida taas elää. pahinta mitä parantumista yrittävälle voi sanoa, on että hän ei ole tarpeeksi laiha, kuten anoreksia siis kommenttinne tulkitsee. aivan sama kuin kehoittaisitte saman tien painumaan kotiin laihduttamaan lisää ! en voi uskoa, olen teidän kommenteistanne niin raivoissani, etten voi uskoa mitä juuri luin. vähän järkeä ja inhimillisyyttä peliin, kiitos. "toivottavasti nyt tää ei sairastuta siuu uudelleen"... noorahan selvästi onkin elämänsä kunnossa, eikä vasta alussa, ehkä vaikeimmassa vaiheessa tappelussa anoreksiaa vastaan. ja te sanotte jotain maailman epäkannustavinta. huh huh...

    joten noora-rakas, yritä teeskennellä ettet lukenut ylimpiä kommentteja vaan keskity itseesi, paranemiseen, ja muista, että sun ei todellakaan ikinä ikinä ikinä tarvitse eikä olisi koskaan tarvinnutkaan olla enää yhtään laihempi, eikä bmi, paino tai mikään muukaan ihmisten julma mittausmenetelmä määritä sun eikä kenenkään muun ihmisarvoa. voimahali daisukelta myös ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä asiaa Iines!
      Puit ajatukseni sanoiksi!

      VOIMIA ja HALEJA Noora!!

      Poista
    2. Yhdyn täysin Iineksen sanoihin!

      Poista
    3. Kiitoksia ystävät, ignooraan nyt noi edelliset kommentit, koska minähän aion parantua. Hyvä vain, ettei bmi:ni ole enää 12.

      Poista
    4. Hyvä Noora, pidä toi asenne, vaikka vaikeeta varmasti onkin!

      Poista
    5. Jes, sä selätät vielä anoreksian. Kyllä sä pystyt siihen, ahdistuksesta huolimatta. Tsemppiä!

      Poista
  6. Oli kyllä TODELLA tahditonta anonyymeiltä!!!!

    VastaaPoista
  7. Ei helvetti.. Noora, älä kuuntele noita. Ne ei tiedä asiasta mitään. Sinä olet ollut vaarassa kuolla jo kauan.

    VastaaPoista
  8. Kommentoin näin anonyyminä noiden edellisten anonyymien kommentteja, sillä en ole rekisteröitynyt. Eli älä kuuntele heitä. Ovat näköjään itsekin sairaita. Jotkut varmaan vaan nauttivat siitä, että saa loukattua toisten mieltä. Olen itsekin samaa kokenut...

    Olet hengenvaarallisessa tilanteessa ja vaikken edes tunne sinua, rukoilen joka päivä puolestasi! Paljon voimia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä enää ihan hengenvaarassa ole :) Sydänkäyrässä jotain pientä muutosta ja valkosolut edelleen matalat, mutta muuten on fyysinen vointi aika normaali jo :>>

      Poista
  9. No huh huh ja herran jumala noita kommentteja. Yhdyn Inekseen, olen raivoissani D:

    VastaaPoista