Painoindeksi oli eilisen punnituksen jälkeen 14.7. Läskittää ja olen aivan hirveä hylje omissa silmissäni. Itken pahaa oloa ja syön tarvittavia lääkkeitä. En kestä tätä jatkuvaa ahdistusta, romahdan sen alle enkä pääse ylös. Näen tulevaisuudessa pelkkää mustaa, enkä osaa olla onnellinen asioista, jotka minulla loppujen lopuksi on hyvin.
Ahdistaa syödä. Ahdistaa kun en oksenna sen jälkeen. Ahdistaa ettei saa satuttaa itseään. Ahdistaa puhua toisteen potilaiden kanssa. Ahdistaa vertailla itseään muihin. Ahdistaa pelko siitä, että hoito loppuu oman typeryyteni takia. Ahdistaa oman ruumiin koko. Olen varma, että kun saan vielä pari kiloa, olen ylipainoinen.
Milloin tulevat hyvät hetket, joista kaikki puhuvat? Miten te olette kestäneet tämän ylitsevuotavan ahdistuksen? Itse kuuntelen musiikkia, mutta senkin läpi hiipivät anorektiset ajatukset mieleen ja mustaavat kaiken.
Elän mustassa, enkä näe valoa.
En osaa lohduttaa sua nyt mitenkään:( anteeks.. mutta hei koita pärjäillä siellä ja huimastu tsemppiä oikeesti!!
VastaaPoistaOot muuten älyttömän nätti ja niin pieni...vaikket itte sitä ehkä näekkään..
olet älyttömän laiha vieläkin! muista että paremmat päivät koittaa vain jos jaksat tastella nyt, etkä vasta huomenna. Elä tänään, älkä murehdi huomista. Koita aina miettiä mitä HYVÄÄ tämä suupala voi sinulle tehdä. Kun että mitä pahaa se tekisi.
VastaaPoistaHelpotus ja valo saapuvat luoksesi kun itse sen vain sallit. Se ei ole helppoa ja siinä menee aikaa, mutta muista että jos palaat takaisin vanhaan tai et parannu, et koskaan nää valoa ja koko elämäsi on mustaa ikuisesti.
Ja minä olen varma että sä kuolet jos laihdutat uudestaan itsesi jällleen kerran bmi 11 kuntoon. Olen lukuaikanani nähnyt tuon tapahtuman jo kolmesti.
Laihdut kuoleman kieliin, joudut osastolle, saat parikiloa, ahdistut ja lähdet. Laihdut, osasto, ahdistus, painon nousu ja lähtö kotiin... jne
Sä teet kuolemaa!
Muista että olet ruokasi arvoinen ja ilman sitä et ole täälä enää ensivuonna. Tai edes kuukauden päästä. Et ehkä usko mutta se on totta.
Voi, miten kaunis olet! Komppaan muita: olet todella laiha vieläkin. Älä vain luovuta taistelua, lupaan sinulle että se on sen arvoista. Lohduttaa en osaa, pystyn vain sanomaan että voimia pikkuinen!
VastaaPoistaOnkohan sulla tuossa taustalla jotain muutakin kuin pelkkä anoreksia? anoreksia taitaa olla oire masennuksesta, eli masennus olisi se sun pääsyy? enhän mä ole lääkäri mutta tuntuu siltä.
VastaaPoistaja "kun saan vielä pari kiloa oon ylipainoinen"-lauseet, ei sun tarvii todistella meille lukijoille että olisit muka vakavasti sairas:D!
Kun saat vielä pari kiloa, olet edelleen vielä todella alipainoinen.
VastaaPoistaMä oon nyt lukenut tän sun blogis kokonaan, alusta lähtien, ja sain himppusen verran kiinni sun olotilasta, ja kokemuksista ja tällein. Ja ne videopostaukset.. <3 oot niin ihanan kuuloinen ja näköinen :3 sun blogista on ollut ihan sairaasti apua, koska oon sairastanut jotain puoli vuotta bulimiaa, ja tahdon parantua! .. Sun kirjotukset on auttanut mua näiden tunteiden käsittelyssä ihan hirveesti!
VastaaPoistaJa tohon viimesee kysymykseen, mäkin kuuntelen varmaa päiväs 12 h musiikkia, ja kirjotan päiväkirjaa ja saan purkautua mun yhdelle kaverille aina, niin se on helpottanut tosi paljon tätä kaikkea ahdistusta ! Jaksamisia sulle! <3
" "kun saan vielä pari kiloa oon ylipainoinen"-lauseet, ei sun tarvii todistella meille lukijoille että olisit muka vakavasti sairas:D!"
VastaaPoistaei toi mun mielestä oo mitään "sairauden todistelua.."
oot edelleen ihan supermini! vaikka tiedän, että tuntuu sille, että on valas ja, että jos tulee vielä kilo, ni oot ylipainonen. mutta se ei todellakaan ole totta.
musta oot nätimpi, ku et oo ihan lävistyksien peitossa. :) (vaikka tää ehkä kuulostaa, että oon ruma, jos kaikki lävistykset on paikallaan. mutta en mä sitä tarkottanut. :) )
Sanon tän nyt ihan suoraan: ei ne paremmat päivät tosiaankaan koita vielä tuossa painossa, varsinkin kun oot ollut (JA OLET EDELLEEN) niin järkyttävän aliravittu. Sen korjaamiseen menee aikaa, ja itseäni jotenkin huvittaa kun sanot itseäsi läskiksi tuossa painossa :D. siis olen itse kokenut saman ja voin niin samaistua.. näin jälkein päin sitä miettii että taisi olla päässä jotain vialla vähän enemmänkin :D. Koita lohduttautua sillä, että ehkä omasta mielestäsi oletkin hylje ja järkyttävä valas, mutta et varmasti ole sitä kenenkään muun päästänsä terveen ihmisen mielestä. sun kannattais tehdä niitä harjoituksia, että otat narun (ei mittanauhaa tai mitään jossa näkyy senttejä) ja ensin arvioit sillä oman lantiosi/vyötärön ympäryksesi. sitten koitat sitä oikeesti itsesi ympärille ja kummasti senttejä katoaa..
VastaaPoistaOon tehny ton harjotuksen joskus fysioterapeutin kanssa, arvioin itseni kolme kertaa liian suureksi.
PoistaSie oot valtavan nätti tyttö! Tsemppiä hoitoihin! Sie pystyt siihen!!
VastaaPoistaParemmat päivät...itse olen ollut pahimmillani suunnilleen samassa bmi:ssä kuin sinä nyt ja inhosin vartaloani, se oli mielestäni samanaikaisesti sekä liian laiha että läski joistain kohdista. Nyt olen jo kauan ollut bmi 22:ssa ja vaikka jossain on ylimääräistä jne. (kuten laihanakin oli), en halua enää ikinä palata entiseen, sen olen nähnyt, enkä ollut tyytyväinen. Nyt on jotenkin vahvempi, kokonaisempi ja vähemmän irrallinen olo kuin ennen ja olen pirteämmän, terveemmän, viehättävämmän näköinen myös muiden mielestä. Se heijastuu väistämättä omiin käsityksiin itsestä!
VastaaPoistaEtkö voisi katsoa asiaa siltä kantilta, että edes kokeilisit tätä paranemista ja painon nostamista. Sä olet ollut jo niin pohjalla kuin vain elävä ihminen voi olla, eikä mikään auttanut sua. Ei sun kirjotukset tän onnellisempia kyllä laihempanakaan olleet. Ahdistus on ehkä nyt kestämätöntä, mutta eipä sun elämä hirveen hilpeeltä oo kyllä aiemminkaan kuulostanu.. Kuinka kauan sun täytyy hakata päätäs seinään ja leikkiä hengelläs, ennenkun annat terveydelle ees mahdollisuuden?
VastaaPoistaOlen tekstin alun kanssa samaa mieltä. Mutta mielestäni Noora ei leiki, hän on sairas ja niillä kahdella asialla on melkoinen ero! Ja mitä muutakaan hän nyt tekee kuin antaa terveydelle mahdllisuuden?
PoistaÄlä tyttö luovuta! Kliseisesti sanottuna, tulee se lumikin mustan maan päälle, ja pimeän talven jälkeen aurinko pilkottaa keväällä - päivittäin enemmän. Toivon ja uskon, että sunkin elämässä on vielä edessä valoisia päiviä, viikkoja, vuosia jne. Jos mietit, kuinka kauan kesti sairastua, niin miten muutaman kuukauden aikana olisitkaan voinut parantua?
<3 J
no kun en nyt vaan voinut pitää turpaani kiinni..
Poistaleikkiä hengellään ei tarkota, että leikkii olevansa sairas vaan just sitä, että kun on liian sairas, liian nälkiintynyt ja keho liian hauras, niin leikkii hengellään, koska se henki voi lähteä milloin tahansa.
Se, milloin alkaa tuntua paremmalta, on varmaan tosi yksilöllistä. Luulisin, että riippuu siitäkin, kuinka pitkään ja kuinka rajusti on sairastanut. Sä olet rääkännyt kroppaasi tosi kauan ja todella kovaa, joten luulen, että sulla aliravitsemustilasta henkisestikin toipuminen voi viedä aika kauan. Edelleen olet erittäin alipainoinen, joten ei ihme, jos anorektiset ajatukset piinavat. Myös se, että on ollut noin hirveän laiha kuin sinä, voi tehdä oman kropan hyväksymisen tosi vaikeaksi, kun normaalipaino on niin kaukana ylhäälläpäin. Kuitenkin olen omasta kokemuksesta sitä mieltä, että kunnon toipuminen vaatii oman biologisen normaalin saavuttamista painon kohdalla. Ja välttämättä se ei ole vielä edes normaalipainon alaraja.
VastaaPoistaItse sairastin aikoinaan erilaisia syömishäiriöitä (anoreksia, bulimia) n. 10 vuotta ja kuitenkin minulla on nykyään vähintään yhtä terve suhde ruokaan ja kroppaani kuin ikäisilläni nuorilla naisilla muutenkin. Paraneminen ei siis ole ikinä mahdotonta! Oma BMI on tällä hetkellä noin 23,5 ja ihan ok mulle (olen suht lihaksikas). Useimpina päivinä olen ihan sinut kroppani kanssa. Aikoinaan en olis ikinä voinut kuvitella suostuvani painamaan näin paljon. Vihasin kroppaani jotain 10 kg nykyistä pienempänä niin, että oli ihan pakko laihduttaa koko ajan. Onneksi tottuminen ja aikuistuminen auttaa ihan hirveästi, samoin kroppaa muokkaava liikunta (salitreeni esim.).
Miten sitä paranemisen/painonnousun ahdistusta kestää? Puhumalla, kirjoittamalla, liikkumalla (sopivasti sitten, kun keho sen kestää), kuuntelemalla musiikkia, antamalla tunteiden tulla itkun muodossa...Nää kai on ne fiksut tavat käsitellä asiaa, joita minäkin käytin. Myönnän kyllä, ettei munkaan pää kestänyt sitä topumista pelkästään järjellisten coping-keinojen avulla: kyllä mäkin viiltelin ja oksensin siinä vaiheessa, kun olin sentään päässyt pahimmasta ruoan rajaamisesta yli. Mut vähitellen pääsin noistakin eroon, kun elämään tuli muuta sisältöä kuin syömishäiriö ja eheydyin terapiassa.
Voimia sinulle ihan hirveästi! Älä luovuta!
en voi valitettavasti hyvällä tahdollakaan sanoa, että se kun alkaa tulla todellisia onnistumisen tunteita ja adistus alkaa vähenemään, tapahtuisi vielä johonkin aikaan tai kuin jostain salamaniskusta, se on pitkä ja rankka tie, joka saattaa tuntua pimeältä ja loputtomalta, mutta sen voin kuitenkin luvata, että parempi aika kyllä koittaa, aivan varmasti ! kunhan vain jaksat taistella tämän vaikeimman ajan yli, et luovuta sairaudelle, kestät ahdistuksen, puhut ja annat itsellesi luvan olla heikko ja vasta paranemisen alussa, niin eräänä päivän huomaat, että paha olo alkaa hälvetä. ja vielä joskus huomaat, että olet ylpeä itsestäsi, siitä matkasta, jonka olet jaksanut kulkea, taistelusta, jossa olet voiton puolella. se elämä on ihan kulman takana, uskalla kurkistaa sinne ja ottaa vastaan kaikki se ihanuus, mitä terveellä elämällä on tarjota ! tsenpiä <3
VastaaPoistaHei ootsä saanu lukiota vielä suoritettua loppuun? En jaksanu vielä lukee kaikkia postauksias, joten päätin kysyä :D
VastaaPoistaTsemppiä!
En ole saanut, aikuislukiossa ois tarkotus jatkaa kun voimat sallii. Nyt en ole edes missään kirjoilla.
PoistaAhdistus on vain kestettävä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Onneksi sentään saat lääkitystä, jos se helpottaa edes vähän. <3 Kuten muutkin ovat todistelleet, olet edelleen sairaalloisen alipainoinen ja voit vielä hyvällä omallatunnolla nostaa vähintään sen kymmenen kiloa, ja siltikin olet vielä alipainon puolella. Isot aplodit siitä, että olet yhä osastolla, vaatii mielettömästi sisua pysyä hoidossa pahasta olosta huolimatta. Sulla on taistelutahtoa!
VastaaPoistaKun saat vielä pari kiloa niin oot edelleen kauheen alipainonen! :| Koita nyt pärjätä, kyllä se ihan varmasti jossain vaiheessa paremmaks muuttuu. Pakkohan se on... Muista nyt vaan, että ensin tulee pikkusen sitä sun kovasti tarvitsemaa painoa, ja ajatukset alkaa korjaantuu ehkä vähän jälkijunassa. :)
VastaaPoistasul on tosi kauniit kasvot ^*^
VastaaPoistaOot älyttömän kaunis ja voimia sulle <3
VastaaPoistaKestä, kestä, kestä, Noora! Ja lue vaikka uudestaan ja uudestaan yllä olevia hienoja, kannustavia puheenvuoroja - esim. "ex-syömishäiriöisen" ja Iineksen - ja ammenna niistä voimaa! Kaikkein pahinta on varmaan pääsi sisällä pyörivät pahat ajatukset, mutta ihan taatusti ne alkavat hävitä sitä mukaa kun kroppa alkaa pikkuhiljaa toipua. Mutta se vie aikaa. Voimia ja tsemppiä! <3
VastaaPoistatiedän ton tunteen kun tuntee itsensä ylipainoiseksi, vaikka sitä ei olekkan. Toivon sulle vaa parasta ja et pääsisit eroon tosta olosta, itse pääsin ja oon nykysin enää vaa n. 8 kiloa alipainoinen ja ahdistus on kauhea. Joten voimia sulle, oot tosi nätti. Tätä on turha sanoa sulle, mut vähän ku saisit painoa vielä nii olisit entistä kauniimpi :)
VastaaPoistaAhdistus helpottaa ihan varmasti ajan myötä, lupaan sen, KUNHAN jatkat hoitoa ja painon nostamista. Täytyy vain olla todella kärsivällinen. Minulla ahdistus helpotti sen jälkeen, kun olin ollut noin puoli vuotta minulle hyvässä painossa. Vieläkin ahdistaa ajoittain, mutta kestän sen.
VastaaPoistaKun nyt mietin taaksepäin, olen tosi surullinen siitä, että joskus olin niin hirveän huonossa kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Taistelin painon nostamista vastaan vuosia, kun totuus kuitenkin on se, ettei anoreksiasta voi parantua ilman painon nostamista.
Ymmärrän, mitä käyt läpi. Taistelin anoreksiaa vastaan monta vuotta ja taistelen edelleen. Lupaan, että tulet voimaan paremmin, kunhan vain annat painon nousta. Ota kaikki apu vastaan, mitä osastolla saat. Kun olet paremmassa kunnossa, voit aloittaa terapian ja sitä kautta käsitellä asioita.
Hirveästi jaksamisia. Olen ihan varma, että selviät. <3
Kaikki loppuu aikanaan, niin myös ahdistuskin. Itsekin olin samassa tilanteessa, mutta kun muu elämä pääsi hivuttautumaan sairaiden asioiden lomaan, sairaus sai pienemmän osuuden käytettävissä olesta kapasiteetista. Nyt olen taas aloittanut opiskelun ja syön siellä. Tottakai mieli tekisi mennä oksentamaan, lenkille tms., mutta sen sijaan "pakenen" kirjan tai minkä tahansa muun, EI ANGSTIA nostattavan aktiviteetin pariin. Step by step... Syömishäiriöstä en varmaan täysin parane koskaan, mutta itsesäälistä luopuminen auttoi kummasti. Se mitä sinulta puuttuu, on syy olla onnistumatta paranemisen suhteen.
VastaaPoista