2013/01/18

Independent

Olin eilen hyyvin surullinen. Itkin monta tuntia, enkä vain voinut lopettaa. En ole enää osastolla, lähdin sieltä maanantaina. Olen sen jälkeen ollut psyykkisesti ihan romuna. Tiistaina viilsin käteeni ja haarmannissa ihmeltiin että käteni ylipäätään toimii, sen verran syvää jälkeä. Ja seitsemän tikkiä. Olen oksentanut vain kerran osastolta lähdön jälkeen. Syömishäiriöelämäni on nyt ohi. Kiinteää ruokaa on vaikea saada sisään, joten puuron, viilin, keiton ja jogurtin lisäksi vedän nutridrinkkejä. Jos painoni laskee alle neljänkymmenen (mitä vaaka tänä aamuna näytti), menen takaisin osastolle. Tavoitteenani on nostaa se kuitenkin 45kg:n ja pitää siinä.

Tuntuu, että lapsuuteni ja nuoruuteni on nyt virallisesti ohi. En kutsu enää lapsuudenkotiani kodiksi, nyt asun kultani kanssa. Tänäänkin menemme asuntonäyttöön ja yritämme saada kivan kaksion, johon muuttaisimme rottapoikien ja Caramellin kanssa. Siihen asti asumme 20 neliön yksiössä.

Minut on nyt repäisty irti enisestä elämästäni. Monta vuotta olen vain yrittänyt laihduttaa, elämäni ei ole ollut mitään muuta. Nyt taistelen, jotta saan painoni nousemaan. Ja minä pystyn siihen. Äiti on ollut tuki ja turvani, hän kävin katsomasssa minua osastollakin joka päivä, mutta nyt tukeudun kultaani. Tuntuu pahalta, vaikka ei saisi. Eri ympäristö, eri ihmiset, eri elämä. Olen hukassa itseni kanssa: kuka minä olen? Kaveritkaan eivät soittele, enkä itse uskalla ottaa yhteyttä. Hekin asuvat eri puolilla Suomea, itsenäistyivät ja jättivät minut tänne. On outoa, kun siskotkaan eivät enää pyöri ympärilläni koko aika.

Sairaslomaa on kuitenkin kirjoitettu nyt elokuun loppuun asti. Ehkä syksyllä saan vihdoinkin jatkettua opintojani.

21 kommenttia:

  1. <3 sä pystyt siihen ja saat vielä kaikki menetetyt vuodet moninkertaisina takaisin. toivottavasti löydätte kämpän pian ! ja tulkaa kylään meille :---)

    VastaaPoista
  2. ''Minut on nyt repäisty irti enisestä elämästäni. Monta vuotta olen vain yrittänyt laihduttaa, elämäni ei ole ollut mitään muuta. Nyt taistelen, jotta saan painoni nousemaan. Ja minä pystyn siihen.''


    Juuri noin Noora! Ja me kaikki tiedetään et sä pystyt siihen! Tsemppiä ihana.<3

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa siltä, että olet aikuistunut ja itsenäistynyt oikein rytinällä. Uusi asunto, kotoa pois muuttaminen ja osastolta lähteminen ovat varmasti asioita, jotka ovat saaneet aikaan sen, että erilailla tsemppaat myös taistelussa anoreksiaa vastaan. Toivon sydämestäni, että tuo päättäväisyytesi pysyy ja oikeasti taistelet sen puolseta, että saisit painon nousemaan. Sinä pystyt siihen!

    VastaaPoista
  4. Ihana lukea tällaistA tekstiä, oon tosi helpottunut. Jatka samaa rataa, tsemppiä ja halaus<3

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Pidä yllä motivaatiosta ja taistelutahdostasi. Pyydä rohkeasti apua, jos olosi on voimaton <3 Et ole yksin anoreksiaa vastaan.
    Mitä muuten opiskelet?

    VastaaPoista
  6. Kirjoituksesi perusteella vaikuttaa siltä että oma äänesi pääsee nyt kuuluviin yli syömishäiriön äänen eli alat järjellä tietää mitä sinun on tehtävä parantuaksesi ja olet valmis siihen. Se on iso etappi paranemisprosessissa, onneksi olkoon siitä! :) Tästä eteenpäin taistelua jatkuu vielä pitkään, mutta kun jaksat uudelleen ja uudelleen pysähtyä tilanteissa ja valita toimintaasi ensimmäisten mieleen juolahtaneiden ajatusten sijaan niitä toimintamalleja joihin todella haluat itse pyrkiä, huomaat että elämä tuntuu päivä päivältä helpommalta. :) Luottaminen siihen ettei syömishäiriö enää hallitse sinua vaan sinä sitä, vie aikaa ja olosi on varmasti vielä pitkään epävarma. Pyri nauttimaan onnistumisista ja keskity rauhoittelemaan itseäsi takapakkitilanteissa (elimistö reagoi turhan voimakkaasti pelkoon hallinnantunteen menettämisestä ja ahdistus kasvaa helposti). Äläkä turhia murehdi ihmissuhteista, ne korjaantuvat ajan kanssa luonnostaan kun sinusta kovin huolissaan olleet ihmiset huomaavat että alat piristyä ja sinulla riittää voimia nauttia sosiaalisista kontakteista. Anna itsellesi aikaa parantua ja etsi itseäsi ihan rauhassa, vahvistuttuasi sinä itse päätät mitä kaikkea haluat elämältäsi ja pystyt sen myös ottamaan!! :))) Tsemppiä!

    Ps. Oletko koskaan lukenut (ihan yliopistotasoista, tieteellistä) kirjallisuutta liittyen masennukseen, syömishäiriöihin jne? Olet fiksu tyttönen ja uskoisin että paranemistasi voisi myös tukea tieteellisempi ymmärrys siitä miksi elimistösi reagoi kuten reagoi, miksi uusilla tavoilla toimiminen on niin vaikeaa tai mistä voimakkaat ahdistukset johtuvat.. Yksiselitteisiä vastauksia moniin kysymyksiin ei tietenkään kirjoista löydy, mutta psykologinen tieto voisi myös antaa uudenlaista näkökulmaa paranemiseen ja helpottaa vaikeista tilanteista selviämistä. :)

    VastaaPoista
  7. Millä sä pikkunen oikeen viillät jos kerran niin syvää jälkeä tulee :c Mutta loppupuolisko kuulosti hyvältä, tsemppiä tosi paljon <3

    VastaaPoista
  8. tsempit noora jatkoon! oot ihana nuori nainen ja ansaitset olla onnellinen ja terve <3

    VastaaPoista
  9. Kyllä sulla yhä on kavereita :--) voitas tehdä jotain ens viikolla, jos haluat. Luistelemaan vaikka :)

    - c

    VastaaPoista
  10. jeps, niin se on, elämä menee eteenpäin, halusi tai ei. itseäni tsemppaa se, et kuvittelen olevani nelikymppisenä yhä samassa tilanteessa, yhtä ahdistunut, eikä ketään enää edes kiinnosta yrittää auttaa tai pitää yhteyttä... tätä ei saa tapahtua, ei sinulle, ei minulle.
    paraneminen on kovaa työtä ja se on lopulta tehtävä itse. muut voivat tukea siinä, mutta lopulta päätös on oma. tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Way to go girl! Olisikohan nyt tapahtunut se kuuluisa "napsahdus" siellä jossain aivojen sopukoissa? Varmasti mieli on myllerryksessä; ahdistaa ja itkettää, kun niin moni palikka elämässäsi vaihtaa paikkaa kerralla, mutta Sinä selviät! Pikkuhiljaa Sinä nouset suostasi voittajana. Kärsivällisyyttä ystävä! Eikä enää viiltelyjä, eihän? Haleja. <3

    VastaaPoista
  12. Sun pitää tulla mua moikkaa ja kattoo mun kämppää,, ovi on aina auki! ;)
    -puik

    VastaaPoista
  13. Okei, lähdit osastolta taas itse. Miksi sä sitten valitat sun pahaa psyykkistä oloasi? Itse sä sieltä lähdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. osastollakin on hyvin usein psyykkisesti paha olla joten en ihan ymmärrä tätä kommenttia. sitäpaitsi varsinkin kun suurin osa hoitajistakaan ei osaa keskustella potilaiden kanssa/ ei ymmärrä.

      Poista
  14. Löysin tän sun blogin ja lueskelin nuita vanhoja postauksia. Tuli kauhee olo kun luki nuita :( tsemppiä sulle hirveesti !

    p.s. tää blogi on hyvä :)

    VastaaPoista
  15. oi ihan mahtavaa kuulla tommone asenne sulta!!! sä pystyt siihen!!!! ja kiva ku ootte muuttamassa ankun kans isompaan asuntoon.
    tsemppiä ja voimahaleja ihan hurjasti<3

    VastaaPoista
  16. Toivon että tällä kertaa aikuistut ja otat itseäsi niskasta kiinni etkä ala pelleilemään taas tuolla laihdutus hommalla ja viiltelyllä. oot jo aikuinen, käyttäydy sen mukaisesti. muo ainaki nolottais iha hirveesti sun tilantees....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii sehä onki ihan hirveen NOLOO olla masentunut/psyykkisesti sairas siis OMG!!!

      Poista
    2. mua nolottais ihan hirveesti olla kyseisen kommentin kirjottaja.

      yhtä "noloo" olla masentunut tai anorektikko kuin syöpäpotilas. enkä ymmärrä mitä noloa olis sairastaa syöpää?

      Poista
  17. Miten on mennyt?

    VastaaPoista