Outlaw

Söin just päälle kakskyt lettuu. Ja oikestaan ne on parhaita ilman mitään hilloja päällä. Mun samanikäinen serkkupoika tuli käymään ja mummihan paisto meille lettuja. Vedettiin melkeen kaikki kahestaan. Mä tarkkailin J:n syömisii ja salaa mul oli syömiskisa sitä vastaan, jonka voitin. Toi on vaan aina ollu niin perso makealle, et lättyi sai popsii niin monta ettei laskuissa pysyny perässä. Onneks en tiiä mitään kalorimääriä niin ei ahdista (paitsi ne pari riviä suklaata, jotka varastin kaapista).

Tekstasinkin jo äidille, että on outoa kun olo on suorastaan maaninen. Aamul olo oli ihan normaali, heräsin jo puol kasilta ja laitoin - laiskanläksynä, taas vähän myöhässä - sähköpostia sisätautilääkärille. Aamupalaa, Hesarin lukemista, kaupassakäyntiä, lounasta, päiväunet ymsyms. Sit kahvin jälkee iski taas tämmönen hyperaktiivinen olo. Hetken sain viimeisteltyy joulukortteja, mut nyt ne on valmiit enkä tiedä mitä tekisin :( Lukemiseen tai televisioon ei pysty keskittyy, kuntopyörä ei kiinnosta, enkä oikeen tiiä mitä jutella serkun kaa jota en oo nähny yli vuoteen.

Jos oisin kotona aloittaisin jonkun siivousprojektin, vaikka vihaan siivoomista, tai tekisin jotain hyödyllistä tai luovaa sen sijaan, että naputtelen täällä turhautuneena kynsillä pöytää ja heiluttelen jalkoja, jotka ei pysy paikoillaan. Tää on oikeestaan aika ärsyttävä olo, en osaa kuvailla. Ei ahdista, mutta en oo vilpittömästi ilonenkaan, haluun vaan saada jotain aikaan!! En oo tottunu tämmösiin energiapuuskiin, yleensä mul ei riitä voimat tai kiinnostusta mihinkään. En mä mitää hikilenkkiä jaksais lähtee juoksee nytkään, mut zvbghvfyts...

Haluisin jonnekin keikalle hyppimään pomppimaan huutamaan. The Soundskin vetää 3.12 lisäkeikan Tavastialla ku oli nii loppuunmyyty ja haluun kattoo, mut kukaan kakkapää ei lähe mun mukaan, koska a) minulla on huono musiikkimaku tai b) kaikki mun kaverit on vararikossa näin loppukuusta kuten minäkin. Pari päivää aikaa päättää, ehkä marssin yksin Tikettiin kun pääsen takas Stadiin.

monsterhamster.jpg kuvastaa mun olotilaa
oikeestaa aika hienot muokkaukset

Ei pitäny kirjottaa ennen kotiinpaluuta, mut pää räjähtää kännykällä tekstaamiseen, joten tulin koneelle bloggailee. Kai mä voin tänne kaikkee p*skaakin syömishäiriön ohi jauhaa kun oon kerran tämmösen ajatusten kaatopaikan perustanu. "Ja vitut, mähän kirjoitan just sen mitä nään..."

edit // mä nauran itsekseni tolle Karkin negatiivikuvalle, enkä ees ymmärrä miks se on niin hauska 8--------D

Climbing Up The Walls

Oon vähän ymmälläni siitä miten nää mielialat vaihtelee. Alkuviikosta ajattelin, etten enää ikinä poistu kotona tai jaksa olla yhteydessä keneenkään. Korkeintaan nukkua, syödä, katsoa leffoja ja datata.
Eilen kuitenkin heräsin normaalin energisenä, lähdin aamupalan jälkeen hakemaan passia R-kioskilta ja posteja ja kenkiä omalta asunnolta. Hemmottelin itseäni shoppailemalla tilin tyhjäksi (joo, hyvä tapa purkaa ahdistusta). Näin vanhan kouluni terveydenhoitajaa ja käytiin syömässä Himalayassa ja samalla juteltiin.

Ehdin välillä pyörähtämään kotona ja sitten lähdettiinkin Joonaksen kanssa Nordean (buu!) järjestämään yksityistilaisuuteen Fredan Tivoliin. Ilmaiset (salaatti)ruoat ja juomat, jotain pankkilätinää ja Haloo Helsinki! Tunsin taas itteni niin idiootiks kun tyyliin yksin hyppelin eturivissä 8---( Meinas itkuki tulla ku tajusin että oon viime päivät taas tehny kuolemaa. Miten ihmeessä kaikki toivo voi noin yhtäkkiä kadota? Ei sillä, että ois haitannu jos oisin onnistunut tappamaan itseni vahingossa, mutta ihan mielelläni mä täällä vielä oon!

yritin syödä Nordean vararikkoon hakemalla lisääkin, but...

Phone-laatu ilman muokkauksia, löööv

Purr, purr. Olin Joonaksella yötä ja tää aamu oli ihan liian lyhyt. Löhöttiin sohvalla, kahvit ja (mun tapauksessa) puuro naamaan. Sit toi heitti mut autolla tänne mummolaan ja matkalla lauleskelin radiosta soivia biisejä. Maailma on kirkas, rakkaus on ihanaa ja pienistä asioista voi nauttia!



Tääl oon syöny normaalisti (tai enemmänkin?) ja potenut vain vähän huonoa omaatuntoa, vaikka paino alle viikossa onkin noussut kilolla x( Nesteitä, läskiä tai mitä vaan, jokainen sata grammaa ahdistaa. Täällä se ei ainakaan pääse laskemaan, joten on vaan yritettävä kestää. Askartelin joulukortteja neljä tuntia putkeen, oli lapsekkaan innostunut olo. Höpötin ja olin ihan ylienerginen ja ärsytti kun tarvikkeet loppu kesken. Katoin Salkkarit ja yritin rauhottuu, mut nyt tappelen bloggerin kaa (koska joudun tekemään kaiken HTML-koodilla, rrrräyh! tää on hidasta, mutta koska olen ex-virtuaalitalli-pro, menee se näinkin) ja hihittelen itsekseni. MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Ja oikeesti olo on hetkittäin mainio, vaikken mitään nappeja tai päihteitä oo käyttäny. Mut pääsia et elämä on kivaa ja ruoka on hyvää ja mä en oo läski ja mulla on kivoja läheisiä ja hoitokontaktit ja keikkailua ja Thaimaan matka tulossa jajajaja!

Vois koht mennä napsii suklaata tai pipareita tai jotain hyvääää iltapalaks, lääkkeet naamaan ja vaik rauhottuu. Tääl sunnuntaihin asti, moooi :))

A Million Little Pieces

Päällimmäisin tunne eilen oli viha. Siitä ettei täällä saa kuolla jos haluaa. Sunnuntai tosiaan meni aivan päin ties mitä oikeastaan koko päivä. Käytiin koko perhe isovanhemmilla syömässä, siellä sain suurin piirtein pidettyä kulissit vielä pystyssä. Loppupäivä onkin vähän hämärän peitossa. Ilta päättyi siihen, että viiltelin, otin yliannostuksen lääkkeitä ja reippaasti alkoholia päälle. Jossain vaiheessa muistan itkeneeni äitiä, joka ryntäsikin huoneeseeni ja sitoi verta vuotavaa kättäni sillä aikaa kun isä soitti ambulanssin...

Haartmanissa piti juoda lääkehiiltä, tikattiin kuus tikkiä ja otettiin EKG. Torkahtelin. Kun sanottiin, että Auroraan mua ei oteta sisään, koska olen niin humalassa, nauroin vain, että ihan ku mä sinne muutenkaan menisin. Pääsin kotiin vanhempien kanssa, kun lupasin, etten tee enää mitään ja meen seuraavana päivänä sh-polille. En mä kyllä lääkärintapaamista pyytäny, vaik ois pitäny?

Katsoin eilen siskoni kanssa Natascha Kampusch, 3096 päivää. Itse asiassa jouduin katsomaan sen useammassa pätkässä, koska keskittymiskyky ei riittänyt. Näyttelijä oli laihduttanut rooliaan varten itsensä luurankomaiseksi, ja mietin koko elokuvan ajan onko se kaunista. Ei ole, mutta silti jotain ihailtavaa tuossa kropassa on. Vastenmielistä ja sairasta, mutta aivan varmasti tuollainen tyttö on yli-ihminen ja pystyy mihin tahansa.

Nyt ei huvita yhtään mikään. En jaksa. En jaksa. Oon taas kova kylmä kuori, jonka sisällä ei ole mitään ja jonka läpi ei pääse. Eilen vedin tarvittavan ketipinorin iltapäivällä naamaan ja nukuinkin melkein seitsemään asti illalla. Poikaystäväkin tuli katsomaan miten voin, mutta olin niin koomassa, että hyvä kun jaksoin ees puhua. Nytkin voisin vaan mennä sängyn pohjalle makaamaan ja jäädä sinne koko loppuviikoks, mutta pakko lähtee kohta terapiaan. ja ehkä jäädä sille reissulle makaamaan junan alle? Ei myöskään huvittaisi lähteä torstaina mummille ja ukille lihomaan, vaikka yleensä meen sinne mielelläni.

Jos sinnittelis kuitenkin pari päivää. Eiköhän elämännälkä vielä palaa, vaikka nyt haluisinkin vaan kuolla. Tai sitten ei.

Life Ain't Fair And The World Is Mean

Mun viime viikko oli hieno, tai siis tää, tänäänhän on vasta sunnuntain. Oon ollu nii kiireinen, etten oo ehtiny ajatella. Ihanaa nähdä parhaita kavereita porukalla monen kuukaiden jälkeen, ollaan tunnettu ala-asteelta ja ne on oikeestaan ainoot ystävät jotka mulle on jäänyt sairastumisen jälkeen. Hetken tuntuu kuin kaikki ois kuin ennen, vaikka asutaankin nykyään eri paikkakunnilla. En oo ees tajunnu miten ikävä mulla on teitä, ootte ainoita joille pystyn puhuu. Ja mä haluun todellakin, että kerrotte mulle kun on vaikeeta. Mä haluan auttaa! Ei haittaa vaikka ois kuinka turhia murheita mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, te ootte hienoimpii ihmisii mitä tiiän. Jos ahdistaa, soittakaa, mä kuuntelen vaikka keskellä yötä! Anteeks, että mä oon ollu niin monta vuotta vaan joku tunteeton kuori kuori, silti ootte yhä siinä ♥

Ellyy

Mut mun elämä muuten. Kun jostain löytyy tuntiki aikaa itselleen se menee oksentamiseen. Ja kun mä pidän sitä normaalina. Oon mä saanu vähennettyy, mutta helposti ahmin edelleen joka päivä. Mul on niin epäonnistunu olo anorektikkona, mä vaan odotan et tää menee itsekseen ohi kun saan lisää painoo. Mutku sitä painoo ei tuu tarpeeks nopeesti. Pelästyn kun vaaka näyttää pari kiloa enemmän ja kohta se on taas samassa alhaisessa lukemassa. Välillä mä uskon, että selviin. Elämään on tullut paljon hyvääkin (lähinnä Joonas), ilman sitä mä olisin jo kuollu.

Mä olin jossain välissä jo onnellinenkin, oltiin poikaystävän kanssa to-pe 23h Turku-Tukholma-risteilyllä ja se oli just sitä mitä tarvitsin tähän väliin. Hetken irtautuminen kaikesta, laivan buffetit (en tienny ees et mun vatsaan mahtuu niin paljon ruokaa), baari, hytti ja Haloo Helsinki! Eturivi taas, plektra, nimmarit, elämän miettimistä ja fiilistelyä. Myöhemmin käytävällä juttelua kitaristi-Leon kanssa. Lisää juomista, shoppailua ja ruokaa. Seuraava keikka on keskiviikkona, mut täl hetkel on tunne et mä en selvii sinne ees elossa, saati sitten Tavastian keikalle. Selviin kuitenki vaikken haluis, elämä on paskaa. Se ei ikinä muutu parempaan. Ei tulevaisuudessa mua mikään odota. Haluisin ehkä lääkäriks, ihmiskeho on niin mielenkiintoinen, muttei musta ole siihen, lukemiseen. Musta ei oo mihinkään. Jos ei tuu kymppii joka aineesta, oon ilman muuta paska. Voisin tappaa itteni vaikka heti, jos mun läheiset, etenki rakas, selviäis siitä ilman kyyneliä. Tiedän, että murtaisin niiden elämän, mutta loppujen lopuks kaikil ois varmaan kuitenki parempi ilman mua. Mullaki ois. Mua ei pelota kuolema, ainoostaan kipu mikä siihen mahdollisesti liittyy.

Jere ja Leo

Eikä mul oo ees kännykkää, etä mä voisin soittaa rakkaalle ja pyytää sitä hakemaan mut turvaan. Mä oon yksin. Niin yksin. En ees kuulu tähän perheeseen joka mulla on, sisko vihaa, faija ei ymmärrä ja mutsiltaki alkaa varmaan pikkuhiljaa mennä toivo. Vessat haisee oksennukselta, koska näin monen vuoden jälkeen mä en enää pysty lopettamaan. Mä toivon vaan, että tää ois ohi. Jos ois oma kämppä, noiden ei tarvis seurata tätä loputonta vammaamista.

Mä vaan pilaan läheisteni elämän epätietoisuudella mitä käy. Mä en haluu et joku joutuu viimeseks illal miettii miten Nooralla menee... Tarkistaa aamulla onks se elossa. Jos mä lopetan kaleoridien syömisen, tää on ehkä nopeemmin ohi.

Huomen onneks poli ja tiistaina terapia. Puhukaa mut järkiini. Miks en vaan voi oonistuu?

Money Grows On Trees

Tekee hirveesti mieli kirjottaa, vaikkei oo mitään kunnon asiaa. Must ei oo muoti-bloggaajaks, mut lätkäsen tähän pari viimeisintä ostostakin. Liikaa vaatteita jo ennestään, mutmut... Välillä jotain muuta kuin angstia.

Kiva olla taas kotona. Caramel-hamsteri oli elossa kun palasin, vaikka olin 80% varma, että saan kirjoittaa siitä muistopostauksen. Neiti tunki illalla poskiinsa melkein kolmasosan kurkusta, kun jätin sen pariksi minuutiksi vahtimatta. Ihan kunnossa se siis taitaa olla. Ja tuliaisiksi sai jogurtti-hunaja -nappeja.

da hampsteri haluaa ulos

Mun hiukset on ihan järkyttävän huonossa kunnossa jatkuvan värjäilyn takia. Mustasta on hyvä vetää blondiksi ja laittaa useampi värinpoisto saman viikon aikana... Mun hiukset kun ei millään vaalene, nytkin tyvi on kellertävä hopeashampoosta huolimatta. Latvat katkeilee ja nää on pelkkää hamppua. Oon viime aikoina yrittäny jotenkin hoitaa ja elvyttää näitä. Ostin joku kuukausi sitten Tangle teezer -harjan, koska sen pitäisi olla hellävaraisempi. Hoitoainetta pidän aina mahdollisimman pitkään vaikuttamassa ja ennen Saksaan lähtöä ehdin kerran kokeilla the Body shopista ostamaani hiusnaamiota. Eräs lukija suositteli kookosöljyä, joten kävin tänään vielä metsästämässä sellaistakin!

yllämainitut tötkyt + crazy colorin värit

Oon kohta vararikossa, ulkomailla tuli shoppailtua ja nyt vielä kävin Kampissa hieman pyörimässä. Kivoja (korottomia) talvikenkiä ei meinaa löytyä, mut lapaset ja reppu tarttuivat mukaan Cybershopista :3 Kävin myös otattamassa passikuvat.. Miten ne aina voi olla yhtä hirveitä? Näytän joltain tihrusilmäiseltä possulta ja mun henkilökortin kuva on melkein yhtä kamala! Ja kun kaikki aina tihrustaa mun papereita kauheen tarkasti kun näytän niin nuorelta D----:

vaatteita, laukku, reppu...

Käytiin L:n kanssa katsomassa Carrie Tennispalatsissa, ei ollut mitenkään pelottava ja päähenkilökin oli oikeestaan aika ärsyttävä. Kaikki oli enemmän tai vähemmän hulluja, eikä kehenkään oikein pystynyt samaistumaan. Ja taas vaihteeks vedettiin popcornmauste-överit. Leffaakin parempi oli kuitenkin päästä pitkästä aikaa juoruamaan »:--)

Hyvillä mielin eteenpäin. Huominen on aikaa hengähtää ja seuraava viikko onkin taas aivan täynnä ohjelmaa. Passianomuksia, rokotuksia, sisätautilääkäriä, jalkautuvaa, risteilyä (HH!), tavaroiden muuttoa..

päivän asua, ristipaita Saksasta

Seurailkaa mua muuten Instagramissa! @nnouy

Värjäilen tässä vielä hiukset (shokkivärillä) jos jaksan ja laitan tuonne päivitettyä kuvaa.

Ghost On The Dance Floor

Vikaa iltaa Saksassa ja huomenna ois sit lennettävä parillakin koneella kotiin. Odotan innolla mahdollisia lakoista aiheutuvia odotteluita kentällä...

Tänään tehtiin viimeisiä ostoksia keskustassa, ja sitä noloutta kun mun Visa Electron ei käynytkään joka kaupassa, käteinen loppu kesken ja Joonas makseli mun ostoksia. Vaatteita, teetä, suklaata ja viinaksia kotiin vietäväksi. (Koska sehän ei riitä, että oon juonut täällä alkoholia.. viitenä(?) iltana ja että ens viikolla lähdetään laivalle juhlimaan vielä lisää (ja tax freen kautta jos rahat riittää), pitää niitä varastoja aina olla.)

zzzeeebra!

Eilen kävästiin kattomassa paria baaria ja tyydyttiin juomaan vaan yhet. Nää täällä ei tunne käsitettä "pikkulauantai", oltiin ainoot asiakkaat ja listalta sai tilata enää olutta. Kahdeltatoista ulos ja Burger Kingin kautta jäätymispisteessä takaisin. Sain hienon kruunun, mut hukkasin sen matkalla :DD

Bisseä, koska Saksa.

Yhen angsti-itkukohtauksen sain tossa joku ilta. Olin melkeen koko päivän ollu kiukkunen, kaikki ärsytti. Kauppamatkalla kuitenkin tajusin, että yritän vain peitellä ahdistustani. Teki mieli huutaa, hukkua pimeään ja juosta auton alle. Rutistin sitten paperipussin palloksi ja heitin sitä niin pitkälle kun jaksoin (ei lentäny ihan yhtä pitkälle kun tennispallo aikoinaan, puikula, lihakseni ovat surkastuneet!) Kun tultiin sisään, lukittauduin vessaan naarmuttamaan rannetta hakaneulalla... Enkö parempaa keksinyt?! Sitten pokkana vähän jäätelöä naamaan, Once Upon A Timea jakso, ja kun jäin sen jälkeen yksin huoneeseen en pystynyt enää pidättelemään itkua. Ei mua oikeestaan syömiset ahdistaneet, vaan tuli taas semmonen "Yhyy, tapan mun parhaan kaverin (=anoreksian), kuolisin mieluummin ite. Mitä sä kuvittelet tällä saavuttavas, paremman elämän? HAHAHAHA! Läski sä vaan oot."

Kun sain reilun tunnin päästä rauhoituttua, menin suoraan syömään vaikka muut vakuuttelivat, ettei minun tarvitse jos se noin ahdistaa. Mutta kun syömättömyys ei ole vaihtoehto, ahdistusta ei voi ikuisesti paeta.

Whihihiii! Poikaystävä lupas mulle yllätyksen ja siinä se tosiaan onnistui! Nyt mun n. kuukauden takainen sushi- / skumppayllätys ei tunnu enää miltään. Tänään päiväunien jälkeen odotti yläkerrassa hierontapöytä, rentouttavaa musiikkia, öljyjä ja tuoksuja. Sain puolen tunnin selkähieronnan ja oli kyllä ihanaa :) Osaan nykyään rentoutua helposti, kiitos lukuisten fysioterapioiden ja rentoutusryhmien, muistan ajat kun en suostunut makaamaan paikoillani, saatika että olisin pystynyt ahdistukseltani hengähtämään. Mut joo, kiitos ♥

PS. koon 23 pillifarkut kiristää D---: Tätä paisumisen tunnetta.

Koska Joonas halusi välttämättä tehdä kollaasin kun  se opetteli kuvaamaan.
(Ja mul oli maailman hienoin porkkanakakku!)

Awake Like An Owl

Saksassa ollaan poikaystävän perheen luona ja olo on hyvä, otan tän pienenä lomana syömishäiriöstä. Näköjään uusissa ympyröissä pystyy aina irroittautumaan, nytkin ajattelen tän massankeruukautena >:---) Äsken vetelin jättipalan omenapiirakkaa, eikä tunnu missään! Eilen kolme lämmintä ateriaa, joista yksi pizza.

Hoitokokoukessa maanantaina sovittiin, että kaikki jatkuu ennallaan: lääkitys, jalkautuva ja punnitukset. Loppuvuoteen mennessä pitäisi päästä 42 kiloon, pysyvästi, joten kolmisen kiloa ois hankittava. Ei kuulosta pahalta, mutta eri juttu kun tavoitteen saavuttaa. Miksi kehonkuvan pitää olla niin vääristynyt ja numeroiden merkitä jotain elämää suurempaa? Nyt aion kuitenkin ottaa matkasta kaiken irti, kotona ehtii surkutella painoa (Tai ehkä ei tarvitsekaan?)

juna-asema, pyöriä ja tolleen.

Kiva katsella uusia maisemia, vaikka aika pieni kaupunki tää paikka on. Tai no, riippuu mihin vertaa. Ja jännää kun autollakin ajetaan 200 kilometrin tuntivauhtia! Käytiin eilen junalla Stuttgartin keskustassa, oon näköjään äärimmäisen huono shoppailee kun monen monen kaupan jälkeen mukaan tarttui vain uusi laukku. Vaikka enköhän omista vaatteita jo tarpeeksi...

Sushia omnom, osasin jopa syödä puikoilla.

Syönyt oon. Paljon. Liikaa. Vaaka katos kylppäristä, joten en oo punninnu itseäni viiteen päivään. Turvonnut olo, antaa olla. Alkoholi on halpaa. Valvon, enkä tiedä väsyttääkö. Tekee taas mieli ruokaa, vaikka oon ahtanu sisälleni kaloreita pitkin päivää. Kaikkee epäterveellistä. Paitsi et kyl mä yhen omenan aamulla söin.

"Miksi ei löydy miiiitääääään?"

Ajatukset lentää ja niistä on vaikee saada kiinni, joten toimin mielitekojen mukaan. Ahdistaa, mutta ei ahdista. Jännä. Mul ois kaikkee hehkutettavaa, mut ei nyt jaksa. Joten voikaa hyvin, minäkin :--D

Vähän niinku joulu ja glögiä ja joku ihme tyyppi änkes kuvaan :--)

The Awesomeness

Viimeisen angstaamisen jälkeen oon yrittäny ryhdistäytyä. Torstai meni melkeen kokonaan koomatessa, jännä miten tarvittava ketipinor lamauttaa, vaikka aina se ei saa mua iltasin ees nukkumaan. Perjantaina otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja lähdin poikaystävälle, vaikka ois tehny mieli jäädä sängynpohjalle makaamaan. Miten voi olla samaan aikaan ikävä, mutta silti ei meinaa jaksaa nähdä toista? Kuitenkin kaikki on ton kanssa paremmin, mutta liikkeelle lähtö on vaan jotain niin vaikeeta. Aloitekyvyttömyyttä.

Joonas kokkaili meille superhyvää aurajuustokasvispastavuokaa, ihana yllätys kun yleensä mä valtaan aina keittiön :--D Jotenkin koomista, että vaikka valmistais kuinka ison satsin ruokaa, se menee melkein kaikki kerralla.. Ei ateriasuunnitelmasta tietoakaan, kun on pakko aina santsata. Parit siiderit ja marianne-drinkit päälle jaajajajaja!!!!! jonottaa Haloo Helsingin keikalle Pressaan.

eturivi vallotettu ja odottamaan

Yksin mä sinne menin, mutta jännä kun teitä lukijoita löytyi sieltäkin, vaikka rohkeemmin ois voinut tulla tervehtimään. Kiitos kuitenkin seurasta! Ihan eturivissä, ääni käheäksi, rakkauskuolema kun sai kätellä kaikkia bändin jäseniä, Elli puhu asiaa (ja katsoi välillä silmiin!) ja joku biisien sanotuksissa sai taas miettimään.

"Miten noin tyynenä, voi hyväksyä, sen totuuden
Olet niin kaunis
Olet niin rauhallinen
Olet niin lähellä, hetkeä
Jolloin viimeinen biisi pannaan pyörimään

Jokainen tunti
Jokainen hetki kadulla
Voi olla ainoa, ainoa
Johon kannattaa tarttua   Hei, sä laitat hymyn vielä kiertoon
Uppoudut viimeiseen tangoon
Mä tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa,
Viimeistä kertaa"
Oon tappamassa itseäni tähän sairauteen. Oishan se helpotus tavallaan, mutta elämässä on niin paljon hyvääkin. Mulla on tällä hetkellä oikeastaan tosi hyvä olo, vaikka oon viikonloppuna syönyt aika tavallisesti. Taistelufiilis päällä. Aamupalaksi puuroa. Paistoin itsetehtyjä porkkanalettuja, söin leipää täysrasvasella juustolla, koska teki mieli. Sitten vielä paaaljon jäätelöä, välipalaksi muutama suklaakonvehti. Ahdistaako? Ei. Painoa +300g, enkä jaksa stressata tänään.

"On ylämäki raskas askeltaa
Mutta alamäkeen liian usein katoaa
Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
Ei muistojen päälle kultakerrosta saa
Hymyile tai itket kuinka vaan
Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan"

( = syö kun tekee mieli, äläkä stressaa huomisen painoa )

Caramel-hamsteri kiipeää syliin rapsuteltavaksi, Luna-Lady-Prinsessa-piskikin oli iloinen kun kävin moikkaamassa sitä siskon kämpillä sen jälkeen kun oltiin käyty isovanhemmilla syömässä kakkua. Huomenna hoitokokous ja lounas hoitajan kanssa, tiistaina terapia ja keskiviikkona lähtö poikaystävän kanssa Saksaan reiluksi viikoksi. Hyvin tää tulee sujumaan, vaikka vähän jännittää vieras paikka.

Hahahaahahahah! Teinihehkutusta, oon säälittävä. Muistan ajat kun en suostunut edes myöntämään kuuntelevani Haloo Helsinkiä, koska olin niiiiiiin true punk rokkari, wannabe emo :'--D Ulfåsan päiväosastolla ollessani kuuntelin sitä iPodiltani kaikki kävelymatkat vesisateessa osastolle ja kotiin, mutta kun Voicelta tuli musavideo, esitin että ei kiinnosta mikään suomalainen renkutus. Järkeä?