The Awesomeness

Viimeisen angstaamisen jälkeen oon yrittäny ryhdistäytyä. Torstai meni melkeen kokonaan koomatessa, jännä miten tarvittava ketipinor lamauttaa, vaikka aina se ei saa mua iltasin ees nukkumaan. Perjantaina otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja lähdin poikaystävälle, vaikka ois tehny mieli jäädä sängynpohjalle makaamaan. Miten voi olla samaan aikaan ikävä, mutta silti ei meinaa jaksaa nähdä toista? Kuitenkin kaikki on ton kanssa paremmin, mutta liikkeelle lähtö on vaan jotain niin vaikeeta. Aloitekyvyttömyyttä.

Joonas kokkaili meille superhyvää aurajuustokasvispastavuokaa, ihana yllätys kun yleensä mä valtaan aina keittiön :--D Jotenkin koomista, että vaikka valmistais kuinka ison satsin ruokaa, se menee melkein kaikki kerralla.. Ei ateriasuunnitelmasta tietoakaan, kun on pakko aina santsata. Parit siiderit ja marianne-drinkit päälle jaajajajaja!!!!! jonottaa Haloo Helsingin keikalle Pressaan.

eturivi vallotettu ja odottamaan

Yksin mä sinne menin, mutta jännä kun teitä lukijoita löytyi sieltäkin, vaikka rohkeemmin ois voinut tulla tervehtimään. Kiitos kuitenkin seurasta! Ihan eturivissä, ääni käheäksi, rakkauskuolema kun sai kätellä kaikkia bändin jäseniä, Elli puhu asiaa (ja katsoi välillä silmiin!) ja joku biisien sanotuksissa sai taas miettimään.

"Miten noin tyynenä, voi hyväksyä, sen totuuden
Olet niin kaunis
Olet niin rauhallinen
Olet niin lähellä, hetkeä
Jolloin viimeinen biisi pannaan pyörimään

Jokainen tunti
Jokainen hetki kadulla
Voi olla ainoa, ainoa
Johon kannattaa tarttua   Hei, sä laitat hymyn vielä kiertoon
Uppoudut viimeiseen tangoon
Mä tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa,
Viimeistä kertaa"
Oon tappamassa itseäni tähän sairauteen. Oishan se helpotus tavallaan, mutta elämässä on niin paljon hyvääkin. Mulla on tällä hetkellä oikeastaan tosi hyvä olo, vaikka oon viikonloppuna syönyt aika tavallisesti. Taistelufiilis päällä. Aamupalaksi puuroa. Paistoin itsetehtyjä porkkanalettuja, söin leipää täysrasvasella juustolla, koska teki mieli. Sitten vielä paaaljon jäätelöä, välipalaksi muutama suklaakonvehti. Ahdistaako? Ei. Painoa +300g, enkä jaksa stressata tänään.

"On ylämäki raskas askeltaa
Mutta alamäkeen liian usein katoaa
Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
Ei muistojen päälle kultakerrosta saa
Hymyile tai itket kuinka vaan
Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan"

( = syö kun tekee mieli, äläkä stressaa huomisen painoa )

Caramel-hamsteri kiipeää syliin rapsuteltavaksi, Luna-Lady-Prinsessa-piskikin oli iloinen kun kävin moikkaamassa sitä siskon kämpillä sen jälkeen kun oltiin käyty isovanhemmilla syömässä kakkua. Huomenna hoitokokous ja lounas hoitajan kanssa, tiistaina terapia ja keskiviikkona lähtö poikaystävän kanssa Saksaan reiluksi viikoksi. Hyvin tää tulee sujumaan, vaikka vähän jännittää vieras paikka.

Hahahaahahahah! Teinihehkutusta, oon säälittävä. Muistan ajat kun en suostunut edes myöntämään kuuntelevani Haloo Helsinkiä, koska olin niiiiiiin true punk rokkari, wannabe emo :'--D Ulfåsan päiväosastolla ollessani kuuntelin sitä iPodiltani kaikki kävelymatkat vesisateessa osastolle ja kotiin, mutta kun Voicelta tuli musavideo, esitin että ei kiinnosta mikään suomalainen renkutus. Järkeä?