Haartmanissa piti juoda lääkehiiltä, tikattiin kuus tikkiä ja otettiin EKG. Torkahtelin. Kun sanottiin, että Auroraan mua ei oteta sisään, koska olen niin humalassa, nauroin vain, että ihan ku mä sinne muutenkaan menisin. Pääsin kotiin vanhempien kanssa, kun lupasin, etten tee enää mitään ja meen seuraavana päivänä sh-polille. En mä kyllä lääkärintapaamista pyytäny, vaik ois pitäny?
Katsoin eilen siskoni kanssa Natascha Kampusch, 3096 päivää. Itse asiassa jouduin katsomaan sen useammassa pätkässä, koska keskittymiskyky ei riittänyt. Näyttelijä oli laihduttanut rooliaan varten itsensä luurankomaiseksi, ja mietin koko elokuvan ajan onko se kaunista. Ei ole, mutta silti jotain ihailtavaa tuossa kropassa on. Vastenmielistä ja sairasta, mutta aivan varmasti tuollainen tyttö on yli-ihminen ja pystyy mihin tahansa.
Nyt ei huvita yhtään mikään. En jaksa. En jaksa. Oon taas kova kylmä kuori, jonka sisällä ei ole mitään ja jonka läpi ei pääse. Eilen vedin tarvittavan ketipinorin iltapäivällä naamaan ja nukuinkin melkein seitsemään asti illalla. Poikaystäväkin tuli katsomaan miten voin, mutta olin niin koomassa, että hyvä kun jaksoin ees puhua. Nytkin voisin vaan mennä sängyn pohjalle makaamaan ja jäädä sinne koko loppuviikoks, mutta pakko lähtee kohta terapiaan. ja ehkä jäädä sille reissulle makaamaan junan alle? Ei myöskään huvittaisi lähteä torstaina mummille ja ukille lihomaan, vaikka yleensä meen sinne mielelläni.
Jos sinnittelis kuitenkin pari päivää. Eiköhän elämännälkä vielä palaa, vaikka nyt haluisinkin vaan kuolla. Tai sitten ei.
Toivottavasti ymmärrät ettei sun poikaystävä varmaankaan katsele tota pitkään. Tiedän ettei sun tilaanteesta nousta kovin helposti, se on vaikeampaa kuin mikään. Mutta. On olemassa se mahdollisuus. En ole sanomaan, koska en sinunlaisessa tilanteessa ole ollut, vaikka nenämahaletkut ja vierihoidoissa suljetulla olen viettänytkin aikaa. En ole sairastanut vuosia ja vuosia niinkuin sinä. En, en ole. Mutta uskon parantumisenn tapahtuvan aika lailla samoin tavoin, oli sitten sairastanut kuinka pitkään. Ensiksi sun pitää lopettaa kaikkien blogien, elokuvien yms.yms. lukeminen jotka velloo sua anoreksiassa. Unohdat ne heti! Kun olet parantunut, mene ja lue sitten blogit jotka jätit taaksesi sairaana. Se on pieni hinta terveydestä. Sitten et vain lipsu siitä ruoka määrästä mikä sulle on määrätty. Jos ei onnistu, hoitoon!! Olisit täysin pakkohoito kamaa, ja jos olisin sun lääkäri et olis enää päivääkään ilman osastohoitoa. Niin ja siihen asti kunnes olet normaalipainoinen ja edes paremmassa kunnossa henkisesti sekä motivoitunut pitämään painon ja parantumaan. Sitten oikeesti syö ja syö. Et vain oksenna. Ei ole helppoa, uskon. Mutta se ei ole vaihtoehto. Piste. koita nyt jaksaa. <3
VastaaPoistaYmmärrän paremmin kuin hyvin ja mul on usein hirveet syyllisyydet siitä, mitä laitan Joonaksen kestämään. En mä tahallani tätä tee, siks usein toivonkin että oisin täysin yksin, ettei ois ketään jota satuttaa.
PoistaMä en oo pitkään aikaan lukenut laihdutusblogeja, eikä mua oo oikeestaa ikinä "thinspannu" mitkää kuvat, leffat tms. Osastolla ja kaupungilla kyllä vertailen, mutta ulkona käymistä kun ei voi lopettaa :/
Ja kun syöminensyöminensyöminen ei vaan onnistu, oon taas kituuttanu samassa painossa kuukauden. Polilla seurataan vaan painoa, joten ne on sitä mieltä että menee hyvin. Jos kerron huonoista ajatuksista, joko puhutaan hoidon siirtämisestä muualle tai sit ei sais vaan puhuu, koska negatiiviset ajatukset ei tue paranemista. Jeeee!
Kuulostaa siltä, että saat ihan vääränlaista hoitoa. :/ Oon niin vihainen, kun sua ei osata auttaa siellä. Lääkenappeja vaan posket pullolleen ja kotiin miettimään yksin sairaita ajatuksia. Jos niistä ei saa puhua ääneen, niin miten helvetissä ne menee ohi?! Jos kyseessä olisi somaattinen sairaus (vaikka tuo syömishäiriö kyllä siihenkin puoleen vaikuttaa), niin voisi automaattisesti tehdä ilmoituksen hoitovirheestä!
PoistaItse asiassa en saa edes niitä nappeja, koska olen käyttänyt temestaa väärin. Mun lääkitys on alhaisempi kuin koskaan.
PoistaTerapiaan pitää säästää puhumiset, mut se taas ei oo yhteydessä lääkäriin. Ja oon kuulemma etuoikeutettu kun jalkautuva käy niin usein mun kaa syömässä, se onki tyyliin ainoo apu mitä Ulfåsasta saan.
:( haluaisin niin kovasti, että pääset eteenpäin!! Voimia paljon <3
VastaaPoistaMieliala menee vuoristorataa kiitos vapaamman syömisen. Koko ajan tekee mieli jättää syömättä, mut silti löydän itteni ruokapöydästä. Ahdistuksenhallinta vammaa.
PoistaOisko nyt aika taistella kovempaa? Kovempaa kuin koskaan ennen? Ei enää mitään "kerran vielä bmi XX ja sitten..." vaan NYT! Kokeilisit, miltä elämä tuntuu terveempänä, aikusempana ja itsenäisempänä - vapaana siitä helvetin vankilasta, jossa nyt elät.
VastaaPoistaNoora, sä päätät.
Mä teen jo aika ajoin kaikkeni. Enkä mä yritä laihduttaa, en ees tiiä painoindeksiäni. Se on kai yli 14 ja kuolisin siihen tarkkaan tietoon, jos kävisin laskemassa. En haluu laihduttaa tai näyttää luurangolta - ainoo mitä en oo syömishäiriöltä "saavuttanu" on kuolema. Tänään vituttaa ettei tää sairaus oo mua jo vieny, ensi viikolla olen ehkä taas siitä kiitollinen.
PoistaMä en todellakaan oo mikään lääkäri, mut oliskohan sun diagnooseissa (ja sitä kautta lääkityksessä) joku pielessä, kun oot yhtenä päivänä ilonen ja toivekas ja seuraavana teet jotain tällaista?
VastaaPoistaMä en kannusta sua itsemurhaan, en todellakaan, mutta musta tuntuu ettet sä halua kuolla oikeesti. Mua pelottaa sanoo tää, mutta uskon että olisit jo onnistunu jos oikeesti haluaisit kuolla. Et sä sillon varmana tekis näitä juttuja sun perheen välittömässä läheisyydessä, kun joku on valmiina pelastamaan?
Se on totta että sä päätät ja oot ite vastuussa elämästäs, mutta huomaan että oot kierteessä joka vaikuttaa tosi toivottomalta. Syitä siihen on turha spekuloida jossain blogissa, mut ehdotan että ite pyytäisit jotain lisätutkimusta et onks sun diagnoosit tosiaan ihan kohdallaan.
Parantumisen motivaatio tulee jostain sisältä. Sitä ei voi synnyttää toisessa kukaan, varsinkaan joku tuntematon lukija. Se sisäinen motivaatio synnyttää halun parantua, mutta se ei kestä koko ajan. Sillon kun ei oo motivaatiota, pitää puskee eteenpäin väkisin.
Niin, anteeksi, olen samaa mieltä..
PoistaMun mielestä tää alkaa kuulostaa jo ihan muulta kuin masennukselta/syömishäiriöltä, ja sen vuoksi diagnoosit (vaikka nehän ovat vain mustetta paperilla) pitäisi uusiksi katsoa.. Syömishäiriö tuntuu olevan muutenkin vain oire tässä sun tapauksessasi, oirehdit syömättömyydellä.
Määrittelemätön persoonallisuushäiriö epävakain ja estynein piirtein tuolla papereissa lukee, mut kyllähän tää oudolta tuntuu ku yhtenä päivänä oon ihan onnessani ja seuraavana yritän tappaa itteni. Kyl tää syömishäiriöllä alko, mut en tosiaan tiedä mikä nyt on päällimmäisenä. Millä perusteella diagnoosit ees päätetään?
PoistaHaluaisin muistuttaa, että syömättömyydestä ja kehon puutostiloista myös seuraa näitä mielialan vaihteluja. Nooran kohdalla syömisongelmat ovat kestäneet vuosia, alkaneet psyyken kehitysvaiheessa jne. Koko ihminen, niin mieli kuin keho tarvitsevat ravintoa ja etenkin rasvoja. Nämä vain on asioita, mistä myöskin helposti vaietaan syömisongelmiin liittyen. Käsittääkseni lähes kaikkiin syömishäiriöihin liittyy jonkinlaista epävakautta yms, juuri yllä mainittujen vuoksi.
PoistaLääkityksestä ainakin minulle on sanottu, että lääkkeiden vaikutus ei välttämättä toteudu ainakaan kunnolla, jos keho ei ole fyysisesti kunnossa (=aliravitsemustilassa). Näin ollen ensisijainen lääkitys on ruoka. Toki muitakin koitetaan, mutta kuten sanottua, välttämättä eivät toimi aliravitsemuksen kanssa.
Jeep, mullekin sanottiin nuorisopuolella kun jouduin vetämään ketipinoria useemman satasen, että suuret määrät johtuu alipainosta. Ja kyllä osa ongelmista on tullut sh:n myötä, mutta mä oon ollu liian ankara itselleni aina.
PoistaHirmuisesti tsemppiä ja halauksia sinulle <3 Pysy vahvana, tiedän että niin sinä kuin minäkin tullaan vielä parantumaan!
VastaaPoistaNyt taas mäkin uskon siihen! +1kg viikossa, tiiä sit kuinka paljon siitä on nesteitä, mut kuitenkin :)
PoistaMusta on järkyttävää, että yritit itsemurhaa, vielä järkyttävämpää, että olit saman katon alla vanhempiesi kanssa.
VastaaPoistaKirjoitit yhdessä postauksessa, miten et tahdo muiden huolehtivan. Mitä helvettiä sä sitten säädät? Taistele, itke, huuda, raivoa, pure hammasta, pyydä apua, elä, iloitse, rakasta, luota, paina leuka rintaa vasten ja yritä taistella sen itsemurhanhalun läpi.
Tajuatko mitä oot tekemässä itsellesi ja muille? Uskon, että tiedät, ja siihenhän ei mitkään itsemurhat auta. Oon niin vitun raivoissani, etten osaa sanoa mitään.... mutta en vaan vittu soikoon tajua sua. SÄ PISTÄT SUN VANHEMMAT JA POIKAYSTÄVÄN KATSOMAAN KERTA TOISENSA JÄLKEEN, KUINKA NIILLE TÄRKEÄ JA ERITYISLAATUINEN TYTTÖ TUHOAA ITSEÄÄN
Joo, arvaan vastauksen. "Yhyy siksi mun pitäisikin kuolla, ettei niiden tarvitsis huolehtia" "no kokeilen sit itsemurhaa ens kerralla kun oon yksin yhy yhy" "kaikilla onkin helpompaa ilman mua mä vaan pilaan kaiken"
Ei, ei, EI EI EI EI. Nyt vittu jotain selkärankaa, rotia, JOTAIN tohon touhuun! Joo, oot masentunut, joo, oot syömishäiriöinen, joo liibalaaba diagnooseja diagnoosien perään... mutta toi vitun pelleily itsemurhan kanssa, luuletko sen auttavan?
Avaa nyt jo silmäs, saatana. Älä vatvo jatkuvasti, miksi et parane ongelmistasi, miksimiksimiksimiksi, ajattele sun sairaudet ONGELMINA, JOISTA VOI PARANTUA, KUN ON VALMIS TAISTELEMAAN SEN ETEEN. Ja mä tiedän, että sä taistelet, mutta karu totuus on, että taistele lisää. Pyydä apua, tukea, tee nyt kaikkesi kun oot vielä pelastettavissa.
Mutta toi itsemurhan kanssa pelleily? Se jos mikä sun läheisiäsi satuttaa, ja erityisesti sua itseäsi. TSEMPPIÄ, VOIMIA, MITÄ IKINÄ SÄ VAIN TARVITSETKAAN PARANTUAKSESI. Mä todella, todella toivon, ettei sun kipinäsi paranemiseen ole sammunut.
Haha, koska just noin mun pää vastais kaikkiin "syytöksiin" ja mikä pahinta, mä oikeasti uskon siihen. Tää on ihan hirveetä kun oikeesti monen vuoden jälkeen on ajatuksia eikä vaan tyhjä mieli. Kyseenalaistan kaiken mitä teen, syyllistän ja vihaan itseäni ja lopulta ajattelen että muutkin ovat samaa mieltä. Joten parempi ilman minua.
PoistaVoimia vuoristorataasi, muruseni! Koita kiitää sinne huipulle ja pysyä siellä. Olin niin toivonut, että poli- ja terapiakäynnistäsi olisi ollut apua tähän akuuttiin alamäkeen, mutta kurjaa jos ei. Mene nyt vaan suosiolla ja paremmilla mielin sinne isovanhempiesi luo. Ota sinne meno taas uutena ponnistuksena ja yritä jättää tämä kaoottinen viikon alku taaksesi. Kyllä Sinä pystyt, Noora. <3
VastaaPoistaIhan ihme kun vielä tiistai meni junan alle hyppäämisen suunnittelussa ja illalla pieni humala ja miailua. Keskiviikkona päätin kuitenkin tehdä jotain kivaa, shoppailin, kävin ravintolassa syömässä, olin Haloo Helsingin keikalla ja poikaystävällä yötä. Olin oikeestaan jopa onnellinen :)
PoistaMä olen seissyt teholla ja katsonut, kun ystävä makaa letkuissa itsemurhayrityksen jälkeen. Tulee makaamaan vielä viikkoja, kuukausiakin... Olen onnellinen, kun hän vielä on täällä. Silti samalla olen helvetin vihainen siitä, että hän tosiaan oli valmis jättämään meidät kaikki - ilman hyvästejä.
VastaaPoistaJa ystävän poikaystävä, hän tuntee itsensä petetyksi ja jätetyksi. Ensin on luvattu rakastaa ja silti ystävä on tehnyt näin, hän on ollut valmis jättämään toisen ikuisesti.
No, nyt ystäväni viimein oikeasti taistelee. Ja se mitä yritän sinulle sanoa on se, että itsemurha/ itsetuhoisuus ei ole ratkaisu yhtään mihinkään. Tekemäsi hyvä vaikuttaa moneen ihmiseen, tekemäsi paha vielä useampaan.
Sairauksien ja mielialavaihtelujen kanssa eläminen on tuskaa, mutta asiat voivat muuttua. Sinä voit vaikuttaa siihen, millaista elämää elät.
Hyvää jatkoa ja voimia taisteluusi <3
lisäksi voisi käydä niinkin, ettet kuolisikaan, mutta vammautuisit loppuiäksesi. :(
Poistapaljon voimia täältäkin <3
Aluksihan mun ei ollut tarkoitus itseäni tappaa, lamauttaa vaan. Mutta kun tuska ei mennyt ohi, päätin ottaa lisää lääkkeitä ja alkoholit päälle. Tiedän sen, että voin vammauttaa itseni loppuelämäkseni, mutta en sitä sillä hetkellä ajatellut. Mutta lääkkeet ei oo kesän jälkeen ollut mun varasuunnitelma pois tästä maailmasta, on varmempiakin keinoja. Niin naurettavaa se vain on, että pelkään siitä aiheutuvaa mahdollista fyysistä kipua..
PoistaViimeiseen vastaukseesi vastauksena: uskon, että pahasta olosta pääsee kyllä eroon ennemmin tai myöhemmin. Helppoa se ei ole ja vaikeimman kautta on kuljettava. Välillä kuolema tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, mutta se ei ole vaihtoehto. Toivoisin niin, että pääsisit johonkin turvalliseen paikkaan, jossa sinulla on tukea muista ihmisistä. Älä jää yksin noiden ajatusten kanssa! Sinulla on sisälläsi se Noora, joka haluaa taistella ja elää. Ja tätä Nooraa kaikki lähimmäisesi rakastavat ja tekevät kaikkensa sen puolesta.
VastaaPoistaÄlä luovuta, me kuljemme kanssasi! <3
En luovuta! Paha olo menee ja tulee, välillä liiankin voimakkaana ja pitkäkestoisena. Taistelemalla saa itsensä lopulta kuntoon, kunhan vain jaksaa käydä sen sodan. Välillä loppuu toivo, ei saisi luovuttaa, mutta kun se tuntuu helpoimmalta.. Nyt kuitenkin taas kohti elämää!
Poista