2016/01/24

Hei hei, mitä kuuluu?

Tekis mieli tulla inisee, että mieltä painaa jokin selittämätön ahdistus ja koko viikko on mennyt lamaantuneena sen vallassa, mutta en jaksa alkaa miettä ja eritellä asiaa sen enempää. Parempi keskittyä tulevaan ja antaa negatiivisten tunteiden tulla ja mennä.

Syömishäiriöpoliklinikalle oli vihdoin (oikeasti) viimeinen aika. 45 minuutin tapaamisen sijaan siellä vierähti jopa kaksi tuntia, kun lopulta sihteerikin innostui mun kanssa juttelemaan. En tavallaan ihmettele, että ihmiset halusivat kuulla kuulumisiani, olenhan ollut kyseisessä paikassa asiakkaana peräti kuusi vuotta.
Huomenna maanantaina mulla on verkosto, johon vielä myös sh-hoitajani tulee mukaan. Mulla ois vielä läjä loppupalautepapereita täytettävänä sitä ennen, kohta niiden kimppuun.


Vihdoin perjantaina sain itseni liikkeelle näkemään muitakin kun hoitotahoja. Kävin porukoilla syömässä ja maistamassa pistaasi-pullaa (joka maistui marsipaanilta). Siitä suuntasin Kamppiin tapaamaan Iidaa ja siellä vierähtikin yllättäen kolme tuntia. Sain samalla varattua ajan viimeisimmän tauoinnin uudelleenväritystä varten. Kyynärtaipeeseen ja arpien päälle väri tosiaan tarttuu vähän epätasaisesti, minkä takia sain ensi viikolle korjausajan. Onneksi tuo kestää kuulemma vain viitisentoista minuuttia, on meinaa aika kivulias paikka.

Eilen lauantaina kierreltiin Oonan kanssa Itiksessä. Mun ei pitänyt ostaa mitään, mutta kun löytyi kaikkea kivaa..! Oli ihana nähdä pitkästä aikaa toista, jonka kanssa toipuminen on suunnilleen samassa pisteessä. Käytiin Hesessä syömässä pehmikset kinuskikastikkeella, ja yleensä olisin potenut huonoa omaatuntoa kun söin sen vohveleineen päivineen, mutta nyt tuo tuntui täysin luontevalta shoppailun lomassa. Tällainen pieni onnistuminen pistää miettimään, että ei oo ohjat syömishäiriön kanssa kauheen tiukasti omissa käsissä tällä hetkellä..

Tänään aamun löhöilin sohvalla ja luin. Tavoitteena oli päästä käymään ulkona ees hetken ajan, mutta lunta satoi niin kauheasti ettei jaksanut lähteä hankeen tarpomaan. Joonas pistäytyi kahville ja lähdettiin lopulta hänen luokseen pelaamaan Mariokartia.


Kattelin tossa myös lukion neljännen jakson kurssitarjontaa ja mietin pitäiskö suorittaa loppuun ensimmäisessä jaksossa kesken jäänyt äidinkieli. Ja oli tuolla näköjään historiakin K-merkinnällä. En vaan tiedä onko liian suuri harppaus yrittää jatkaa koulua kun elämässä on niin paljon muitakin muuttujia tällä hetkellä. Lisäksi kun sisäinen pieni perfektionistini ei voi suorittaa kursseja rennosti omaksi iloksi, vaan on tavoiteltava kuuta taivaalta. Ja kun en enää ole edes varma, että onko lukio se mun juttu.

Eli ei mulle sen kummempia, päivä kerrallaan.

20 kommenttia:

  1. Päivä kerrallaan <3 Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. oletko lopettamassa sh klinikalla käymiset kokonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut oma päätös, mutta käynnit tuolla loppuivat jo.

      Poista
    2. ns. potkivatko he sut ulos sieltä?

      Poista
    3. Hoito siirrettiin tavalliselle psykiatrian polille, jotta saan apua myös muihin ongelmiin.

      Poista
    4. anonyymi, tilaa muillekin :) (itse pääsin)

      Poista
  3. Toivottavasti saat apua muihin ongelmiin! Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tosin dkt-jono (kyllä: jono!) on kuulemma jäissä elokuuhun asti, että mitään muutosta hoitokuvioihin tuskin tulee tapahtumaan.

      Poista
  4. hyvä juttu jos on tilaa muillekkin jotka sitä haluavat ja tarvitsevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli mä en oo arvostanu tai tarvinnu paikkaani erikoissairaanhoidossa? Okei, huvikseen vaan roikuin tuolla kirjoilla.

      Poista
    2. Loppuviimein sillä ei ole mitään merkitystä, mitä täällä ajatellaan sun hoidosta, koska ratkaisut tehdään muualla. Totta on, että suht kauan sua siellä yritettiin auttaa ja aika monta mahdollisuutta eri juttuihin annettiin. Ja syystä tai toisesta, aika jumiutunut tilanteesi näyttää olevan. Eli eikö ole aika loogista, että on aika etsiä sua paremmin palvelevia tapoja jeesiä? Ja fakta on sekin, että jokainen lähtevä vapauttaa paikan, samoin kuin uusi vie. Ja olethan sä edelleen esh:n piirissä, ei sh - poli ole ainoa, vain yhden suppean alan osa.

      Mutta toivottavasti sunkin elämässä tulisi aikanaan muuta sisältöä/saavutusta kuin sh - polin asiakkuus tai sen miettimistä, oliko oikein että olit siellä tai että sut siirrettiin pois. Mahdollisuuksia taatusti on, mutta töitä se vaatii; edelleen ja ehkä vielä enemmän.

      Poista
    3. Oon varmaan saanut enemmän mahdollisuuksia kuin kukaan muu, ja näin jälkikäteen kun sen tajuan olen todella kiitollinen.
      Ja tiedän, että edelleen erikoissairaanhoidossa jatkan. Kokemukset vain Helsingin kaupungin psykiatrian poleilta ovat sen suuntaisia, että tuolla ei tapahdu mitään vaikka luvataan.
      Mun elämässä on nykyään, kiitos vain, muutakin sisältöä kuin syömishäiriö, enkä koe saavutukseksi sitä että olen saanut olla sh-polilla hoidossa näinkin pitkään. Ne opit, mitä sieltä on mahdollista saada ovat kyllä iskostuneet päähäni.

      Poista
  5. en kyllä kohdistanut vastaustani sinuun, vastasin vain sille toiselle anolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kipakka vastaukseni, tuli vain ensimmäiseksi mieleen, että olen kaikki nämä vuodet vienyt paikan sitä enemmän tarvitsevalta.

      Poista
  6. Saanko kysyä... annoitko hoitajalle origamin viimeisellä tapaamisella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En. Viime vuoden puolella annoin kyllä taitellun perhosen ja jouluna joulukortin.

      Poista
    2. Mun omahoitajalla on huoneessaan sellainen pieni perhosorigami ja hän sanoi että sai sen potilaalta joka oli siellä 6 vuotta hoidossa. Kiinnosti vain :)

      Poista
    3. Hih! Taitaa olla mun tekemä :--3

      Poista