2016/03/29

Sumua, aurinkoa ja pääsiäistä

Sinne meni pääsiäinen, joka oli yksi parhaimmista pitkään aikaan, vaikken mitään erityistä tehnytkään. Viime vuoden pääsiäisen vietin osastolla ahdistuneena ja toissavuoden kuntoutusosastolla, jollon syötiin ihan tuhottomasti Kinder-munia.


Mutta mitäs tänä vuonna? Näin kavereita ja perhettä, söin hyvin (vaikken yhtäkään suklaamunaa, koska Mignonit oli kaupasta loppu) ja vain rentouduin. Pääsiäislounas perheen kanssa aiheutti sen verran ahdistusta, että enimmän osan ajasta vietin omassa vanhassa huoneessani Lunan kanssa. Viihdyn paremmin eläinten, kuin ihmisten seurassa. Tulee aina niin normaalista elämästä pudonnut -olo, kun kuuntelee pikkusiskojen opiskelujen sujumisista. Ite käyn vaan tätä elämämkoulua seitsemättä vuotta.

Lauantaina oli niin jännän sumuista, että päätin käydä ottamassa asukuvat ulkona siinä toivossa että tausta olisi sumuinen. No, koska olin jälleen kerran myöhään liikenteessä ja vain vähän omaa takapihaa pidemmällä, en saanut tallennettua taustaa harmaansavuisena.


tuli kylmä
Tänään olen käynyt Nuorisoasemalla ja siivonnut. Ohjaaja toi koiransa iltapäivällä mukanaan ja kierrettiin lenkki auringonpaisteessa. Piristi tosi paljon ulkoilla seurassa ja eläimen koheltaessa innoissaan uudesta ympäristöstä! Harmi vaan, että koiruudella on karvanlähtöaika ja se jätti kotona ihanat karvatupsut ja mutajäljet vastaimuroidulle lattialle. No, huomenna siivotaan uudestaan, mutta oli eläimen rapsuttelu vaivan arvoista! Oma cairnterrierineiti on onneksi nypittävää rotua, joten siitä ei varsinaisesti lähde karvaa.


Vähän tuli sitä-tätä-tota-postaus, pahoittelen! Miten teidän pääsiäiset, entä onko joku muukin hukkunut kevään myötä koirankarvoihin?

2016/03/25

Miksi en ole vegaani?

Muutama postaus sitten kommenteissa eräs anonyymi ihmetteli maitotuotteiden ja kananmunien käyttöäni, sillä hän oli saanut käsityksen etten käytä mitään eläinperäisiä tuotteita. Olen ennenkin yrittänyt kirjoittaa kasvisruokavaliostani, mutta tekstit ovat jääneet luonnoksiin. Syömishäiriöt ja tiettyjen ruoka-aineiden rajaaminen pois kun eivät mielestäni oikein sovi yhteen. Nyt kuitenkin voisin avata suuni asiasta.

Olen ollut lakto-ovovegetaristi melkein kymmenen vuotta, joista muutaman viime vuoden aikana olen alkanut korvata maitotuotteita yhä enemmän kasviperäisillä. Punaisesta lihasta en ole oikein ikinä pitänyt, kalaa en voi sietää ja kanan jätin pois yläasteella. Kasviksia, ituja, linssejä, papuja ja pähkinöitä sun muita meillä on syöty kotona aina, joten lihan "korvaaminen" ja ravintoaineiden turvaaminen ei ole missään välissä ollut ongelma.

Mutta miksi en ole siis täysin vegaani? No, koska syömishäiriö. Tein jo useampi vuosi sitten itseni kanssa sopimuksen, että saan alkaa vegaaniksi vasta kun olen parantunut.  En halua alkaa tarkkailla yhtään nykyistä tarkemmin pakkausten tuoteselosteita kaupassa käydessäni, siihen menee jo nykyisellään tuhottomasti aikaa. Enkä halua turhautua ravintolassa (jossa käyminen on jo muutenkin stressaavaa), jos jokainen vegeannos sisältää juustoa tai kermaa tai pasta kananmunaa, ja pitäisi erikseen selittää ja vaatia tekemään ruoka ilman sitä ja sitä. Tai sukujuhlissa, kavereilla tai missä tahansa todeta että pystyn ottamaan lautaselleni vain vihersalaattia. Sh-osastolla ei ole mahdollista noudattaa vegaanista ruokavaliota, joten jos joskus vielä sairaalahoitoon joutuisin, olisi syöminen vielä suurempi kynnys kun kaloripelon lisäksi miettisi eläinten oloja.

Tiedän kyllä maidon- ja kananmunientuotannon epäeettisyydestä ja vaikutuksista ilmastoon, siksi pyrinkin käyttämään kyseisiä tuotteita mahdollisimman vähän. En ole esimerkiksi ostanut tänä vuonna yhtäkään lehmänmaitotölkkiä, vaikka se tulisi halvemmaksi kuin soijajuoma. Jogurtinkin ostan soijapohjaisena, sillä korvaaminen käy todella helposti. Mutta jos keksipaketin kyljestä pitää tarkastaa ovatko suklaahiput maitosuklaata, niin antaa vielä tässä vaiheessa olla.

Olen rajoittanut eläinperäisten tuotteiden käyttöä myös ruokavalion ulkopuolella. En omista yhtäkään nahkalaukkua tai untuvatakkia, parit nahkaiset kengät mulla on, mutta niidenkin käytöstä tulee syyllinen olo. Joten vaikka nahkalompakko olisi kuinka paljon kestävämpi tai Canada Goosen takki lämpimämpi, en sellaista itselleni halua. En silti menisi kadulla huutelemaan turkikseen pukeutuneelle naiselle turkistarhauksesta. Mistä tietää onko kyseinen turkis saatu esimerkiksi perintönä isoisoisoäidiltä, jolloin turkin omistava eläin on joka tapauksessa tapettu jo vuosikymmeniä sitten; pitäisikö kestävä vaate heittää pois jolloin riistetty elämä ainakin menisi täysin hukkaan?

Tässä siis muutama ajatus kasvissyönnistä syyllistämättä ketään tai menemättä sen syvemmälle eläinten oikeuksiin. Jokainen osaa varmasti hyödyntää nettiä ja etsiä lisätietoa niin halutessaan. Jätä toki mielipiteesi kommenttikenttään :)

PS. Katsoin eilen Cowspiracy -nimisen dokumenttielokuvan Netflixistä, suosittelen!

2016/03/20

Be the person your dog thinks you are

Viikkoni on mennyt suoraan sanottuna loistavasti! En tiedä piristääkö auringonpaiste ja lähestyvä kesä, vai mistä johtuu että mielialani on ollut korkealla. Olen taas jaksanut tehdä muutakin kuin katsoa Netflixiä ja nukkua. Oon miettinyt paljon omaa hyvinvointiani ja yrittänyt huolehtia paremmin itsestäni.

Olen saanut ruokailuni vihdoin sujumaan: syömiset säännöllisiksi ja annoskoot riittäviksi. Kompensoinut olen viikon aikana vain kahdesti oksentamalla, mikä on suuuuri muutos jokapäiväiseen deletointiin. Enimmäkseen olen syönyt puuroa, keittoja, leipää, soijajukurttia ja pähkinöitä. Leivoinpa joku päivä itse porkkana-auringonkukansiemensämpylöitäkin. Nälkäsingaalit eivät toimi ollenkaan, joten kellon mukaan mennään ja välillä pitää muistuttaa tähän paksuun kalloon miksi on tärkeää tunkea sitä ruokaa naamariin.



Keskiviikkona hain Lunan vanhemmiltani mun luokse pariksi päiväksi, kävi se terapiassakin mun kanssa ja huvitutti junassa kanssamatkustajia pyydystämällä pölyhiukkasia ilmasta. Koiraseura piristi ja musta oli aivan ihanaa, kun neiti herätti ennen kahdeksaa ja saatiin käppäillä aamuauringossa lumisessa metsässä. Yleensä missaan aamuhetket kokonaan ja ulos pääsen vasta iltapäivällä. Mun sänky on nyt koiran jäljiltä lakanoiden vaihtoa vailla, sillä terrieri nukku osan yötä mun peiton alla kyljessä kiinni ja päivisinkin päiväunet se meni sängylle torkkumaan. Olisi pitänyt pyyhkiä tassut paremmin ulkoilun jälkeen. Ja nyt iski lemmikkikuumekin, voi apua!



Ihanaa kun voi kerrankin sanoa odottavansa uutta viikkoa hyvillä mielin. Aurinkoista sunnuntaita kaikille! :)

2016/03/19

Porkkana-linssisosekeitto

Teimme jokunen viikko sitten yhteiseksi ruoaksi porkkana-linssisosekeittoa, jota meidän on itse asiassa pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa. Lisäksi paahdoimme keiton päälle makumaailmaan sopivia kikherneitä, joita jälkeenpäin napostelin ihan pelkilteenkin kun tuli niin hyviä.
Ohjaajanikin taisi tehdä näitä vielä uudestaan kotona perheelleen. Tykkään näistä viikottaisista ruoanlaittopäivistä kun saa päteä ja osoittaa, että ilman lihaakin saa tehtyä hyvää ruokaa! Itselleen on jotenkin laiska kokkaamaan, mutta kun syöjiä on enemmän on ruoanlaittokin yhtäkkiä kivaa.

Tulin nyt jakamaan tämän suht' simppelin reseptin myös teidän kanssanne. Keitto on vegaaninen, sillä ruokakerman sijaan siihen tulee kookosmaitoa. Tarvittavia mausteita ei ehkä aivan jokaisen kotihyllystä valmiiksi löydy, mutta meillä itämaiset mausteet ovat olleet nyt alkuvuodesta enemmänkin käytössä (esimerkkinä entisessä blogissa jakamani kikherne-linssicurryn ohje).


Porkkana-linssikeitto:
- 500g porkkanoita
- 1 kasvisliemikuutio
- 5dl vettä
- 1dl punaisia linssejä (kuivina) - 1 iso sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1tl tuoretta raastettua inkivääriä
- 1tl kurkumaa
- 1tl juustokuminaa (aka jeeraa)
- ripaus chiliä
- suolaa ja pippuria
- öljyä paistamiseen
- 2dl kookosmaitoa


Kuori ja pilko porkkanat parin sentin palasiksi. Keitä n. 10 minuuttia kasvisliemikuution kanssa (siinä puolessa litrassa vettä) ja lisää tämän jälkeen huuhdellut linssit kattilaan, ja keitä vielä 10min.
Pilko sipuli ja valkosipulit ja raasta inkivääri. Kuullota ne öljyn ja mausteiden kanssa pannulla.
Kun porkkanat ovat kypsiä, kaada pannun sipuli-mausteseos sekä kookosmaito kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella.

Paahdetut kikherneet:
- 1 tlk/prk (valmiita) kikherneitä
- 2 rkl öljyä
- 1tl jauhettua paprikaa
- 1tl garam masalaa
- 1tl kurkumaa
- ½tl (tai oman maun mukaan) chiliä


Sekoita öljy ja mausteet. Lisää valutetut kikherneet, sekoita, ja paahda pellillä uunissa 200°C:ssa n. 15 minuuttia. Itse kääntelin kikherneitä noin puolessa välissä paahtamista.

Jos teitä lukijoita kiinnostaa, voin silloin tällöin julkaista myös lisää testailemiani kasvisruokareseptejä.

2016/03/13

Kyllähän mä eilenkin...

Kirjoitin tämän tekstin jo perjantaina valmiiksi, joten vaikka tuntuukin vähän tyhmältä palata kyseisen päivän tapahtumiin, niin haluan kuitenkin jakaa silloin heränneet heränneet ajatukset.

Käytiin siskojen kanssa lounaalla Iso-Roballa, ja jatkoin siitä porukoille moikkaamaan viikonlopuksi hoitoon tullutta Lunaa. Koira tuli iloisena ovelle tervehtimään eikä tiennyt piten päin olla, mutta tennispalloa mulle etsiessään se löysikin keittiön pöydän alta puruluun ja järsi sitä seuraavat puoli tuntia. Olin ajatellut leikkiä neidin kanssa, mutta jos seura ei kelpaa niin ei väkisin. Mulla oli aika terapiaan, joten aika pian nappasin kameran mukaan ja lähdin Espooseen. Napsaisin matkalla parit epäonnistuneet asukuvat, joten kokeilin kuvata vaatteet vielä uudestaan kun pääsin kotiin.



Terapeutti pelotteli mua ihan urakalla. En oo käynyt vaa'alla useampaan päivään, joten vähän hämmästytti nähdä painon laskeneen viikossa pari kiloa. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että tuo ei pidä paikkaansa. Kuitenkin kun kerrattiin kuluneen viikon syömisistä, tai pikemminkin oksentamisista, ei tulos ollutkaan enää niin yllättävä.

Puhuttiin, että mun kroppa ei kestä tällaista rääkkiä kauaa vaikka kuinka onkin tottunut ja sopeutunut kaiken maailman puutostiloihin.  Myöskään se, että labroja seurataan nykyään hoitopaikan vaihduttua harvemmin ei tarkoita, etteikö kaikki olisi siltä osalta paremmin kuin esimerkiksi viime syksynä. En ajattele luustoni kuntoa, osteoporoosi kun ei anna itsestään mitään merkkejä arjessani, ainoa mikä siitä muistuttaa on D-vitamiinipurkki pöydällä. Kuitenkin luiden tai sisäelinten huono kunto tulee vaikuttamaan pidempään, kuin mitä normaalipainon saavuttaminen vaatii. Välillä pitää vähän herätellä itseään, että anoreksiasta on myös pitkittyneenä pysyvää haittaa keholle.

On helppo valehdella itselleen kun hyväksyy vain ne faktat, jotka haluaa uskoa. Syömishäiriöllä on tarjota tekosyitä ja ajatusvääristymiä kaikkeen. Esimerkiksi toisin kuin anoreksia väittää, mun kroppa toimii ihan samalla tavalla (tai ainakin melkein) kuin kaikkien muidenkin ihmisten. Ja se, että oon painanut joskus kymmenen kiloa vähemmän, ei tarkoita että siihen alhaisimpaan painoon joskus voisi palata, eikä edes että vielä ollaan turvallisilla vesillä.

"Kyllähän mä aiemminkin", siinäpä vasta tekosyy, josta pitäisi päästä eroon. "Jätin rasvan leivän päältä viimeksi, joten en tarvitse sitä nytkään." "Voin oksentaa välipalan, koska oksensin jo lounaankin." "Liikuin tänään näin paljon, mutta en voi olla huonompi kuin eilen." Kuulostaako tutulta?


Itseä jäi kaivelemaan sen verran, että kotiin päästyäni söin päivälliseksi puuron sijaan edellisen päivän itse tehtyä bataatti-quornlaatikkoa. Päätin myös iltapalan kanssa juoda ylimääräisen Nutridrinkin, mutta en sitten saanutkaan sitä alas. Eilinen menikin sitten puolestaan oksennellessa, joten tuntui tekopyhältä tulla julkaisemaan parantumisliibalaabaa kun oikeasti ei suju. Tänään olen lähtenyt ihan uudella asenteella liikkeelle: suunnitellut, yrittänyt ja pakottanut, ja saanut syötyä suht' normaalisti. Tiedän kyllä, mitä terveellinen ja monipuolinen ruokavalio sisältää, mutta yleensä uskallusta puuttuu. Jos pelkojaan ei kuitenkaan ikinä kohtaa, ei niitä voitakaan.


Näihin mietteisiin, hyvää alkavaa viikkoa! :)

2016/03/09

Accidentally nice hair

Oon tässä jo ainakin pari viikkoa potenut hiuskriisiä ja miettinyt tekisinkö jotain uutta hiuksilleni samalla kun blondaan tyvikasvun. Ajatuksissa on ollut pastellin sävyistä liilaa, jonka kanssa ei ehkä (väkisinkin kasvava) tumma tyvikään haittaisi, kun tyvikasvu on kai edelleen muodissa. Vuoden verran kun nää on ollut erisävyiset muka-harmaat hiukset jo..


Mun hiustenkasvatusprojekti on siinä vaiheessa, että hiukset eivät ole pitkät eikä lyhyet, mistä syystä Googlestakaan ei löydy mitään hyviä kuvia inspiraatioksi. Kaivoin siis kaapin perältä vanhat Crazy Colorin värit ja sekoittelin mixin hoitoaineen kanssa.


Jo märkien hiusten kanssa kauhistelin, että ei taas! Viikonloppuna jouduin jo kerran tekemään shokkivärien kanssa läträilyn jälkeen pikaisen värinpoiston, kun lopputulos oli sinistä ja tummanliilaa. Ei ollut oma olo niin räikeällä tukalla. Jenna kyllä sano kivasti, että näytän yksisarviselta kun laitoin kuvan Whatsappissa.

Mult löytyy jo ennestään pari Biozellin color maskia, ruskeeta ja hopeeta. Oikeastaan en erityisemmin tykkää merkistä, mutta ajattelin että Raspberryä hoitoaineen ja pisaran Crazy Colorin lavenderin kanssa vois tulla kiva pastelliliila. No ei tullut, koska väri tarttui miten tarttui. Tässä vaiheessa voin ehkä myöntää että kitsastelin värien kanssa sen verran, että jouduin sekoittamaan kaksi eri satsia.


Tuloksena: alla on tummempaa pinkkiä. En aluksi pitänyt näistä hiuksista, mutta kun hoitajani polilla kehui "raidoitusta", vilkaisin itsekin peiliin ja totesin että nää on kyl kivat! Ja kun ohjaaja ja äitikin sanoi, että näyttää hyvältä niin..! Oon pitänyt vaaleanpunaista kesävärinä, mutta vaikka ulkona vielä pyryttääkin lunta tai räntää joka toinen päivä, niin nyt ollaan joka tapauksessa jo kevätkuukausien puolella. Joten eiköhän mulla oo lupa ottaa pieni varaslähtö kesään!

2016/03/02

First photos of March

Helmikuussa on ollut monesti upeita auringonlaskuja ja pakkasen aiheuttamia ilmiöitä. Oon kuitenkin katsellut niitä vain ikkunan takaa ja miettinyt, että pitäisi jaksaa lähteä ulos. Tai sitten olen ollut liikkeellä ja kamera on möllöttänyt kotona. Se kun painaa noin kilon verran, niin en jaksa kuljettaa sitä aina mukanani. Lisäksi kun olen melko taitava hajottamaan tavaroita. Helmikuu tuli ja meni, mutta vihdoin maaliskuun ensimmäisenä löytyi intoa lähteä ulkoilemaan kuvausmielessä.

Tässä luontokuvia eiliseltä, olkaa hyvät:










Olen jo useamman vuoden käyttänyt ilmaista PhotoFiltreä. Mua on alkanut viime aikoina harmittaa, kun käytössä ei ole mitään hyvää kuvanmuokkausohjelmaa, koska esim. valotuksien ja värien säätäminen on kai olennainen osa valokuvausta? Toisaalta en edes osaisi käyttää mitään hienompaa, ja tämä mun konevanhus varmaan sanoisi itsensä irti, jos lataisin vielä yhdenkin uuden ohjelman. Joten jatketaan nyt vielä näillä nykyisillä.

Mutta kertokaa: mitä mieltä olette kuvista?