Viikkoni on mennyt suoraan sanottuna loistavasti! En tiedä piristääkö auringonpaiste ja lähestyvä kesä, vai mistä johtuu että mielialani on ollut korkealla. Olen taas jaksanut tehdä muutakin kuin katsoa Netflixiä ja nukkua. Oon miettinyt paljon omaa hyvinvointiani ja yrittänyt huolehtia paremmin itsestäni.
Olen saanut ruokailuni vihdoin sujumaan: syömiset säännöllisiksi ja annoskoot riittäviksi. Kompensoinut olen viikon aikana vain kahdesti oksentamalla, mikä on suuuuri muutos jokapäiväiseen deletointiin. Enimmäkseen olen syönyt puuroa, keittoja, leipää, soijajukurttia ja pähkinöitä. Leivoinpa joku päivä itse porkkana-auringonkukansiemensämpylöitäkin. Nälkäsingaalit eivät toimi ollenkaan, joten kellon mukaan mennään ja välillä pitää muistuttaa tähän paksuun kalloon miksi on tärkeää tunkea sitä ruokaa naamariin.
Keskiviikkona hain Lunan vanhemmiltani mun luokse pariksi päiväksi, kävi se terapiassakin mun kanssa ja huvitutti junassa kanssamatkustajia pyydystämällä pölyhiukkasia ilmasta. Koiraseura piristi ja musta oli aivan ihanaa, kun neiti herätti ennen kahdeksaa ja saatiin käppäillä aamuauringossa lumisessa metsässä. Yleensä missaan aamuhetket kokonaan ja ulos pääsen vasta iltapäivällä. Mun sänky on nyt koiran jäljiltä lakanoiden vaihtoa vailla, sillä terrieri nukku osan yötä mun peiton alla kyljessä kiinni ja päivisinkin päiväunet se meni sängylle torkkumaan. Olisi pitänyt pyyhkiä tassut paremmin ulkoilun jälkeen. Ja nyt iski lemmikkikuumekin, voi apua!
Ihanaa kun voi kerrankin sanoa odottavansa uutta viikkoa hyvillä mielin. Aurinkoista sunnuntaita kaikille! :)
Ihana kuulla, että menee paremmin! ♥ Auringon valolla on ihan ihmeellinen vaikutus mielialaan ja jaksamiseen. Niin on myös lemmikeillä - eihän niiden seurassa vaan voi olla surullinen!
VastaaPoistaTsemppiä! ♥
Mä oon taasen viimeaikoina kuullut vain kevätmasennuksesta: "pitäisi jaksaa kun muutkin." Mutta kun itsellä tää valo ja luonnon herääminen (näin kaupunkilaistyttönäkin) vaikuttaa vaan niin piristävästi :) Joka toissapäivänä satavasta lumesta huolimatta.
PoistaSinne myös ♥
Onpa ihanaa luettavaa taas vaihteeksi! <3 olen huomannut itsessänikin jonkun onnellisuudenpuuskan nyt viimeaikoina. Oisko se tuo aurinko ja lähenevä kevät :) jatketaan samaan malliin!
VastaaPoistaJea! Nautitaan ;)
PoistaTuosta kyseisestä koiran tassuissaan kantamasta kurasta ja hiekasta johtuen meidän koira ei nuku sängyssä. :D Aluksi se sai nukkua, ehkä jonkun pari päivää mutta sitten meni hermot siihen kun tuntui aina että nukkui hiekkakasassa.
VastaaPoistaMutta todella ihanaa kuulla että sulla menee hyvin ♥
No meilläkään ei alunperin nukkunut koira sängyssä tai hyppinyt sohville, mutta ilmeisesti neiti saa tätä tehdä siskon luona, joten vähän on myöhäistä kieltää kun keskellä yötä herää terrieri kainalossa :D
PoistaMeillä Dooralle on tuttu reitti lenkiltä suoraan kylppärin lavuaariin pesulle. Pitsiperhosena sillä on lyhyet koivet ja paljon karvaa, joten muuten koko kämppä olisi ihan hiekassa. Tää on keväässä ja syksyssä kaikkein veemäisintä, kun kurakelit kastelee koiran. Ei puhettakaan, että päästäisin rapajalan eteistä pidemmälle :D
PoistaVoin vaan kuvitella ton kuran määrän :'---D
Poista<3
VastaaPoistaOnks se Jenna sun tyttöystävä tai onks teil jotai juttuu? Iha mielenkiinnosta vaa kysyy tämä :)
VastaaPoistaEi, kun Jemppu on mun paras ystävä :')
Poista