2016/06/04

Kuopioon tieni vei

Lähdin viime sunnuntaina bussilla kaverini Oonan luokse Kuopioon, josta kotiuduin myöhään torstai-iltana. Oli tosi hyvä reissu, vaikka etukäteen stressasinkin miten syömiset sujuvat uudessa ympäristössä ja miten selviän ahdistuksen kanssa, jos sellainen iskee. Pelot olivat kuitenkin turhia, enkä jaksanut miettiä edes ulkonäköäni, vaikka kuljin meikittä topissa ja shortseissa.


En voinut lakata hämmästelemästä kuinka "maalla" oltiin. Oli ihan kesä ja oleiltiin suurin osa ajasta ulkona. Käytiin rannalla, vaikkakin järvivesi oli niin kylmää, että pystyin kiroillen kahlaamaan vain polviin asti. Onnistuin jotenkin polttamaan vasemman käteni arpien kohdalta, ilmeisesti ne ovat muuta ihoa herkempiä auringolle. Päivistä tuntui loppuvan tunnit kesken, vaikkei mitään erikoisempaa tehtykään.


Meillä oli hoidettavana Rasmus-labbis, joten herättiin aamuisin viimeistään kahdeksalta aamupalalle ja koiraa ulkoiluttamaan. 


Sovittiin myös Nooran kanssa, että nähdään ja käytiin lammen rannalla istuskelemassa useampi tunti. asiaa riitti niin sairauden kuin muunkin elämän ympäriltä ja itselläni oli ainakin todella hauskaa. Paikalle saapui enemmänkin väkeä, mutta viihdyin ennalta tuntemattomassa porukassa yllättävän hyvin. 



Oonalla oli juuri ollut synttärit, joten maanantaina tuhottiin kahdestaan skumppapullon kanssa puolikas täytekakku iltapalaksi. Ruokailut ei tainneet yhtenäkään päivänä sujua suunnitelmien mukaan. Joku ilta löydettiin itsemme Matkuksen Burger Kingistä shoppailukierroksen jälkeen, vaikka meidän piti käydä vain ruokakaupassa ihan toisella suunnalla. Yritettiin myös grillata, kumpikin ensikertalaisena. Ei saatu pallogrilliä syttymään kunnolla, joten kun kasvisvartaat olivat kymmenen minuuttia vain hikoilleet kuvun alla, kokeiltiin uutta kaasugrilliä, jolla sitten poltettiin osa ruoista.




Keskiviikkona vähän satoi, joten laulettiin sisällä Sing staria ja käytiin ajelemassa autolla ympäriinsä kuunnellen suomipoppia. Katsottiin myös Youtubesta suljetulle osastolle sijoittuva Sekasin-sarja, joka aiheen vakavuudesta huolimatta oli ihan sairaan hauska, osittain siitä syystä että itsellä on hyvin samankaltaisia kokemuksia osastoelämästä. 


Rasmus otti mut heti kaverikseen, kun rapsutin ja lässytin koiralle kuin mikäkin idiootti. Käytiin sen kanssa metsässä heittelemässä frisbeetä, jota koira kantoi mukanaan kuin suurtakin aarretta. Koiran logiikalla noutaminen vain oli luokkaa: "Heitä frisbee, älä ota sitä multa, heitä vaan."


Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä seppeleen, joka kesti päässä tasan sen aikaa että saatiin pari kuvaa otettua. Ihan hyvä yritys silti.



Torstain paluumatka meni huomattavasti mukavammin kuin Kuopioon päin ajo, sillä Oona tuli samaa matkaa Helsinkiin. Vallattiin bussin takapenkki ja naurettiin yliväsyneinä tyhmille jutuille. Hämähäkki meinas häätää meidät toiselle puolelle linja-autoa, mutta sekin onneksi jätti meidät lopulta rauhaan.

Kotiinpaluu tuotti pienimuotoisen ahdistuksen, mutta siitäkin on nyt terapian ja vanhemmilla vietetyn yön jälkeen selvitty. Nyt kuitenkin lähden ihan mielelläni takaisin omaan kotiin täältä siskon ylioppilasjuhlien hälystä :)

7 kommenttia:

  1. kuulosti tosi mukavalta ajalta. Näine sitä elämästä kannattaa nauttia.
    noi grilliherkutkin näytti hyviltä.
    mukavaa kesän jatkoaja!

    VastaaPoista
  2. Oo just kivalta kuulostaa toi sun reissua, toivottavasti teillä oli kivaa. :) ja toi ruoka näyttää niiiiin hyvältä!! <33 ja ihana toi kukkaseppelekuva! <3 ihanaa kesän alkua sulle! <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia, ihania tyttöjä! ♥

    VastaaPoista
  4. Tosi ihania kuvia! ♥ Kuulosti kivalta reissulta, toivottavasti myös oliki. Oikein hyvää kesää sulle ♥

    VastaaPoista
  5. Vähänkö sulla on ollut kiva reissu! :) Ihana lukea, että kaikki meni hyvin ja sulla oli kivaa <3 Ihania kuvia oot ottanut :)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus! Oot ollut mun mielessä, toivottavasti sulla menee hyvin! <3 :)

    VastaaPoista