Poké-hunttausta Suokissa

Käytiin eilen Liisan kanssa Suomenlinnassa kiertelemässä pari tuntia. Minkään muun syyn takia en varmaan olisi jaksanut lauttamatkan päähän lähteä, sillä Suomenlinna on tullut tutuksi jo päiväkoti- ja ala-asteaikoina. Kävimme siellä jopa parin yön leirikoulussa viidennellä luokalla, joten oon käynyt majakan huipulla ja kiertänyt tunnelit taskulampun kanssa läpi.

Käveltiin Kauppatorille ja lauttaa odotellessa pyydystettiin muutamat pokémonit lureilta, jotka on rannassa melkein aina pystyssä. Jo laiturilla yllätti kännyköiden näprääjien määrä, mutta Suomenlinnaan päästyämme tuntui, ettei muutaman hassun turistin ja vakiasukkaiden lisäksi saariryhmällä muita ollutkaan kuin Pokémon GO:n pelaajia.

Käytiin kaupassa hakemassa evääksi riisikakkuja ja mulle mehujää ennen kuin lähdettiin kävelemään. Jos lähistölle sattui hieman rarempi pokémon, sen kuuli ympärillä olevilta ihmisiltä jo ennen kuin otus ehti ilmestyä oman puhelimen näytölle. Hieman nauratti kun pikkupojat innoissaan huutelivat, että tuolla näkyy Poliswag.

Laitoin jossain välissä incensen päälle, minkä jälkeen peli alkoi bugittaa niin pahasti, että 30 minuuttia meni käytännössä hukkaan kun sovelluksen joutui käynnistämään jatkuvasti uudelleen, jos se edes suostui avautumaan. En tiedä oliko vika servereissä vai nettiyhteydessä, mutta useampaan kertaan teki mieli heittää kännykkä menemään kun esim. Squirtle tai Rhyhorn jäi saamatta pelin kaatuessa. Jäipä ainakin aikaa katsella myös vähän ympärilleen.

Saatiin lopulta kuitenkin kerättyä ihan hyvä saalis ja kulutettua kännyköiden akut loppuun. Jäi tosi hyvä mieli, eikä ainoastaan pokémonien ansiosta. Olen viime aikoina laiminlyönyt ystäviäni aika pahasti, koska en ole jaksanut olla yhteyksissä kehenkään. Saankin olla kiitollinen niistä muutamasta parhaasta ystävästä, jotka ovat jaksaneet tukea näiden kaikkien rankkojen vuosien läpi :)

It's all complicated

Koko viikon olen säntäillyt ympäriinsä, jotta ei ole tarvinnut pysähtyä tuntemaan ahdistusta liian suurena. Olen jahdannut Pokémoneja kilometritolkulla, käynyt katsomassa Youngheartedin ilmaiskeikkaa Café Caruselin terassilla ja leikkinyt Lunan kanssa vanhempieni luona. Olen syönyt sukujuhlissa kakkua ja kiertänyt Taiteiden yössä vailla päämäärää. Olen katsellut leffoja Netflixistä, sillä keskittyminen ei riitä lukemiseen juuri nyt

Mä en muista koska viimeksi olen istunut päivystyksessä viiltelyn takia. Siitä on varmaan lähemmäs kaksi vuotta ellei ylikin. Joka tapauksessa perjantaina nilkkaan ommeltiin kaksitoista tikkiä, joista kolme ilman puudutusta. Ja ahdistuksen lisäksi mua hävetti istua päivystyksessä ohjaajan kanssa ja sanoa vuoronumeron tullessa, että tulin itse tehtyjen haavojen takia. Enkä edes halunnut nähdä psykiatrista sairaanhoitajaa.

Lauantai sujui onneksi jo paljon paremmin. Mulla oli terapia aamupäivästä, minkä jälkeen ajelin huvikseni bussilla ihan uusia reittejä ja ihailin maisemia kuulokkeet korvilla. Kävin kotona vain kääntymässä lounaalla ja palasin sitten keskustaan, sillä oltiin sovittu Mervin ja Iinan kanssa, että nähdään pitkästä aikaa kolmisteen kun multa jäi tän vuoden Helsinki Pridetkin väliin. Istuskeltiin suurimmaksi osaksi puistossa juttelemassa, ja vaikka olo ei päivällä ollut ollut paras mahdollinen, mieliala kohosi hieman näiden ihanien tyttöjen ansiosta.

Viime yönä katsoin Särkänniemen delfiinien siirtoa Oikeutta eläimille -järjestön live-videoiden kautta. Olen tähän asti seurannut delfiinejä koskevia juttuja vain puolisilmällä. En ole ikinä käynyt Särkässä tai nähnyt noita eläimiä livenä. En tiedä kyseisestä lajista juuri mitään, mutta musta tuntuu että osa kohuamisesta napsahti nyt aktivistien nilkkaan, kun oli niin kiire saada delfiinit pois huvipuistosta parempiin oloihin. Kreikassa ei varmaankaan ole asiat juuri paremmin, joten paikasta toiseen liikuttelu on ihan turhaa stressiä eläinparoille. Tietysti Särkänniemi yksin teki päätöksen eläinten siirtämisestä toiseen "vankilaan". Silti olisi ehkä ollut parempi nostaa asia esiin vasta muutaman vuoden päästä, kun tulevasta Italian turvapaikasta olisi ollut enemmän tietoa. Tällä kertaa päädyttiin täysin väärään ratkaisuun, joten ei kai auta kuin toivoa (ja avustaa eläinjärjestöjä), että Särkänniemen delfiinit vielä lähitulevaisuudessa pääsisivät oloihin, jotka olisivat lähempänä luonnonmukaista.

Tänään olen käynyt vanhemmilla syömässä ja nähnyt pitkäaikaisinta ystävääni. Oli mukava päivä, ja toivon että saan pidettyä saman fiiliksen nyt uuden viikon alkaessakin. Ei tule olemaan helppoa, mutta yritän ottaa vähän rauhallisemmin ja kuunnella itseäni paremmin.

Food is not your enemy

Siitä huolimatta, että on ollut vaikeaa, olen syönyt suht' hyvin. Olen myös kesän aikana huomannut, että ruokailupaikalla ei ole enää juurikaan merkitystä. Tietysti syön mieluiten yksin kotona, mutta esimerkiksi ravintolassa tai sukulaisilla käyminen sekä tietämättömyys siitä mitä eteensä saa, ei tuota enää hirveätä ahdistusta. Myöskään (terveiden ihmisten) seura ruokailutilanteessa ei aiheuta juuri päänvaivaa, mutta toisen syömishäiriöisen kanssa iskee väkisin vertailu päälle ja alkaa kelailla päässään kaikkea turhaa.

Olen kokeillut innoissani taas kaikkea uutta, itsetehtyä ja valmista. Niin se vain menee, että kun tarpeeksi monta kertaa haastaa itseään jollain tietyllä ruoka-aineella, pelko taustalta pikkuhiljaa häviää.

Mitä kaikkea olen reilun kuukauden aikana syönyt? Tässä vähän osviittaa siitä kännykkäkuvien muodossa:

aamupaloja

Ehdottomasti useiten syön aamulla puuroa, yleensä erilaisten siementen ja maapähkinävoin kanssa. Mulla menee syömiseen vieläkin aivan tuhottomasti aikaa, joten kiireaamuina syön leipää. Parhaaksi leivänpäälliseksi on valikoitunut savunmakuinen vegejuusto ja uutena tuttavuutena soijaleikkele. Kesäloman aikana olen saanut totutella myös muroihin ja jogurttiin, kun puuron keittäminen ei ole ollut mahdollista. Olen syönyt hirveät määrät nektariineja, persikoita ja aprikooseja ja surettaa jo nyt, että sesonki on lopuillaan.

lämpimiä ruokia

Mulle keitot on jostain syystä olleet aina vaikeita, sillä liemen kanssa on vähän sama kuin mehujen ja muiden "juotavien kaloreiden" kanssa. Silti oon tehnyt pariin kertaan kesäkeittoa ja leiponut lisäksi sämpylöitä (koska  ateriasuunnitelman mukaan keiton kanssa 2 leipää, eikä mikään oo parempaa kuin itsetehty leipä). Kaapista löytyy valmiskeittoja pahan päivän varalle, ja semmoinen yhdistettynä vihikseen aka kasvislihapiirkkaan = big recovery win.

Kävin siskon kanssa myös laivan buffetissa ensimmäistä kertaa sitten lukion ykkösristeilyn. Vege-vaihtoehtoja Viking Gracella oli hyvin tarjolla, mutta jos olisi vegaanilinjalle lähtenyt, niin lautanen olisi täyttynyt pelkistä soijapavuista. Buffan jälkeen olin ihan ähky salaateista, sienipiirakasta, sushista, mansikoista, jäätelöstä kinuskikastikkeella ja macaroneista.

Perhetuttujen mökillä tuli grillattua soijanakkeja, jotka upposivat myös lihansyöjille testimielessä.
Mummolassa söin itse tehtyjä pinaattilettuja ja niitä mahtui vatsaan aikakin kymmenen puolukkahillon kera.

Veneellä söin valmiskasvispyöryköitä, kun muilla oli jotain lihaa/kalaa. Mua ahdisti usein ruokailuiden väliin jäävä liian lyhyt aika, koska ainoana meri-hyvinvoivana söin kunnon lounaan ennen rantautumista. Pariinkin kertaan söin eri aikaan kuin muut vasta käytyäni tutustumassa saareen. Onneksi äiti oli kuitenkin seurana, ja sain syötyä muiden tapaan feta-pastaa tai papukastiketta tacolastujen kera.

Kotiin päästyäni ostin ensimmäistä kertaa Hoviruoan kasvispihvejä, jotka upposivat ihan sellaisinaan. Sain myös vihdoin tehtyä itse seitania, mutta näin ensikertalaisena voin sanoa, että maustamisessa on vielä parantamisen varaa ennen kuin lähden jakamaan reseptiä.

välipaloja

Välipalaksi syön yleensä leipää ja hedelmiä, mutta välillä uskaltaa poiketa tavallisesta. BareBarit jonkun juoman kanssa ovat osoittautuneet pelastukseksi, jos pitää tankata liikkeessä. Oon myös itse tehnyt porkkanakakkua ja koristellut mansikoilla täytekakun. Veneellä Maarianhaminassa sain haastettua itseni ja kävin ravintolalounaan jälkeen Hesessä syömässä soijatikut, ja seuraavana päivänä kaupasta löytyi alennuksesta Magnumeita ennen laivaan menoa...

En kuollut mihinkään, joten uusien makujen kokeilu jatkukoon :)

Pink the day

Ahdistaa, siinä ei ole mitään uutta. Viikonloppu meni suht' hyvin, mutta nyt uuden viikon alkaessa on alkanut taas tuntua enemmän pahalta kuin hyvältä.

Vaa'an lukema on pompannut parissa päivässä yli kolme kiloa ylöspäin. Normaalipainoonkin on matkaa vain muutama hassu kilo, alle viisi. Näen ylimääräistä (läskiä) kaikkialla ja raskausarpiakin perseen seuduilla. En näe itseäni ylipainoisena, mutta olo on suuri.

Olen koko kesän syönyt ja tavoitellut normaalipainoa, saavuttanut välitavoitteita, toivoen että vihdoin saisin luvan aloittaa ratsastusharrastuksen ja että Kela myöntäisi tuen psykoterapiaan (tällä hetkellä käyn omakustanteisesti). Mutta nyt  kun tavoiteltu bmi alkaa olla kohdillaan, ahdistaa ja tuntuu väärältä. Farkut kiristävät, yhdet eivät enää edes mahdu päälle. Fyysisesti vointi on paljon parempi, mutta mielialat heittelevät edelleen miten sattuu.

Tänään oli ensimmäinen terapiakerta pitkään aikaan. Puhuttiin kesästä, viime viikon mökkireissusta, syksystä, koulun  alkamisesta ja sen tuomien paineiden aiheuttamasta ahdistuksesta. En ole menossa kouluun tänä syksynä, mutta silti pimenevien iltojen myötä ajatus vapaa-ajan loppumisesta kummittelee mielessä. Koska koulun alkaessa muu elämä jäi toissijaiseksi...

Terapian jälkeen kävin Sellossa ahdistusshoppailemassa uuden laukun ja hiusvärin. Blondasin toissapäivänä tyvikasvun, joten koska tuttua hattaraväriä ei Cybershopissa ollut jäljellä, ostin Herman'sin Polly Pinkin purkin. Alun perin mun piti haalentaa pinkkiä väriä ja sekoittaa vain pieni osa siitä hoitoaineeseen, mutta hetken mielijohteesta lättäsin värin päähän sellaisenaan.

Kuvissa väri ei näy yhtä kirkkaana kuin  livenä. Mulla on vain kerran aiemmin ollut näin räikeän pinkit hiukset, enkä silloinkaan tuntenut oloani tutuksi, joten nää näyttää ja tuntuu aika.. räikeiltä. Väri kuitenkin  toivottavasti kuluu parin pesun jälkeen pois, joten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Rauhallista mökkeilyä

Lähdin maanantaina isovanhempieni kanssa Jyväskylään mökkeilemään ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Vaikka sää oli jo melko syksyinen tuulineen ja sateineen, oli mukavaa pysähtyä hetkeksi ja vain olla.

Kouluikäisinä vietimme joka kesä siskojeni kanssa viikon mummin ja ukin kanssa mökillä, ja usein myös pikkuserkkumme olivat samaan aikaan mummin veljen omistamalla naapurimökillä kyläilemässä.
Tällä kertaa olin kuitenkin vailla omanikäistäni seuraa ja reissulla oli hieman yksinäinen fiilis, vaikka yleensä viihdyn hyvin itsekseni.

Ilta-auringossa oli ihanaa lukea kirjaa laiturilla tai sateen ropistessa kuistilla lämpimään huppariin kietoutuneena. Näin loppukesästä hyttysetkään eivät enää juuri häirinneet, joten ulkona pystyi oleilemaan kunnes tuli kylmä. Kävin tietysti myös saunassa ja uimassa. Järvivesi oli juuri ja juuri sen verran lämmintä, että minäkin vilukissana pystyin uimaan, kunhan välillä pääsi lauteille lämmittelemään.

Tikkataulu ja puujalat oli haudattu vajan perälle, eikä sisiliskojakaan löytynyt pyydystettäväksi, joten suuren osan ajasta luin, kokosin palapeliä ja katsoin olympialaisia.

En tiedä oliko helpotus vai ei, ettei itse tarvinnut miettiä ruokia ollenkaan. Toisaalta ahdisti kun piti poiketa totutusta ateriarytmistä ja syödä kahvin kanssa pullaa ja mustikkapiirakkaa nimipäivän kunniaksi, mutta toisaalta helpotti kun ei itse tarvinnut kantaa vastuuta saaduista energiamääristä. Huomasin, että mua alkoi myös mietityttää ravintoaineet ja erityisesti proteiinien puute, sillä suurin osa syömisistämme oli alunperin liharuokaa, josta oli vain jätetty liha pois.

Naapurin valkoiset pupu ja kani kävivät tontilla useampaan otteeseen. Ilmeisesti ne saivat olla vapaana tai olivat todella taitavia karkaamaan, mutta tuoreruoalla houkuteltuina ne suostuivat jäämään siliteltäviksi ja tulivat perässä jopa kuistille asti. Noita pupuja sitten kyttäilinkin ahkerasti ikkunasta ja kävin niiden puuhia seuraamassa.

Vaikken kouluun tänä syksynä menekään, nyt pitäisi kai yrittää siirtyä takaisin normaalimpaan vuorokausirytmiin. Kesäloman loppu koulunalkuineen on aina ollut mulle tosi stressaavaa aikaa ja jotenkin nuo tunteet puskevat helposti pintaan nytkin, vaikkei olisi mitään syytä.

Ensi viikon tavoitteeksi voisin ottaa käydä edes kerran pajalla joko toiminnallisessa ryhmässä tai ihan vain viettämässä aikaa. Pitkästä aikaa pääsen myös käymään terapiassa ja osallistumaan rentoutusryhmään, josta ei ole enää montaa kertaa jäljellä. Paljon tämän enempää en varmaan jaksaisikaan, sillä ihan perus arjesta selviäminen tuntuu vievän tällä hetkellä tavattoman aljon energiaa.

Rauhallisin mielin siis uuteen viikkoon. Miten siellä ruudun toisella puolella on sujunut arkeen palaaminen?

Pari päivää, koska kesä kesä kesä

Tarkoituksenani oli tehdä keskiviikkona päiväni kuvina, eli my day -postaus. Päivä ei kuitenkaan sujunut minuutilleen kuten olin suunnitellut, joten kuvien ottaminen stoppasi iltapäivän ahdistukseen. Torstaina yritin uudestaan, mutta kuvaaminen unohtui jälleen suurimmaksi osaksi. Tässä siis epämääräinen postaus kuvineen kuluneen viikon puolesta välistä:

Keskiviikkoaamuna heräilin ensimmäistä kertaa puoli kuudelta, kun ikkunasta alkoi tulvia auringonvaloa sisään. Huoneessani ei ole sälekaihtimia tai pimennysverhoja, ja herään usein auringonnousuun, mutta saan usein pian uudestaan unen päästä kiinni.

Herätyskello oli soimassa kahdeksan jälkeen, koska mulla oli aika polille yhdeltätoista. Päästyäni perille löysin poliklinikan ovesta lapun, jonka mukaan toiminta on vielä viikon ajan siirretty Töölöön. Olin elänyt siinä käsityksessä, että poli on kiinni vain heinäkuun ajan, mutta ilmeisesti vielä tämäkin viikko mentiin kesäaikataulujen mukaan. Onneksi bussi tuli nopeasti, enkä ollut lopulta kuin 15 minuuttia myöhässä.

puuroa eri siemenien ja maapähkinävoin kanssa ♥

Polin jälkeen kiertelin Töölössä kameran kanssa ja Pokémoneja metsästämässä. Söin eväät puiston nurmikolla ja kuvasin lintuja Töölönlahdella.

Kiirehdin kotiin, sillä ohjaaja oli tulossa kahdelta. aikataulut oli kuitenkin menneet sekaisin ja ohjaaja tuli eri aikaan kuin oli sovittu, minkä seurauksena mulla meni ruokarytmi ihan sekaisin. Olin ajatellut syödä bataattimuusia ja Ikean pakastekasvispullia "lämpimäksi ruoaksi" viimeistään neljän aikaan, mutta silti olin jynssäämässä vessan lattiaa tiskiharjalla vielä puoli viiden aikaan. Oli siivouspäivä ja mulle lankesi kylppärin ja vessan pesu. En osaa siivota "vain vähän", joten...

american horror story, season 4

Lopulta päätin vaihtaa iltapalan ja päivällisen paikkaa, joten mittasin itselleni annoksen muroja, soijavanukasta ja casheweita, kaksi päärynää ja teetä. Mulle iski kuitenkin hirveä ahdistus kun kämppis ja ohjaaja käväisi keittiössä mun puuhatessa ateriaa kokoon. Mielestäni annokseni oli valtava, joten hävetti kun muut näkivät kuinka paljon syön (ja vielä vapaaehtoisesti). Vein safkat huoneeseeni, jotta saisin syödä rauhassa näkymättömissä ja siitä huolimatta purskahdin itkuun. Itkin meikit pitkin poskia ja paiskasin huoneen oven kiinni, kun ohjaaja yritti tulla kysymään vointia. Sain ruoan syötyä, mutta kun olin saanut nenän niistettyä ja meikit pyyhittyä lähdin monen tunnin kävelylle ja päädyin lopulta kaverin kanssa baariin.

molempien päivien asut

Torstaina olin sopinut, että lähdetään Liisan kanssa Kaivopuiston rantaan ja Tähtitorninmäelle Poké-hunttiin. Söin aamupalaa ja selasin samalla IS:n uutisia, mun on paljon helpompi olla ajattelematta kaloreita ku keskitän ajatuset syödessäni johonkin ihan muuhun, kuten lukemiseen. Tällä hetkellä tykkään paljon enemmän lukea kirjoja kuin katsoa Netflixiä, ja nyt oonkin ihan koukussa Torey Haydenin tuotantoon. Hoidin ennen keskustaan lähtöä vähän asioita ja kävin mm. hakemassa apteekista kuukauden lääkkeet. Satoi vettä, mutta käveltiin puistossa sitten sateenvarjojen alla ja naurettiin kuinka hulluiksi yksi peli ihmiset saa.

tällä hetkellä menossa Torey Haydenin Häkkipoika

Vähän ennen kahta suunnistin Kaapelitehtaalle SYLI:n kahvihetkeen. Oli ihanaa istahtaa hetkeksi sohvalle ja vaihtaa märkä farkkutakki lämpimään vilttiin. Tällä kertaa aiheet olivat aika vakavia, mutta itsestäni tuntui ihan hyvältä päästä jakamaan ja kuuntelemaan tuntemuksia muiden samoista asioista huolehtivien kanssa, varsinkin kun kesäaikaan terapia ja polikäynnit ovat olleet tauolla.

Meillä oli kotona ruoanlaittopäivä ja olin kahvihetken takia aika pahasti myöhässä, joten himaan päästyäni ohjaaja ja kämppis olivat ehtineet käydä kaupassa ja valmistaa quorn-wokkia ja riisiä.
Meillä on tällä hetkellä kämppiksen kanssa molemmilla 1000:n palan palapelit kesken, joten hyvä kun keittiön pöydällä muuta pystyy edes tekemään.

Ollaan vasta viime päivinä tutustuttu uuden kämppiksen kanssa ja harmittaa kun hän muuttaa kohta asunnon vapautuessa omaan yksiöön. Kuvittelin, etten ole ollenkaan yhteisöasuja ja epäsosiaalisena ihmisenä olen kammonnut hetkeä kun joudun taas jakamaan kämpän jonkun kanssa. Meillä on kuitenkin synkannut tosi hyvin, joten toivon ettei tyttö katoa ensi viikon aikana kun olen Jyväskylässä mökkeilemässä.

Nyt siis istun Järvenpäässä mummin ja ukin koneella. Olen kerännyt ja syönyt karviaisia pihalta ja käynyt Tuusulanjärvellä ottamassa aurinkoa. Huomenna lähdetään ajamaan kohti Jyväskylän mökkiä. Some saa jäädä muutamaksi päiväksi, koska takaisin pääkaupunkiseudulle palaan vasta perjantaina kun meillä on Lunan kanssa toinen agilitykokeilukerta.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! :--)

Vähän agilitya

Olin sunnuntaina ensimmäistä kertaa katsomassa agilitykisoja. Ella pyysi minut seuraksi Konalan Hurtta Areenalle, kun he Tepon kanssa kävivät kokeilemassa pari luokkaa.

Olen ennen valokuvannut vain hevosten estekilpailuita, ja siitäkin on useampi vuosi, joten olin todella kiinnostunut kokeilemaan myös koirakkojen kuvaamista. Koirien into oli jotain aivan ihanaa katseltavaa, ja koska kyse oli 1-luokista, sattui radalla sähellyksiäkin niin, ettei voinut kuin hymyillä. Kuvasin vain yhden luokan ulkokentällä ja muuten käveltiin Ellan ja Tepon kanssa hallin läheisyydessä kuulumisia vaihdellen.

En ole varma saako kilpailijoista julkaista blogissa kuvia, joten pelasin varman päälle ja sumensin kasvot.

En olekaan ennen tajunnut, että julkisilla liikennevälineillä pääsee noin kätevästi koirahallille. Olen useammankin kuin muutaman kerranmiettinyt, että olisi kiva kokeilla ohjattua harrastusta koiran kanssa ja käydä agilityn alkeet oman cairterrierin kanssa. Idea on jostain kumman syystä stopannut aina heti alkutekijöissään ajokortittomuuteeni. Vähän arveluttaa myös Lunan omapäisyys ja ennen kaikkea oma osaamiseni, mutta olisi kiva tutustua lajiin siltä pohjalta, että yritetään vain pitää hauskaa :)