Mä en muista koska viimeksi olen istunut päivystyksessä viiltelyn takia. Siitä on varmaan lähemmäs kaksi vuotta ellei ylikin. Joka tapauksessa perjantaina nilkkaan ommeltiin kaksitoista tikkiä, joista kolme ilman puudutusta. Ja ahdistuksen lisäksi mua hävetti istua päivystyksessä ohjaajan kanssa ja sanoa vuoronumeron tullessa, että tulin itse tehtyjen haavojen takia. Enkä edes halunnut nähdä psykiatrista sairaanhoitajaa.
Lauantai sujui onneksi jo paljon paremmin. Mulla oli terapia aamupäivästä, minkä jälkeen ajelin huvikseni bussilla ihan uusia reittejä ja ihailin maisemia kuulokkeet korvilla. Kävin kotona vain kääntymässä lounaalla ja palasin sitten keskustaan, sillä oltiin sovittu Mervin ja Iinan kanssa, että nähdään pitkästä aikaa kolmisteen kun multa jäi tän vuoden Helsinki Pridetkin väliin. Istuskeltiin suurimmaksi osaksi puistossa juttelemassa, ja vaikka olo ei päivällä ollut ollut paras mahdollinen, mieliala kohosi hieman näiden ihanien tyttöjen ansiosta.
Viime yönä katsoin Särkänniemen delfiinien siirtoa Oikeutta eläimille -järjestön live-videoiden kautta. Olen tähän asti seurannut delfiinejä koskevia juttuja vain puolisilmällä. En ole ikinä käynyt Särkässä tai nähnyt noita eläimiä livenä. En tiedä kyseisestä lajista juuri mitään, mutta musta tuntuu että osa kohuamisesta napsahti nyt aktivistien nilkkaan, kun oli niin kiire saada delfiinit pois huvipuistosta parempiin oloihin. Kreikassa ei varmaankaan ole asiat juuri paremmin, joten paikasta toiseen liikuttelu on ihan turhaa stressiä eläinparoille. Tietysti Särkänniemi yksin teki päätöksen eläinten siirtämisestä toiseen "vankilaan". Silti olisi ehkä ollut parempi nostaa asia esiin vasta muutaman vuoden päästä, kun tulevasta Italian turvapaikasta olisi ollut enemmän tietoa. Tällä kertaa päädyttiin täysin väärään ratkaisuun, joten ei kai auta kuin toivoa (ja avustaa eläinjärjestöjä), että Särkänniemen delfiinit vielä lähitulevaisuudessa pääsisivät oloihin, jotka olisivat lähempänä luonnonmukaista.
Tänään olen käynyt vanhemmilla syömässä ja nähnyt pitkäaikaisinta ystävääni. Oli mukava päivä, ja toivon että saan pidettyä saman fiiliksen nyt uuden viikon alkaessakin. Ei tule olemaan helppoa, mutta yritän ottaa vähän rauhallisemmin ja kuunnella itseäni paremmin.
Tänään olen käynyt vanhemmilla syömässä ja nähnyt pitkäaikaisinta ystävääni. Oli mukava päivä, ja toivon että saan pidettyä saman fiiliksen nyt uuden viikon alkaessakin. Ei tule olemaan helppoa, mutta yritän ottaa vähän rauhallisemmin ja kuunnella itseäni paremmin.
Tiiän että tiiät että ahdistus pitää vain ottaa kylmästi vastaan. Sitä kun säntäilee karkuun, kyllä se pinnan alla kytee ja patoutuu vain.
VastaaPoistaMitä muuta voit tehdä kuin vahingoittaa itseäsi, kun se valtavaksi kertynyt ahdistus lävähtää koko kroppaan ja liki pirstaloi pään. Jotain sellaista, mikä ei lisää ahdistusta/kaduta/jätä ahdistusta entiseen malliin kertymään.
Top 5, irtoaako?
Löytysiköhän meiltä muilta mitään samaa tai kokeilemisen arvoista?
- Makaan selälläni matolla keskittyen rauhoittamaan hengitystä, puristan kädet nyrkkiin ja hitaasti annan puristuksen sulaa pois, olen sitten vaikka kippurassa välillä, jos kipu on niin kova että tuntuu sietämättömältä. Piikkityyny niskan alla on fine.
- Jos itku irtoaa, itken (ja niin maan *rkeleesti)
- Luen juttuja neutraalista, kevyestä tai ihan eri sfäärin aiheesta, viimeksi taisin yrittää ymmärtää pentagrammin syvempää olemusta ja sen kulmien asteita ja niiden merkitystä
- Juttelen koiralle, kyllä, se ymmärtää kaikki kipuni. Eikä muuten kerro eteenpäin tai naura noloillekaan asioilleni.
- Lähden kävelemään. Ei arskoja, kännykkää eikä musiikkia, silloin sitä oikeasti ehtii aistimaan itsensä, ympäristön ja tuumimaan maailmaan. Vaikea mustissa mietteissä ahdistuksen jäykistämän kropan kanssa lähteä, mutta kotiin palatessa olo huomattavan erilainen. Siitä vaikka piitkään kuumaan suihkuun kera miellyttävän suihkugeelin.
Keskusteltiin näistä keinoista jopa eilen terapiassa. Näistä sun top viidestä käytän itsekin kaikkia, vaikka piikkityynyä tai -mattoa en omista ja oma koira on niin pöljä, että jos sille itkee murheitaan, se tuo pallon ja käskee leikkimään :D
PoistaSuurin osa näistä aktivisteista tais olla aktivisteja ihan vaan sen aktivismin ja kapinoinnin tuoman tunteen takia, tuntuu että ne järkevät aktivistit (jos sellasia on) ei ois hosuneet. Kolmas ja hölmöin aktivistityyppi olis varmaan vaan suoraan laskenut delfiinit tyyliin itämereen
VastaaPoistaAktivistit eivät halunneet delfiinejä Ateenaan eivätkä ne niitä sinne yrittäneet salaa siirtää.
PoistaDelfiinien puolesta puhujia oli yllättävän paljon verrattuna siihen, että moni eläin Suomessa esim. turkistarhoilla tai osana ruoan tuotantoa voi huomattavasti huonommin. Silmänsä on kai paljon helpompi sulkea, kun eläinten hengestä saa vastineeksi jotain (ruokaa, vaatteita) itselleen.
PoistaPaineiden alla Särkänniemellä ei varmaankaan ollut paljon vaihtoehtoja, joten vaikka aktivistit eivät delfiineitä siirtäneet, on tällä kaikella kansan kohulla vaikutuksensa tapahtumiin.