2016/09/04

Nothing's wrong but nothing's good

Tekisi mieli kirjoittaa blogiin aina vain hyvistä asioista, mutta se on vaikeaa kun omasta mielestä juuri mikään ei ole hyvin. Tiedän, että tunne johtuu "vain" masennuksesta, mutta koska tunne on niin murskaava, on vaikea nähdä maailmaa väreissä. Toisaalta en myöskään halua valehdella olostani, kirjoitanhan täällä syömishäiriöstä paranemisesta, mikä ei ole ihan yksioikoinen ja tuosta noin vain päätettävä juttu.


Vietän sängyssä yli puolet vuorokaudesta, koska en vain jaksa muuta. Annan puhelimen soida ja jätän vastaamatta viesteihin, jos kyseessä ei ole paras ystävä tai äiti, koska jaksaminen ei riitä lähipiiriä kauemmas. Harmittaa ja syyllistän itseäni laiskuudesta kun perun tapaamisia. Normaalit ihmiset opiskelevat ja käyvät töissä ja tapaavat kavereitaan vapaa-ajallaan, mutta itse en jaksa päivän aterioihin keskittymisen ja siitä aiheutuvan ahdistuksen käsittelyn jälkeen iltaisin muuta kuin mennä nukkumaan. Että hyvä minä!
 

Myönnän, että pakkoliikuntakin on astunut mukaan monen vuoden jälkeen. Alkuun se naamioitui hyväksi tavaksi purkaa energiaa ja hämmästyksissäni jopa nautin siitä mitä kaikkea kroppani oikeasti jaksaa. Vaihde on kuitenkin jäänyt päälle ja nyt kun en enää jaksakaan, ahdistaa jos en voi toteuttaa pitkiä kävely- tai juoksulenkkejäni päivittäin. Olen lisäksi mielestäni todella suuri. Tiedostan, että tämä on vain tunne eikä fakta, mutta syömishäiriön silmillä katsottuna se on yhtä totta kuin sohva jolla istun.
Ensi viikolla alkaa uusi fysioterapiaryhmä Aurorassa, joka kestää joulukuulle asti. Mulla ei ole oikeastaan aavistustakaan mitä ruumiinkuva- ja kehotietoisuusryhmässä tehdään, mutta se selvinnee pian. Ehkä ryhmästä saisi jopa jonkinlaista apua vääristyneeseen kehonkuvaan. Kesällä kävin muutaman kerran venytys- ja rentoutusryhmässä ja se tuntui ihan mukavalta.


Jos jotain hyvää, niin pääsin sentään vihdoin asumisyksikössä vaihtamaan huonetta. Kämppikseni muutti pois pari viikkoa sitten, ja sain muuttaa hänen entiseen hieman isompaan huoneeseensa. Tavaroiden siirtämiseen seinän taakse meni yli viikko, kun en vain jaksanut mitään. Ohjaajan käskystä sain lopulta siirrettyä roinat, ja onneksi äiti tuli perjantaina käymään ja hänen avustuksellaan sain suurimman osan kamoista jopa kaappiin paikoilleen.


Omaohjaajani jäi parin viikon lomalle ja nyt mietityttää miten pärjään sen ajan puolivieraiden ihmisten käyntien avulla. Mulla kestää kauan, ennen kuin alan luottaa ihmisiin niin paljon että voisin rehellisesti kertoa oloistani. Eikä syömishäiriöstä tietämätön osaa yleensä sanoa asioita ja rohkaisevia sanoja oikein. Tänäänkin päivystävän käynnistä jäi fiilis, että oli vain hyvä että eilen juoksin ahdistustani pois: sainhan itseni liikkeelle neljän seinän ulkopuolelle. Onneksi voin aina paeta vanhempieni luokse, jos olo käy liian tukalaksi. Lunakin saa hepulin joka kerta kun ilmestyn paikalle.

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella menee paremmin! Taistelkaa, niin mäkin yritän :)

30 kommenttia:

  1. Onko se jokin kaupungin asumisyksikkö? Toivottavasti siellä on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kaupungin, vaikka kaupungin kautta täällä olen. Tämä asumismuoto on kyllä sopinut mulle todella hyvin :)

      Poista
  2. Osaisinpa jotenkin antaa voimaa sinulle! Todella surullista lukea tätä, mutta haluan kuitenkin uskoa, että pääset tästä huonommasta vaiheesta yli! Musta ainakin tuntuu et oot monessa kohdin päässyt todella paljon eteenpäin, joten älä heitä kaikkea työtä hukkaan nyt! Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä heitä tekemääni työtä hukkaan. Näitä masennusjaksoja vaan välillä tulee, jolloin eteenpäin menemisen sijaan on keskityttävä vain arjesta selviämiseen. Kiitos!

      Poista
  3. You look skinny, skinnier than usually. It's really hard to change your body image, but you just need to work for it. Even if it feels like the end of the world. But you can do it! You can!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, I know I have much to work with my body image. But step by step...

      Poista
  4. Tuo "normaaleihin" ihmisiin vertailu on (vähän) turhaa. Etenkin masennuskausina, kun toimintakyky on mitä on.. Kuka sitä määrittää että mitä normaalit ihmiset jaksaa ja mitä ei? Sorrun siis itsekin siihen ihan jatkuvasti, vaikka pitäisi yrittää muistaa, että kaikki tekevät omien voimavarojensa mukaisesti. Toiset on duracell-pupuja, jotka puuhaa aamusta iltaan parin tunnin yöunilla eikä oikeasti väsytä, toiset uupuvat jo tiskikoneen tyhjentämisestä. Meitä on niin monenlaisia :) Jaksamista alkavaan syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän. Mun on vain mahdottomalta käsittää, miten kaverit jaksaa kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen vielä nähdä, kun itse olen aivan poikki tavallisten arkiaskareidenkin jälkeen. Mutta totta, masennus vie voimat, eikä vertailu auta asiaa yhtään.
      Kiitos ja hyvää syksynalkua sinnekin :)

      Poista
  5. Voimia Noora <3! Mun on pitänyt laittaa sulle viestiä mut se on jääny.. :/ Ihania kuvia. oot niin kaunis! Ja fysioterapiaryhmä kuulostaa hyvältä! Itekin varmaan hyötyisin sellasest.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoinki, että olit käymässä Helsingissä. Mutta nähdään vaikka ensi kerralla, jos molemmilla on voimia :)

      Poista
    2. Joo ois kyl kiva nähä pitkästä aikaa!

      Poista
  6. Mäkin huomaan usein terapiassa valittavani kun kaikki muut normaalit ihmiset jaksaa sitä ja tätä ja tota ja itse en. Siinä sitten ollaan usein yhdessä pohdittu että enkö muka ole koskaan kuullut niiden "normaalien" ihmisten valittavan väsymystä ja stressiä ja kun sitä alkaa tarkemmin pohtia niin juuri eräskin kaveri valitti sitä kun hän ei ole moneen viikkoon jaksanut tiskata eikä imuroida kun työssäoppiminen väsyttää ja että hän lopetti työnteonkin opiskelujen ohella kun ei vaan jaksa molempia. Että juu, se raja siinä mikä on ns. normaalia ja mikä ei niin on niin häilyvä ja epäselvä että kukapa sen nyt lopulta sitten päättää mikä on normaalia.
    Monet tekee sitäkin että on liian paljon tekemistä ja työtä kun ei osata/uskalleta levätä ja sitten sitä ollaankin kohta burnoutin takia sairalomalla. Me ollaan kuitenkin lopulta kaikki vaan ihmisiä, oli sitten mielenterveysongelmia tai ei ja sitten kun niitä siinä vielä kuitenkin on ns. lisälastina harteilla niin ei ole mikään ihme ettei jaksa kaikkea. Kyllä niitä voimia sieltä tulee pikkuhiljaa ja toisina päivinä jaksaa paljon enemmän kuin toisina. Olethan säkin nyt kesällä käynyt esim festareilla ja purjehtimassa ja monesti sulta on tullut postauksia että olet koko päivän ollut siellä sun täällä pyörimässä joten ainakaan näin ulkopuolisen silmin sun elämä nyt ei vaikuta miltään pelkältä sohvalla makaamiselta vaikka toki ymmärrän että eihän me lukijat nyt nähdä puoliakaan sun elämästä pelkkien kirjoitusten kautta. Mutta pointti siinä onkin että niistä pienistäkin "extra" jutuista täytyy olla itselleen kiitollinen ja tyytyväinen koska ne nyt vaan ei ole aina mikään itsestäänselvyys joten saat kyllä olla niistä ihan vapaasti iloinen ja ylpeä vaikka ne tuntuis kuinka pieniltä asioilta. Itseään kohtaan on niin helppoa olla kriittinen ja moittiva, tiedän kyllä, mutta pikkuhiljaa pienin askelin kun oppii sanomaan itselleen myös että okei, tänään on ihan ok vaan maata sohvalla niin kyllä niitä voimiakin sieltä sitten taas tulee.
    Hurjasti tsemppiä, sä oot vahva nainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaaliuden raja on häilyvä, jokainen ihminen tuntee masennusta ja ahdistusta, joten on vaikea sanoa milloin jaksamattomuus menee sairauden puolelle.
      Tänään luin Ilta-Sanomista jutun, jossa masentunut oli "ryhdistäytynyt" ja saanut siivottua huoneensa. Mun huone näyttää yleensä pahemmalta kuin artikkelin ennen-kuvassa, mutta hyvän päivän koittaessa saan siivottua ainakin osan sotkusta.
      Ja kuten mainitsit, että jaksoin riekkua kolmen päivää festareilla, niin vastapainoksi alkoikin kunnon masennuskausi ja jaksaminen meni vain arjesta selviytymiseen. Veneellä ollessa mun olo ei ollut enää läheskään yhtä hyvä kuin annoin ymmärtää. Tietysti nautin reissusta, mutta...
      Kiitos kommentistasi, pisti ajattelemaan!

      Poista
  7. oho onko tuo Auroran ryhmä edelleen menossa! mä kävin k.o. ryhmässä syksyllä 2007. kauheasti en muista enää, mutta jäi mieleen mm. harjoitus, jossa narulla ensin jotenkin arvioitiin että kuinka iso olis esim. vyötäröstä, ja sit kokeiltiin et mikä oli todellisuus tms. sit oli kans ihan jotain rentoutusjuttuja. muuta ei ole jäänyt mieleen noin kaukaa. voimia paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko kyseessä sama ryhmä, itse asiassa en tiedä yhtään mitä ryhmässä ees tullaan tekemään. Mäkin olen joskus yksilökäynneillä tehnyt tuon naruharjoituksen ja arvio meni päin mäntyä..

      Poista
  8. Haluisin sanoo tähän niin paljon kaikkea, mut en osaa muotoilla ajatuksiani ymmärrettävään muotoon, joten tyydyn nyt vain toivottamaan paljon voimia ja jaksamisia sulle, toivottavasti noista ryhmäjutuista on sulle oikeesti apua ja helpotusta!! 💗💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä yhtään sun voinnista, mutta kaikkea hyvää sullekin!

      Poista
    2. Kiitos💗 eipä kyllä oo täs aina omassakaan voinnissa kehumista ollut varsinkaan sen jälkeen ku psykiatrian polilta ne päätti lopettaa mun hoidot koska oon kuulemma jo tarpeeksi terve (kesän jälkeen mulla ei oo ollut ainuttakaan aikaa sinne, ja otin kesätauon jälkeen ihan määräajan puitteissa yhteyttä sinne??), mutta niin, kai se vaan on nuin että jokainen päivä on uusi alku...

      Poista
    3. Käsittämätön juttu :--o Kaupungit säästävät nykyään ihan vääriltä tahoilta, kun psykiatrian palveluita karsitaan. Toivottavasti pääset takaisin ja saat apua :--(

      Poista
    4. Jep, takaisin pääsyä odotellessa... Ne sano vaan et mun pitää joko hankkia uus lähete tai mennä yksityiselle, mut ainakaan yksityiselle mul ei oo rahaa hakeutua... Jotenki vaan vtuttaa toi koko touhu niin paljon, että en ees tiie haluanko enää just tonne itiksen psykiatrian polille, jossa aiemmin siis olin D:

      Poista
    5. Mä joudun täältä idästä lähtemään aina Sturelle ja menee hermot ihan vain siihen matkaankin..
      No mutta jos kemiat hoitajan kanssa ei kohtaa, niin ehkä saisit vaihdettua?

      Poista
    6. Totta, se hoitajan vaihto vois kyl auttaa asiaa. Jollain tapaa vaan ahistaa se uuden lähetteen hankkiminen, ku en enää niin hyvin osaa puhua omasta voinnistani suoraan tai vähättelemättä, mutta kai se vaan on tehtävä D:
      Ja joo, voin vaan kuvitella kuinka ärsyttävää on raahautua täältä idästä aina Sturelle asti, kävin nimittäin joskus siellä lähellä koulua ja joka aamu sinne oli idästä asti raahauduttava...

      Poista
    7. Mullakaan ei oikeen kemiat kohtaa nykyisen hoitajan kanssa ja vaikka tiedän että vaihto esim. Itikseen ois ihan asuinpaikankin takia ok, niin en jotenkin kehtaa... Ja uuden ihmisen kanssa on aina niin hirveetä, etten varmaan puoleen vuoteen uskalla rehellisesti kertoa voinnista kaunistelematta :/

      Poista
    8. Joo, aina se alku on ihan jäätävää, varsinki jos täytyy ihan alusta asti selittää miten ollaan päädytty tähän tilanteeseen D: Ja jep, kyl se luottamuksen rakentaminen aina oman aikansa ottaa. :/ mut kai se suoraan puhuminen olis silti fiksuinta... :/

      Poista
  9. Mäkin oon menossa tohon ryhmään, en tietenkään tiedä onko samana päivänä kuin sulla jne. Mutta kävin muutaman kerran kesällä samassa ryhmässä, jossa oli paljon vaihtuvuuttaa ohjaajissa. Huomasin, että tunnin sisältö vaihtelee tosi paljon ohjaajan mukaan, toivottavasti saat hyvän sellaisen:) Pilatesrulla tosin taitaa olla nyt villityksenä, sitä käytettiin paljon. Musta se oli mukava, hieroi ihanasti jäykkiä olkapäitä ja yläselkää. Meno oli mukavan rauhallista.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen torstain aamupäivän ryhmässä, jossa tänään oli osallisena vain yksi mies. Et ilmeisesti sinä?
      Kesällä kun kävin rentoutusryhmässä, vetäjä oli melkein joka kerralla eri ja huomasin, että fysioterapeutista riippuen kerrat olivat hyvinkin erilaisia.

      Poista
  10. Moi!

    Uusi keskustelufoorumi mielenterveysongelmista kärsiville avattu. Aiheina mm. ahdistus, masennus ja muut mt-ongelmat. Tervetuloa osallistumaan keskusteluun jos kiinnostaa!

    http://www.hullujenhuone.com

    Voit käydä mainostamassa blogiasi täällä, jos haluat:
    http://www.hullujenhuone.com/viewtopic.php?f=15&t=7

    VastaaPoista