2018/02/01

It's not a snow storm

Sisäpäivä, koska ulkona tuulee ja sataa lunta vaakatasossa. Säässä ei sinänsä ole mitään valittamista, mun mielestä on ihanaa että talvella sataa lunta! Mutta jos ulos ei ole pakko lähteä, niin mikä ihana tekosyy istua koko päivä kotona.


Nukuin pitkään, söin aamupalaksi muroja ja leipää soijaleikkeleellä (joka maistuu siltä kun lauantaimakkara muistoissani maistuu). Sen jälkeen olen oikeastaan vain istunut sohvannurkassa selaillen puhelinta, lukien kirjaa ja nukkuen päikkäreitä. Oon viime aikoina ollut todella väsynyt ja tekisi melkein mieli vain nukkua kellon ympäri. Polihoitaja soitti ja perui lakon takia huomisen ajan, joten huomennakaan ei tarvitse herätä aikaisin.

En ilmeisesti ole ainoa, jonka unirytmi heittelee miten sattuu, koska Demikin oli hereillä aamupäivällä. Se ei halunnut ulos häkistä, mutta annoin tuoreruoaksi punajuurta ja salaattia.

Aamulta ei Dempusta ole kuvia, joten tässä neiti eilen kiipeilemässä häkin päällä

Netflix ei toimi, koska tilillä ei ole tarpeeksi saldoa kuukausimaksuun, joten olen pitkästä aikaa katsonut Katsomosta Salkkareita. Olen vähän pihalla siitä, mitä sarjassa tapahtuu, mutta melko hyvin olen päässyt kärryille näin puolen vuoden tauon jälkeen.


Ei tässä kai muuta. Viime päivinä on ahdistanut pelkkä olemassaolo, mutta siitä huolimatta olen yrittänyt syödä vähintään 3000 kcal päivässä. Mulla on pakastimessa avaamaton puolen litran Oatlyn vaniljajäätelöpakkaus. Uskallanko syödä sen kokonaan iltapalaksi?

15 kommenttia:

  1. Ihan randomkommentti, mut oon sillon tällön blogiasi lueskellut tyttö/nainen ja jotenkin oon vähän ihastunut suhun ��

    VastaaPoista
  2. Jäätelöä iltapalaksi on aina hyvä idea, paljon jäätelöä iltapalaksi on vielä parempi idea :D

    VastaaPoista
  3. Todellakin jäätelöä iltapalaksi! Jos sulla on kaapissa leivontakaakaojauhetta niin tee suklaajäätelöä! Tai jos pakastimessa marjoja niin niitä kaveriksi :)) jäätelö<3

    VastaaPoista
  4. Totta kai uskallat! Mun anoreksiasta hyvää vauhtia toipuva tytär on kohta 3kk syönyt kulhollisen jäätelöä, joka ilta.

    VastaaPoista
  5. Kolme tuhatta kilokaloria päivässä?? Ootkp ihan varma että tuo on terveellistä?? Normaali aikuinen kuluttaa noin 1400. Älä nyt vedä yli hei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun mä en ole "normaali aikuinen", vaan syömishäiriöstä toipuva. Voisin syödä vaikka 5000 kcal päivässä ja kaikki energia menisi nälkiintymisen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Miten helvetissä te voitte laukoa tollasia kommentteja!!? Teillä tuskin on mitään käsitystä miten paljon nälkiintynyt keho vaatii energiaa korjatakseen pitkällä ajalla syntyneitä vaurioita. Itsekin söin toipumisvaiheessa n. 3200 kcal päiväs

      Poista
    4. Kyllä, olen melkein normaalipainossa. Ja siitä huolimatta jatkan +3000 kcal syömistä "epäterveellisiä" ruokia kunnes mun keho lakkaa himoamasta helppoja hiilareita ja rasvaa. Se osaa viestittää kun on taas aika salaateille ja vitamiineille.

      Poista
  6. "Normaali aikuinen kuluttaa noin 1400."
    Ei kannattaisi kirjoittaa asioista joista ei tiedä mitään. "Normaali aikuinen" kuluttaa huomattavasti enemmän kuin 1400 kcal.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Noora! Veikkaan että nuo anonyymien ja "profiili ei saatavilla" -tyyppien muka varoitukset ovat vain silkkaa ilkeilyä ja yrittävät aiheuttaa epävarmuutta. Hyvin olet onneksi asioista perillä, energiaa nyt todellakin tarvitaan toipumiseen yllin kyllin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  8. Juuri näin <3 Normaali, täyttä elämää elävä aikuinen kuluttaa terveenä keskimäärin 2500-3000 kaloria ja toipumisvaiheessa/sairaana todellakin enemmän! Sillä määrällä ihminen elää, voi hyvin, jaksaa tehdä asioita ja on onnellinen :) Koomapotilaat on sitten asia ihan erikseen, mutta siinä ei olekaan enää paljon mitään normaalia.

    VastaaPoista
  9. Voi jösses näitä kommentteja. Eka märytään ku yhyy syö enemmän ja sit ku syö enemmän niin yhyy onx toi ny normaalii. Onneksi oot itse hyvin tietoinen siitä, mitä kuuluu tehä.

    Hirveesti on ollu väsymystä liikkeellä tälläkin suunnalla, oon ottanu päikkäreitä tuon tuosta. Voi että tulee jyrsijäkuume ku kattoo tuota söpöä Demiä!

    VastaaPoista
  10. Oletko perhetynyt Minnie Maud ruokametodiin? jos et suosittelen googlaamaan. Siinä juuri3000kcal ilman rajoituksia. Syö se mikä uppoaa. Ja tuo kaloriajattelu vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tutustunut ja siitä saanut rohkeutta toteuttaa mielitekoja. Enkä mä kaloreita tällä hetkellä juurikaan laske, välillä vaan suuntaa-antavasti kun laskuri toimii vanhasta tottumuksesta.

      Poista