Simerock 2018

Yhden yön reissu Rovaniemelle heitetty ja perjantai juhlittu Simerockissa! Oon vähän pettynyt, kun en nähnyt poroja, mutta turha kai valittaa kun en paljon keskustan ulkopuolelle liikkunut.

Lentoni lähti Helsinki-Vantaalta perjantaiaamuna klo 07.40, enkä edellisenä yönä saanut nukuttua paria tuntia enempää. En ollut ikinä käynyt Rovaniemellä ja lensin ensimmäistä kertaa yksin, joten stressasin aivoni pihalle osaanko toimia lentokentällä oikein ja ehdinkö ajoissa koneeseen. Kaikki meni kuitenkin hyvin, mutta perillä tuli ongelmaksi kentältä keskustaan pääseminen. En ollut tutkinut asiaa etukäteen, koska ajattelin julkisen liikenteen toimivan, mutta ei! En onneksi ollut ainoa ja lopulta noustiin lentokenttäbussiin parin muun tutunnäköisen tyypin kanssa.

Google mapsin avulla löysin Airbnb:lle ja yritin ottaa tunnin päikkärit. Kävin kaupassa ostamassa lounasta, eväitä festareille ja ilta- ja aamupalaa. Kävelin festarialueelle (liian pitkä matka, takaisin tulin festaribussilla) ja ehdin perille juuri kun portit aukesivat.

Päästiin eturiviin odottamaan Haloo Helsingin kahdeksan tunnin päästä alkavaa esitystä. Katsottiin Evelina ja Lauri Tähkä edestä, vaikken montaa biisiä tunnistanutkaan... Kaverit saivat viestiä festarin järjestäjältä, että olisi mahdollista tavata Haloita back stagella tuntia ennen keikkaa, joten lähdin mukaan. Kuunneltiin siis muita artisteja taaempaa ja yhdeltätoista käväistiin bäkkärillä antamassa bändille kuvakirja, johon äijät olivat keränneet kuvia ja tarinoita matkan varrelta.



Ei nähty Haloo Helsingin keikkaa eturivistä, mutta porukassa keskellä väenpaljoutta fiilis oli melkein yhtä hyvä ja ääni meni käheäksi. Äijät oli hankkineet puhallettavat H-kirjaimet ja valotikkuja, joiden teho loppui jo ennen sovittua biisiä. Hauskaa oli silti!



Vilma tuli "mun luo" yöksi. Itse painelin nukkumaan, vaikka toinen jäi valvomaan ja odottamaan aikaista junan lähtöä.

Aamulla heräsin tuntia ennen kämpän luovutusta, söin, pakkasin ja siivosin pikaisesti. Ehdin pelata Pokémonia hetken aikaa keskustassa, ennen kuin hyppäsin taksiin (en löytänyt lentokenttäbussin pysäkkiä).

Loppupäivä meni koomaillessa järkyttävän väsymyksen kera. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja olen iloinen, että jaksoin lähteä reissuun, vaikka vielä torstaina kirosinkin itseäni, kun olin moisen matkan varannut. Oon tänä kesänä tutustunut moniin ihaniin tyyppeihin, kiitos kun olette ottaneet mut mukaan porukkaan!

Tuolla kulman takana hyvä herra

Tällä viikolla on bailattu Haloo Helsingin! tahtiin ja päiviin on mahtunut paljon tunteita, uusia ihmisiä ja pari kaupunkia. Bändi aloitti kesäkiertueensa tiistaina Tavastialla suurimmille faneille järjestetyllä yksityiskeikalla ja onnekkaana sain nimeni listalle.

Oona oli tullut keikkaa varten Helsinkiin, joten mentiin Tavastialle yhdessä. Ei viitsitty jonottaa eturiviin, koska ovilla olisi varmasti saanut sitä varten istua useamman tunnin. Katsottiin esitys siis miksauspöydän takaa, josta näki hyvin, kun edessä oli pari metriä aidattua tyhjää tilaa. Oli aivan loistava tunnelma ja kiva kuulla uusia biisejä livenä.



Fiilistä latisti hetkeksi uutinen, että Haloot jäävät festarikauden jälkeen kahden vuoden tauolle ja palaavat vasta vuonna 2021 uuden levyn kanssa.

Keikan jälkeen nähtiin tuttuja ja jonotettiin näkemään bändiä. Ei taaskaan saatu hyvää yhteiskuvaa, mutta julkaistaan nyt silti:



Kotiin päästyäni sain idean, että ostetaan liput huomiselle risteilylle, jolla Haloo Helsinki! esiintyy. Kesän ainoat festariliput kun ovat heinäkuulle Kuopiorockiin ja ajatus vain yhdestä keikasta ennen taukoa tuntui pahalta. Sain Joonaksen innostumaan laivareissusta, joten varattiin halvin mahdollinen hytti ja bussiliput Turkuun.

Turussa kierreltiin pari tuntia ja käytiin Subissa syömässä ennen laivaan menoa. Oli aika turistiolo, kun ei osattu kävellä keskustasta satamaan ilman Google Mapsia. Mä kriiseilin koko matkan, että ehditäänkö laivaan ajoissa, mutta onneksi toisella oli järki ja hermot matkassa.

Tutustuin laivalla aivan upeisiin ihmisiin ja vaivuin teinitasolle kun hypin ja lauloin itseni keikalla uuvuksiin. Nolasin itseni muutamaan kertaan, mutta silti en vaihtaisi mitään.



Joonaksella meni jossain vaiheessa hermot "äijiin" ja hän paineli nukkumaan kun jäätiin eturivintyyppien kanssa soittamaan musiikkia tyhjään baariin. Valvottiin Ammin kanssa aamukuuteen ja seuraavan päivän lyhyellä akustisella keikalla taisi olla vieläkin pieni humala päällä.

Pääsin kuitenkin kotiin ehjin nahoin (toista kyynärpäätä lukuunottamatta) ja viime yönä kuittailin univelkoja noin 16 tunnin unilla.

Nyt mietin, että mistä revin elokuuhun mennessä rahat tyyppien vikalle keikalle Simerockiin Rovaniemelle. Ehkä en mistään, mutta toivossa on hyvä elää. Ainakin Kuopiossa nähdään!

"Joulun kanssas jaan"

Eilen lauantaina, kun oli vielä lunta maassa, kävin pitkästä aikaa valokuvaamassa. Iltapäiväaurinko sai lumiset oksat kimmeltämään ja mulla oli pitkästä aikaa vapautunut olo kun katsoin kaunista maisemaa ja etsin hyviä kuvakulmia.

Illalla oli vielä Haloo Helsingin keikka Hartwall areenalla. Luulin alkuun, että joudun menemään yksin, mutta onneksi kaveri suostui antamaan mun syksyiset töppäilyt anteeksi ja sain meille paikat permannolla kolmannesta rivistä.

Haloot julkaisi torstaina uuden itse tehdyn joululaulun, jota olen fiilistellyt viime päivät. Kuuntelin sen useampaan kertaan luontokuvausreissuni aikana, joten liitän kappaleen sanat osaksi valokuvapostausta:

"Hulinaa, kadut täynnä valoja vaan

valoja väreissä taivaan ja maan

joku piiloutuu lahjavuorten taa, joku kadulle pulloja soittelemaan

Juoskoon tää kansa sen kiireensä kii, jota varten tänne muka synnyttiin

mulla ei oo kiire minnekään, aion sulle kynttilän nyt sytyttää

Valkoinen maa, lunta sataa

tässä mä seison takki auki taas

tämä vuosi joitain suosi enemmän

Valkoinen maa, antaa sataa

tahtoisin päästä sua halaamaan

tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan

Joka päivä yritän sen ymmärtää kuinka tää kaikki joskus häviää

ja se rikkaus joka kuuluu elämään

sitä silmillä pysty mä en näkemään

Särkyköön suruni hetkeksi pois, eikä viha mun sisällä vaikerois

tahdon vain hetkisen hengähtää

aion sulle kynttilän nyt sytyttää

Valkoinen maa, lunta sataa

tässä mä seison takki auki taas

tämä vuosi joitain suosi enemmän

valkoinen maa, antaa sataa

tahtoisin päästä sua halaamaan

tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan

Luona nimettyjen kivien maan, vielä hetken kanssas olla saan

Kerran tänne ja kerran täältä lähdetään

Valkoinen maa, lunta sataa

tässä mä seison takki auki taas

tämä vuosi joitain suosi enemmän

valkoinen maa, antaa sataa

tahtoisin päästä sua halaamaan

tänä vuonna, tämän joulun kanssas jaan"

Ihanaa joulukuun alkua kaikille, vaikka sää on taas sateinen kuin marraskuussa. Mä oon polttanut tuikkuja kotona jo pitkin syksyä ja viime viikolla sain kaivettua valkoisen minijoulukuusen kaapista ja ripustettua jouluvalot olkkarin verhotankoon.

Miten te olette valmistautuneet jouluun? Löytyykö joulukalenteri, ja jos niin millainen? 

Valot vilkkuu vasta perjantaina

Vietin viime viikonlopun Kuopiossa.

Bussi lähti perjantaiaamuna Kampista ja olin jo hyvissä ajoin liikkeellä, sillä heräsin jostain syystä jo kolmelta. Reilun viiden tunnin matkalla kuuntelin kännykästä radiosta YleX:n nenäpäivän maratonia, koska netti toimi suuren osan matkaa todella huonosti. Eväänä mulla oli pari leipää, jogurttia, persimon, kaakao ja keksejä.

Kuopiossa Oona tuli hakemaan mut linja-autoasemalta. Käytiin kaupassa ja kuunneltiin Haloo Boxin bonus-cd:tä kun ajettiin hotellille Vuorelaan. Laittauduttiin ja käytiin syömässä sienirisotot ravintolan puolella.

Haloo Helsinki! aloitti kahdeksalta Kuopio-hallilla, mutta oltiin paikalla jo vähän ennen ovien aukeamista ja päästiin tokaan riviin.

Ensiksi soitettiin muutamia vanhempia biisejä ekoilta levyiltä ja oli kiva kuulla niitäki pitkästä aikaa livenä. Tuntui, että jengi syttyi tosi hitaasti (tai sitten seistiin vaan väärässä paikassa), eikä sen takia itsekään viitsinyt kauheasti pomppia. Loppua kohden meininki kuitenkin parani.

Keikan jälkeen käytiin vielä Oonan luona moikkaamassa koiria ennen kuin lähdettiin takaisin hotellille. Käytiin lainaamassa vastaanotosta peli, jota ei kuitenkaan osattu pelata, joten höpöttelyn lisäksi katottiin Youtubesta vanhoja Salkkaripätkiä ja valvottiin liian myöhään.

Aamulla käytiin hotelliaamiaisella, jonka jälkeen paineltiin vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Vähän pirteämpinä lähdettiin kylpylään, ja Oona tokas että "ihanaa ku et oo niin aikuismainen", kun kiipeiltiin lasten temppurataa ja heiteltiin palloa. Mä hukkasin toisesta korvasta venytyksen ja etittiin sitä vaikka kuinka, kunnes kehtasin lainata yhdeltä pikkupojalta uimalasit ja sain sukellettua korviksen ison altaan pohjasta.

Syötiin, ja neljältä mentiin pelaamaan sulkapalloa. Meillä oli koko sali käytössä, joten laitettiin omat musat soimaan ja palloteltiin parhaamme mukaan. Mulla oli alkuun vähän vaikeuksia osua palloon, koska oon pelannu mailapeleistä viimeksi tennistä ja siitäkin on jo monta vuotta.

Kahdeksaksi oltiin varattu pöytä King's Crownista. Oltiin kurkittu ruokalistaa etukäteen jo sen verran, ettei ravintolassa tulisi liian suurta valinnan vaikeutta. Itse tilasin seitanburgerin ja kuvittelin vaihtaneeni sämpylät salaattiin, mutta ilmeisesti salaatilla korvaantuivatkin ranskalaiset. Samapa tuo, hyvää oli!

Ruokailun jälkeen käytiin vielä Nooran ja Heidin kanssa lasillisella ennen kuin palattiin hotellille. Valvottiin taas lähemmäs kolmea ja sunnuntaiaamuna kyllä väsytti.

Aamupalan jälkeen ei ollut muuta pakollista kuin kaupassa käynti matkaeväiden ostoa varten. Käytiin nopeesti vielä Oonan luona koristelemassa mun mustat housut koirankarvoilla ja sain yhden takin mukaani.

Vaikka bussi oli täynnä, sain istua suurimman osan matkasta yksin. Yritin nukkua, mutta en onnistunut. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten näin pari päivää myöhemmin edes muista miten sain ajan kulumaan.

Viime viikonloppu meni siis oikein hyvin ja tää viikko päiväosastolla on sujunut mielestäni myös paremmin. Tuun viikonloppuna kirjottelemaan kuulumisia tältä jaksolta, kunhan saan vielä huomisen päivän kunnialla läpi.

Hyvää torstai-iltaa kaikille!

Kiitos Haloo!

Lauantaina oli vihdoin kauan odotettu Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana -kiertueen päätöskonsertti Hartwall Arenalla. Lipun hankin jo heti maaliskuussa kun ne tulivat myyntiin, mutta permantopaikka meni silti sivu suun. Keikka oli kyllä siitä huolimatta yksi parhaista. Tuli iloittua, huudettua, laulettua mukana ja pari kyyneltäkin taisin akustisen osuuden alkaessa pyyhkiä poskiltani.

Konsertin jälkeen olo oli sanoinkuvaamaton. Oon ollut yli 30:llä Haloon keikalla ja tää oli jotain niin huhhuh! Katsoin show:ta ekaa kertaa muualta kuin eturivistä (jos vuoden 2009 Elämä lapselle -konserttia ei lasketa, kun paikka löytyi nuoriso-osastolle varatusta aitiosta), ja se oli liian kaukaa. Hyvä fiilis levisi kuitenkin koko areenalle ja vaikka välillä joutuikin katselemaan lavan sijaan screenejä, oon iloinen että pääsin kokemaan tuon illan.

Muistan, etten pitänyt yhtään kyseisestä bändistä kun kuulin ja näin ensimmäisen musiikkivideon The Voicelta. Mietin kuinka hirveä nimi Haloo Helsinki on bändille; siis haloo Stadi? Da fak, jotain mun ikäsii kakaroita omii Helsingin bändinsä nimeen? Koska mä olin vielä tuolloin teini-iässä ehdottomasti englanninkielisen punk rockin puolella.

Silti kävelin syksyisten Helsingin katujen halki päiväosastolle kuunnellen kahta ekaa levyä sekoituksella iPodistani. Ja se kylmä vieri vesi vieri sateena mun niskaani katulamppujen valossa kun kävelin kohti omaa helvettiäni: lämmintä kodinomaista päiväosastoa.

Itsepäisen luonteeni takia en voinu myöntää että mä aloin pikkuhiljaa tykätä myös rokimmasta suomipopista. Jos joku kysyi musiikkimaustani, en maininnut Disco Ensemblen lisäksi yhtäkään suomalaista bändiä. Kuitenkin, kun aloin käydä III-levyn ilmestyttyä aktiivisemmin myös keikoilla, oli pakko lopulta sanoa ihan ääneen, että Haloo Helsinki on rakkautta! Ja sillä tiellä taidetaan olla edelleen.

Ylipäätään musiikki on ollut sairastamisen aikana mulle suurin voimavara. Silloinkin kun ahdistus on sulkenut pimeimpään labyrinttiin, musiikki kuuluu kaiken läpi ja tönii sua tuntemaan. Edes jotain. Mä voin sanoa, että tää Haloo on ollut yks voimauttavimmista asioista mun sairastumisen jälkeen. Voimauttava sanan kaikessa merkityksessä ehkä neljännen levyn ilmestyttyä kun bändi alkoi itse sanoittaa tekstinsä. Biisien sanat vaan jotenkin uppoaa ja saa miettimään mikä elämässä on tärkeää.

Ei mulla muuta kun: iso kiitos näistä vuosista! Nähdään vuoden päästä!