2014/11/25

Rome Wasn't Built In A Day

Roma! On vaikeaa mahduttaa kaikki yhteen postaukseen. Juhlimme isäni 50-vuotispäiviä Italiassa. Italia on vaan aina ollut se jokin juttu.. Aina kun ollaan oltu laskettelemassa Alpeilla, niin poikkeuksetta Italian puolella! Itselleni tämä oli ensimmäinen kaupunkimatka ikinä, mutta nautin reissusta - ja vielä enemmän siitä, että muu perhe (vanhemmat, siskot + poikaystävät) viettivät hyvää aikaa. Itse koin oloni ehkä hieman ulkopuoliseksi ja mieli oli niin masentunut, etten saanut matkasta irti läheskään niin paljon kuin olisin halunnut. En olisi jaksanut kierrellä katsomassa nähtävyyksiä, ja välillä syömishäiriö sai minut ravintolassa valinnanvaikeuden vuoksi melkein raivon ja itkun partaalle.. Yhtenä iltana sh esti kokonaan lähtemästä ravintolaan, joten kokkailin itselleni linssipastaa.

Myönnetään. En tajua historiasta yhtään mitään, eikä mua kiinnosta antiikin aikaan rakennetut mitkä lie.. Joo hienoi pylväitä ja temppeleitä oli? Aavistustakaan paikkojen tai rakennusten nimistä, tai siitä milloin ja mitä varten ne on rakennettu. Mut hienoilta näytti ja tallensin mielelläni matkan kuviksi!

En julkaise kuvia itse juhlista, vieraat pysykööt anonyymeinä.

herätys aamulla viiden jälkeen kolmen tunnin yöunien jälkeen: kuolema
kämppä / palatsi sijaitsi Piazza Matteilla
toi sininen taivas ja koristeet sisäpihalla! Okei, meiän huoneisto oli viel hienompi.
ekalle päivälle oli niin paljon nähtävää..
Forum Romanum

..joo moi eläimiä
keskityin välillä vähän vääriin asioihin


Arvatkaa kuinka paljon HÄVETTI kävellä kaduilla tämän näköisenä! Olisi ehkä kannattanut aloittaa pakkaaminen ennen kuin tuli yöllä muutama tunti ennen lähtöä HH!:n Järvenpään keikalta...
Ja kun koko ajan tiedostaa kuinka ällöttävän alipainoinen on.
Espanjalaiset portaat lukkoineen.. ja bongasin tommosen mosaiikkiolion seinästä? Ja kyllä, keskityin kokonaisuuksien sijaan mieluummin yksityiskohtiin :---D
Trasvetere.. rakastuin ♥
Grattis pappa! Skål!
Tällainen oli Rooma omasta näkökulmastani. Paremmalla voinnilla on kyllä käytävä uudestaan, jos jaksaisi kierrellä enemmän ympäriinsä ja perehtyäkin näkemiinsä asioihin.

Teen erillisen postauksen ruoista, joita söin ;))

2014/11/22

Last October

Palataan vielä hetkiseksi päiväosastoaikoihin. Aika menee todella nopeasti, sillä tuostakin kaksiviikkoisesta on kalenterin mukaan jo kuukausi! Kamera oli mukana myös viimeisenä torstaina, jolloin otetut kuvat jäivät ajallaan julkaisematta. Itse en asusta juurikaan pidä, päällä tasan ne ekat tai tokat vaatekappaleet mitkä lattialta löysin. Meikkiä mulla ei seuraavissa kuvissa ole ollenkaan, pyysin E:tä ottamaan muutaman kuvan au naturel.


takki: Cyber shop, kaulahuivi: Monki, pöllöheijastin: Suomalainen

huppari: Backstreet, kengät: Rieker, toppi alunperin: Gina Tricot



Joo lol moi, pärstäkuvia. Älkää sanoko mitään, jos ei oo sanottavaa. Olin menos illalla risteilylle HH!:n keikalle, sen takia diy-toppi nimmareineen (jonka tosin vaihdoin mekkoon laivalle päästyämme).

Ulfåsan piha ja ruskaiset lehdet, ei uskois et nyt maata peittää ohut lumikerros..

2014/11/20

Leader Of The Rats

Mulla ei ole ollut omaa jyrsijää melkein vuoteen, mutta....

Leevi-rottaa ei enää ole. Muistan vaan pirteän pikkupojan kasvattajalla, ekat viikot yksin kotona kun tajusin rottien persoonallisuuden. Miten niiden kaa leikitään ja mistä ne tykkää. Kesyrotat on ihan parhaita pikkueläimiä omine luonteineen. Leevi ja Romeo oli mun ekat omat rotat. Touhusivat veljensä kanssa sohvalla, vietettiin aikaa kolmistaan ku Ankku oli koulussa. Noiden höpsöjen vauvojen kaa. Silloin kun asuttiin vielä yhteisessä kämpässä. Ehkä joku pidempiaikasista lukijoista muistaa?

Siitä on kuitenkin jo yli vuosi, melkeen kaksi. Ne oli niin söpöjä kasvattajalla kun tehtiin bussimatka Espooseen eikä meinattu löytää perille. Miks pikkueläimet elää niin vähän aikaa? Tuntuu, että kaikki lähtee liian nuorina.. Nyt oli Leevin aika, toivon vaan että Romeo jaksaa ilman veljeään.

Oon enemmän kuin kiitollinen M:lle, joka otti rottaveljekset luokseen eron jälkeen. Oot ollu - ja oot edelleen - aivan loistava mamma noille kiharakarvapojille <3 Tuntuu tekopyhältä tehdä tää postaus, moni jää kaipaamaan niin paljon enemmän kuin minä.

Leevi vas.
Leevi oik.
Lepää rauhassa pikkuinen ♡

edit 21.11 klo 12.20 //
Musta tuntuu, ettei mulla oo ees oikeutta surra. Mähän annoin pojat pois, mulle jäi hamsteri ja rotat sai elää laumassaan. Kun pieniä tarjottiin myöhemmin mulle, suunnittelin jo että siskon vanhasta huoneesta tulis rottahuone. Mut se ei käyny vanhemmille tai toiselle siskolle. Pelkäsin, että pojat joutuu lopetettavaks. Ne sai kuitenkin uuden kodin, kiitos kiitos kiitos! Oon seuraillu niiden elämää vaan facesta, pari kertaa käyny kattomassa. Joten ei mulla oo lupaa, mä hylkäsin ne. Mä oisin jättäny ne kuolemaan...

2014/11/17

Back in the Day

Roomasta kotiuduttu! Meinasin kuolla lentokoneessa nälkään, vaikka olin syönyt kaksi aamupalaa ennen lentoa.

breakfast part 2: croissant & caffé latte @ airport
Koneessa luin ruotsia, koska illalla piti käydä vielä kirjoittamassa tuntiaine. Aiheita oli useampia, mutta valitsin mielipidetekstin tasa-arvosta. Kirjoitin sukupuolineutraalista avioliitosta. (Ois kiva päästä itsekin joskus naimisiin.)

Sain juuri ladattua matkakuvat koneelle, mutten jaksa käydä niitä nyt läpi, joten erillistä postausta aiheesta tulossa!

Ajattelin, että voisin pitää pientä taukoa syömishäiriöaiheesta... Kysymyspostaukseen tulee vastaukset, mutta muuten haluan nyt keskittyä muuhun elämään. Reissussa tuli syötyä pizzaa, pastaa, nutella-jäätelöä ja vaikka mitä ruokia mukavuusalueen ulkopuolelta! Antaa taas uskoa parempaan :))

2014/11/12

Don't Tell Nobody

Alan jo huomata, että aliravitsemus vaikuttaa.. Oon ollut suorastaan psykoottinen, kehitellyt mielessäni kaiken maailman salaliittoteorioita. En voi kertoo niistä, ettei mua huomattais poikkeavaks. Tiiä onks tää totta vai... Maanantaina nuorisoasemalla varmaan vähän ihmetteli kun kysyin juoko se vettä. Ku ei ihmiset ees ite tiiä onko ne aivopestyjä. Luottaa vaan että kaikki menee saman kaavan mukaan ja se on ok. Muka normaalii syödä lihaa, toisii elävii olentoi.

En jaksanut mennä tänään ruotsin tunnille. Tein mä läksyt, mut jäinki sitte nukkuu. Jos ei ookkaan niin tärkeetä saada kymppii joka kurssista?

Käytiin Sallan kanssa lounaalla Yamatossa. Sushi on aina niin hyvää ja tuolla on ihan kattava valikoima kasvisversioitakin! Lisäksi tempuraa, omnom! Varsinkin ne bataatit! Mietittii, et pitäis ostaa friteerauskeitin.


Huomenna ois poli kuukauden tauon jälkeen. Siitä suoraan Järvenpäähän isovanhemmille syömään ja Haloo Helsingin konserttiin. Perjantaiaamuna pitäiski olla sitten lentokentällä seitsemältä, koska lähdetään koko perhe Roomaan. Faija täyttää 50-vuotta ja juhlitaan niitä Italiassa. Siskoilla on poikaystävät mukana, joten tullee yksinäinen reissu.


Kaikki postauksen kuvat on instagramista, koska oon niin laiska. Jääkaapista löytyy nutreja iltapalaksi (pak-ko). Niitä puuron kanssa. Kohta siis iltapalalle! Kaurahiutaleet loppu, joten 4-viljaa tai leipää. Epäilen, että vanhemmat kuiskii musta keittiöistä, mut se voi olla vainoharhaisuutta. En tiedä.


En oo jaksanu viime päivinä mitään. Maanantaina kävin pankissa ja äidin kanssa syömässä. Tiistaina tuntui ylivoimaiselta raahata itsensä terapiaan Espooseen. Junassa oisin voinu vaan jäädä nukkumaan penkille. Suihkussa oon käyny varmaan yli viikko sitten... en ees muista milloin. Aineenvaihdunta on niin sekaisin, etten hikoile. Ei kukaan huomaa. Kohta meen... Pakko elää tätä "elämää".

2014/11/08

The Reason Why I Ask You Is Because I'm Sick Of This

Kuvitellaan, että olen Noora yläasteella tai luokion 1.-2. luokalla. Alaikäinen ja sairaimmillaan. Suljetulla osastolla tai sieltä juuri päässeenä (vain koska täysi-ikäisyys antoi erilaiset vaatimukset vastentahtoiseen hoitoon). Tuolloin kuvittelin, ettei ihminen voi kuolla jos ei itse halua: esim. vanhukset ovat kyllästyneet elämäänsä heikkoina, eivätkä jaksa laittaaa vastaan sydänoireille, koska kuolema tuo helpotuksen.

Saatte kysyä mitä tahansa kysymyksiä anoreksian aivopesemältä Nooralta. Huom, mun ajatusmaailma oli tuolloin aika kaponen. Kaikkeen en ehkä vastaa. Enkä vastaa paino- tai ruokamääräuteluihin. Pidetään tää yksinkertaisena, eikä sairastuteta ketään muuta. Jes?

Tarkoituksena avartaa ajatusmaailmaa niille, jotka eivät syömishäiriöstä ole kärsineet. Lääkis-, hoitaja- ja psykanopiskelijat ja muut(?), jotka tulevaisuudessa tulevat auttamaan psyykkisesti sairaita.

Kysymyksille aikaa jonkin verran, edit: vastailen kun kerkeän, ei enempää kysymyksiä, kiitos!

2014/11/06

No Dress Rehearsal

Asukuvia viime viikolta, olkaa hyvä! E:n pyynnöstä otin kamerani mukaan päiväosastolle pariksi vikaksi päiväksi. Oli hauskaa sen aikaa kun ulkona tarkeni. Toi tyttö on ihanan kuvauksellinen, mutta täällä julkaisen kuvia vain itsestäni. (sori E, sulla on vielä harjoiteltavaa kameran käytössä vaikka luonnonlahjakkuus ootki ♥) Oot paras, puss :--*






2014/11/04

Give Me A Chance

Miksi toiset parantuu ja minä en? En tiedä. Luuseriolo, kun en itse pysty. Olen saanut enemmän apua kuin moni muu, ryssinyt kaikki tilaisuudet. Silti haluaisin elää edes seuraavat 20 vuotta. Minäkuvani on ollut vääristynyt lapsuudestani asti. Olen painanut enimmillään 46 kiloa, ja sekin osastohoidon päätteeksi. Olen aina ollut se "luokan pienin", ratsastanut muiden reppuselässä ja ollut pituusjonossa ensimmäisten joukossa.


Olen kasvanut tuosta "roolista" ulos, mutten edelleenkään hahmota minkä kokoinen olen ja mitä pitäisi olla. En ole ikinä syönyt niin isoja annoksia kuin ateriasuunnitelmani vaatii. Vasta aikuisiällä olen oppinut, mitä normaalisyöminen tarkoittaa. Sen sisältäminen vain vie hieman aikaa.

En mielelläni jaa lapsuudenkuviani, mutta toivon, että tekin antaisitte minulle aikaa toipumiseen. Terapeuttini ja omahoitajani näkevät edistymiseni, mikä on minulle tärkeintä. Anonyymien negatiiviset kommentit eivät auta eteenpäin, vaikka jotkut kokevatkin tarvetta "herätellä todellisuuteen". Te vain poljette minua alaspäin, tuhoatte sen lopunkin itsetunnon mitä olen saavuttanut vuosien varrella.

En haluaisi estää anonyymikommentointia, koska suurin osa palautteesta on rohkaisevaa ja rehellinen kritiikkikin on tarpeen. Ylenmääräinen mollaaminen sen sijaan ei.

Haluan edelleen toistaa, ettette tunne minua ja historiaani vain pelkän blogin perusteella
.

terveisin Noora ♥

2014/11/03

Boat Behind

Käytiin risteilemässä Baltic Princessillä Joonaksen ja Eliaksen kaa. Milli perui viime hetkillä, joten jätkien kanssa oltiin liikkeellä. Vähän ehkä random lähtee exänsä kanssa laivalle? Mut Haloo Helsinki! esiinty, joten tuli yhdistettyä taas keikka ja laivailu! Torstaina suuntasin päiväosastolta kotiin pakkaamaan repun ja sitten pikapikaa Joonakselle. Ajettiin autolla Turkuun ja ehittiin opiskelijoiden kaa paattiin.


Hytti oli kätevästi heti sisäänkäynnin vieressä vitoskannella, joten tax free, baarit ja muut oli vaan yhtä kerrosta ylempänä. Itsekin ostin muutaman siiderin ja vesimelonibreezerin ღ, mutten juonut niillä itseäni humalaan.


Kuten osastolla lupasin, huolehdin ennemmin ruokapuolesta. Tän täytetyn juustosämpylän täytteet oli kyllä aivan ö-luokkaa: juustoa viisi siivua ja yksi nahistunut salaatinlehti. Seuraavana päivänä kun ostin samanlaisen, mukana oli lisäksi yksi paprikan pala.


HH! aloitti yhdentoista aikaan ja pääsinkin keskelle eturiviin / tokaan riviin. Parin biisin jälkeen ihmiset alkoi tunkea ja puskea jo niin pahasti, että meni jo vähän fiilis. Jossain puolessa välissä keikkaa meno äityi niin pahaksi, että multa revittiin hiustenpidennykset päästä ja joku yritti kaulasta työntää (kuristaa) mua sivuun. Alko ahdistaa kun tuntui, että talloutuu jalkoihin. Järjestyksenvalvoja tuli lopulta heittää mut pois, koska joku nainen sanoi, että tungin sen eteen ja tuupin ihmisiä. Mitä helvettiä? Järkkäri ei kuunnellu, vaikka mun viereiset tytöt yritti todistaa että oon ollu siinä jo ennen keikkaa... Siinä vaiheessa jo melkein itkin, joten lähdin ihan suosiolla ja löysin sit Mikon mixipöydän taakse istuu. Loppukeikka meniki sit ihan ohi kun yritin rauhoittua, eikä sielt takaa mitään nähnykään.



maailman rumimmat selfiet Leon ja Ellin kaa
Keikan jälkeen olin jo ihan valmis menee nukkumaan raskaan illan (ja viikon) jälkeen, mutta eipä jätkät antanu mun jäädä hyttiin. Kuulemma kun laivalle on tultu, pitää myös juoda. En vaan voi ymmärtää. Ja vähästä on ilta kiinni, jos pilaan sen jäämällä menosta pois. Hetkeks lähettiin sit vielä tanssimaan ja join sen E:lle lupaamani piña coladan!


Aamulla heräsin auringonpaisteeseen ja lähdin yksikseni kiertelemään laivalle. Ulkona tarkeni vain pari minuuttia, mutta se ei haitannut, onhan noita saaristomaisemia elämänsä aikana tullut tuijoteltua ja pidän enemmän perspektiivistä omalta purjeveneeltä.




Kahvilassa tarjoiltiin vielä kymmenen jälkeen aamupalaa, joten otin lautasen täyteen turvallista kaurapuuroa, jonka seuraksi teetä ja päärynän. Parasta puuroa muuten pitkään aikaan, hyvin haudutettua. Loppupäivänä en mitään lämmintä enää syönyt, koska rahat olivat niin vähissä ja hinnat ties missä sfääreissä. Sipsiä ja suklaata sai halvemmalla.


Maarianhamina näytti laivasta käsin surkean autiolta. Vierasvenesatama oli typötyhjä, ainoat mastot mitä kaukaa näki, olivat Pommernin. Tuntuu, että katsoin tuota samaa maisemaa vasta kuukausi sitten ja tuntui jotenkin haikealta, että heinäkuusta on jo aikaa vaikka kuinka. Ja kuinka paljon paremmin asiat tuntuivat kesällä olevan kun tulikuumalla kannella luin Tarua sormusten herrasta siskoni kuunnellessa vieressäni musiikkia iPhoneltaan kuulokkeillani.

hienot värit kun aurinko laski
Tuli juteltua käytävillä puolituttujen ja tuntemattomien kanssa ja lahjatavaramyymälästä ostin muumitermarin ja uudet kuoret matkakorttiini. Matka nyt oli mitä oli, toivottavasti muilla oli kivempaa kun mulla :---D

2014/11/01

My Last Two Weeks

22h Turku-Tukholma -risteily takana. Siitä ehkä postausta huomenna, mutta nyt oletan, että teitä kiinnostaa enemmän parin viime viikon päiväosastojakso.

Päiväossalta jäi lähinnä paha olo. Ihmisillä on niin eri ongelmat ja  niiden rinnalla (ketään väheksymättä) tunsin oman tilanteeni toivottomaksi. Sairaalakierre, historiaa liian monta vuotta ilman että kertaakaan on päässyt edes normaalipainoon.

Kahden viikon päiväosastojaksothan perustuu täällä nykyään ryhmä- ja vertaistukeen. Hoitajien kanssa ei ole kahdenkeskisiä keskuteluita, vaan kaikki pitäisi saada purettua ryhmässä potilastovereiden kanssa. En mä voinut kertoa kuinka paskasti viikonloppuna sujui, kun toiset oli onnistunu syömään pizzaakin! Ja kun ei kysytä, niin ei joka ongelmasta voi tosta noin vaan omasta alotteesta avautua. Henkilökunnasta eniten apua oli siitä, että jalkautuvan työryhmän tilat oli vieressä, pääs juttelee entisen oman jalkautuvan kaa. Ja terapia viikonloppuna!

Hoitaja tuolla sanoi, että parantuminen ja syöminen on vaan omasta päätöksestä kiinni. Sen kun päättää syödä. Oon ilmeisesti vitun surkee luuseri, kun jumitan vuodesta toiseen samassa tilanteessa. Mä oikeesti yritän, mutta sitten iskee taas masennus ja niin kova ahdistus, että saatan tappaa itteni.. Ex-sh-aikuispuolen omahoitaja kyllä sanoi, että näkee mussa suuren muutoksen, mutta eihän se riitä?

anoille löysii housui, kelpaaaaax??
Tuolle kaksiviikkoiselle sattui niin monia epätyypillisiä syömishäiriöitä, että koin saavani vertaistukea oikeastaan vain kahdelta muulta tytöltä. Ei oireista sen enempää, mutta muiden kanssa tuli olo ettei kukaan oikeesti ymmärrä. En ees kehdannu lopulta puhua omista sairaista ajatuksistani, kun tuntui että toiset oikeesti hyötyi kahden viikon jaksosta. Itse en voi sanoa, että toi ois auttanu mua yhtään pidemmän päälle. Muutaman kerran oksensinkin osaston tiloissa, koska ruokamäärät ylitti mun oman kesän takaisen ateriasuunnitelman (jonka jälkeen on pudonnu monen monta kiloa..) Ei vaan pää kestä suoraan perusruokavalioon (advanced) siirtymistä, kun paino nousis jo ½-startillakin. Yritä siinä sitten vielä himassa syödä, kun ei ole edes ohjeita kotiruokailuihin...

Tuli itkettyä, viilleltyä, oksennettua.. Nukuin kotona 4-5 tuntia yössä, koska en täyden vatsan takia saanut ahdistukseltani unta. Aamuisin luovutin viiden aikaan, nousin, keitin itselleni teetä ja avasin koneen kuunnellakseni musiikkia.

Yritä siinä sitten samalla opiskella, vaikka tunteja ois vaan kaks viikossa. Kun kaikki energia menee ahdistuksen kanssa kamppaillessa.

Onneks on hoitokokous tiistaina. Jos pääsis jonoon kuntoutusosastolle. Ei tästä yksin nousta. Vai onks mulla vaan asenneongelma?