Olen kasvanut tuosta "roolista" ulos, mutten edelleenkään hahmota minkä kokoinen olen ja mitä pitäisi olla. En ole ikinä syönyt niin isoja annoksia kuin ateriasuunnitelmani vaatii. Vasta aikuisiällä olen oppinut, mitä normaalisyöminen tarkoittaa. Sen sisältäminen vain vie hieman aikaa.
En mielelläni jaa lapsuudenkuviani, mutta toivon, että tekin antaisitte minulle aikaa toipumiseen. Terapeuttini ja omahoitajani näkevät edistymiseni, mikä on minulle tärkeintä. Anonyymien negatiiviset kommentit eivät auta eteenpäin, vaikka jotkut kokevatkin tarvetta "herätellä todellisuuteen". Te vain poljette minua alaspäin, tuhoatte sen lopunkin itsetunnon mitä olen saavuttanut vuosien varrella.
En haluaisi estää anonyymikommentointia, koska suurin osa palautteesta on rohkaisevaa ja rehellinen kritiikkikin on tarpeen. Ylenmääräinen mollaaminen sen sijaan ei.
Haluan edelleen toistaa, ettette tunne minua ja historiaani vain pelkän blogin perusteella.
terveisin Noora ♥
Kukaan ei halua tieten tahtoen sairastua ja sairastaa näinkin vakavaa ja vaikeaa sairautta. Mutta kellään ei varmaankaan ole vastausta siihen, miksi toiset parantuvat ja toiset eivät. Fakta on kuitenkin, että paraneminen on mahdollista. Ja, että paranemisen polkuja on niin paljon kuin on sairastaviakin. Jokaisen on löydettävä se oma tervehtymisen tiensä. Toisilta se vie vuosia, jopa vuosikymmeniä, kun toiset taas toipuvat hyvinkin nopeasti. Mutta ikinä ei saa lakata uskomasta. Sillä aina on olemassa se mahdollisuus. Että itsekin kuuluu siihen parantujien joukkoon. Joten älä ikinä, ikinä Noora, lakkaa uskomasta. Terapeuttisi ja omahoitajasi näkevät edistymisesi. Usko heihin - ja luota itseesi. Sillä, kuten itsekin kirjoitat, vain Sinä itse (sekä varmaan aika suurilta osin myös em. henkilöt) tiedät ja tunnet itsesi ja historiasi. Aikaa Sinulla on.
VastaaPoistaTodella herkkä tuo lapsuuskuvien kooste. ♥
Voima-halaus Sinulle! ♥
PS. Aika hurjaa menoa risteilyllä ja HH:n keikalla... Onneksi selvisit ehjin nahoin. Ja hienoa, että yritit fokusoida olennaiseen; puuroon ennemminkin kuin piristeisiin... ;)
En mä "tuhlaisi" viikossa melkein satasta säästöistäni terapiaan, jos en uskoisi paranemisen olevan mahdollista. Ja kiitos <3
PoistaVaikka olen nuorempi kuin sinä, niin mustakin tuntuu että nyt ne viimesetkin toivonrippeet on kadonnut. Mä tosiaan olen saanut osastolla painoa nostettua ja nyt oon kotona, mutta houkutus laihemmasta kropasta
VastaaPoistaon niin iso että taidan taas olla kohta samassa tilassa kuin aikaisemmin.. Mutta aina se parantuminen on mahdollista, pitää vaan löytää se jokin joka vie eteenpäin. Yritähän etsiä sitä c:
Itse haluaisin nostaa painoa ja olla normaalikokoinen, mutta syömisen tuoma ahdistus on vain jotain liian suurta... En enää halua anorektisen laihaa kroppaa, mutta sh on hyvin kiinni ajatuksissa...
PoistaSä olet upea ihminen, vahva, rohkea ja tietysti kaunis (minkä painoisena tahansa). Paraneminen on kivinen ja raskas tie. On kuitenkin olemassa vain se ja myös yksi toinen, mutta se vie hautaan. Anna itsellesi aikaa, ole armollinen. Paraneminen voi viedä kuukauden tai loppu elämän. Ei väliä sillä miten se käy tai kuinka kauan siihen menee, pääasia, että joku päivä pystyt sanomaan "sairastin syömishäiriötä" ja jatkat liikkumista eteenpäin. Voimia! Olet rakas. ♥
VastaaPoistaEdelleen kannustan pidempään blogitaukoon. Ehdit kertoa jatkoa myöhemmin, mutta tällä hetkellä pisstäisin kaiken energian tervehtymiseen. En usko, että tåällä kommentit juuri muuttavat suuntaa. Herätät ristiriitaisia tunteita varmasti monessa ja siksi suosittelen lämpimästi kunnon irtiottoa. En usko, että nämä selitykset muuttavat tilannetta.
VastaaPoistaMitä tulee sairauden pitkittymiseen, syitä on varmaan monia, eikä vähimpänä tottumus, sairauden kiero turva ja ihan jo se, miten olet/ tai mieli on kasvanut sairauden kanssa. Vaatii paljon työtä korvata ne "virheet", mutta mahdotontahan se ei ole! Yksi mitä itse mietin, että iso haaste on pitkäjänteisyys, jatkaminen niiden kompastusten jälkeen, ettei kilon pudottua taas pudota viittä jne.
Työtä se vaatii ja silloinkin vaikka tuntuu, ettei pysty. Kuten maratonilla, loppuviimein kyse on siitä, haluaako jatkaa, vaikka sitten hapottaakin.
Mä en taaas ymmärrä miks blogitauko hyödytttäisi mitään jos Nouy kirjoittamisesta pitää ja tahtoo saada ehkä motivaatiota tästä blogista ja näistä kommenteista. Kaikki kommentit eivät ole mitään kauniita mutta totuus ei aina vain ole kaunista...
PoistaMinusta sinun pitäisi ehdottomasti jatkaa kirjoittamista ja jossain vaiheessa varmasti kirjoitukset alkavat näyttämään valoisimmilta kunhan vaan pääset hiukan pidemmälle!
Tsemppi Nouy! Kyllä sä vielä sieltä pohjalta nouset kunhan vain oikein tarpeeksi sitä tahdot! Nyt sanat teoiksi, eikö niin? ;) Näytät vielä anonyymeille ja kaikille muillekkin että sussa on POWERIA kun pienessä duracel-pupussa!
<3!! Mä kyl suosittelen anonyymikommentoinnin poistamista. Ei tee hyvää lukee sellasta kakkaa :(. Mä nään sussa sen kaiken yrittämisen ja halun parantua, vaikka sairaus välillä puskee voimakkaammin esiin.. Mullakin on luuseriolo ku en parane. Tää vaan on toisilla (kuten meillä) pidempi prosessi. Olemme yksilöitä. Toisia auttaa pienikin tuki ja apu, toiset ei meinaa selvitä isollakaan tuella. Ei meitä kuitenkaan oo tuomittu sairastaan ikuisesti, en usko :)
VastaaPoistaVoi vitsi toi sählykuva, missäköhän mulla on se :D Mitalit on ainakin tallessa vielä :D
VastaaPoistaTsemppiä, parane ja nauti elämästä ja niin eespäin :)
Jos kommentoinnilla on oikeesti niin iso valta sussa, että se vaikuttaa negatiivisesti itsetuntoon, suosittelen todellakin joko anonyymikommentoinnin poistamista, mutta ennenkaikkea ehkä etäisyyttä blogimaailmaan :)
VastaaPoistameinasin kommaa samaa... jos kerran negatiiviset kommentit ottaa valtaa sun päässä, ni ei siin oo mitään järkee pitää niitä
PoistaVälillä vaikuttaa, mutta useimmiten ei liikuta tippaakaan. Joten toistaiseksi anonyymikommentointi jääköön, katotaan jos tulevaisuudessa tuntuu edelleen liian pahalta, laitan eston.
PoistaTai siis kestän ilkeäänkin sävyyn kirjoitetut yksittäiset kommentit, mutta kun niitä alkaa tulla puoli tusinaa päivässä, ottaa niistä jo itseensä.
PoistaSä et ole sidottu yhtään mihinkään rooliin, sulla on vapaus itse päättää minkälainen haluat olla ja millaista elämää elää. Etkä sä ole enää lapsi, vaan aikuinen jolla on lupa olla aikuisen kokoinen ja näköinen. Kannattaa miettiä miten haluat että kehosi voi fyysisesti ja mitä sillä pystyy tekemään, sen sijaan että keskityt ulkonäköön, painoon tms. Sä olet kaunis ja hyvä ihminen ihan koosta riippumatta.
VastaaPoistaParaneminen on pitkä ja työläs prosessi, eikä kahta sairastunutta voi verrata toisiinsa. Jokainen kulkee oman polkunsa terveyteen. Mutta jokatapauksessa se vaatii oman halun ja motivaation (jota sulta ainakin kirjoitusten perusteella löytyy), ja lisäksi tietoisen päätöksen parantua. Ja ei, siihen ei riitä yksi päätös, jonka jälkeen kaikki on yhtä nousukiitoa, vaan sun pitää päättää se joka päivä, joka ikisellä aterialla, joka kerta kun tulee halu oksentaa... Takapakkia tulee väistämättä jokaiselle, mutta sieltä noustaan jälleen tuon päätöksen ja tahdonvoiman avulla. Yksinkertaistettuna paraneminen toimii näin, mutta tottakai siihen tarvitaan tueksi terapiaa, keskustelua, läheisiä yms. Enkä väitä että tämä olisi mitenkään helppoa, eihän täällä kukaan enää sairastaisi jos se olisi...
Ja huoh, anonyymit luulee aina tuntevansa ihmisen täydellisesti blogin perusteella. Vaikka kuinka henkilökohtaisia asioita kertoisi itsestään niin blogi on silti aina tietynlainen kulissi, ei ihminen itse. Suosittelen poistamaan anonyymikommentoinnin! Fiksut ihmiset osaa kyllä tehdä bloggeriin käyttäjän kommentointia varten ;)
niin kauan kun sulla on halua parantua (ja mä uskon että sulla on!!), parantuminen ON mahdollista. näin mä uskon. mullakin vierähti pahimpaan anoreksia/sh-paskaan sellaiset n. 12 vuotta, mutta pääsin pahimmasta yli! :)
VastaaPoistasä paranet vielä, kun et luovuta. !! hali!
Pääsitkö muuten k-osaston jonoon? Tai tiedätkö ylipäänsä, kauanko joudut odottamaan? Onko siihen asti jotain erityistukea, vai ihan vaan kotona peruspolikäynnein? TSEMPPIÄ <3
VastaaPoistaMiten anoreksian näkee tällä hetkellä sun joka päiväisessä elämässä? Näännytätkö itseäsi, onko pakkoliikuntaa tms? Mietin vain, että olisiko sellainen mahdollista jos et edes yrittäisi väkisin lihottaa, vaan pyrkisit siihen ettei paino ainakaan enää putoa ja koittaisit syödä terveellisesti ja ravitsevasti? Voisiko parantuminen onnistua siten? (kysyn uteliaisuudesta, eli en väitä että tuollainen voisi toimia)
VastaaPoistaPainon nostaminen on varmasti hankalaa, kun on aina tottunut olemaan pienikokoinen enkä oikein ymmärräkään, mikä pakko ihmisen on väkisin lihottaa jos se tuntuu niin pahalta. Tai siis, ymmärrän että alipaino saattaa vahingoittaa sydäntä, mutta toisaalta onhan jotkut luonnostaankin tosi laihoja eikä niille koidu siitä mitään harmia...
Kun oot täällä vihjannut että sulla saattaa olla aika lopussa, niin onko sulla oikeasti tullut jo niin pahoja terveyshaittoja, vai pelkäätkö ite että kuolisit?
Tsemppiä joka tapauksessa, tiedän että voit selvitä tästä kaikesta vielä!
PS. Kuulostin tässä kommentissa jotenkin sellaselta ettet olis muka laiha tai jotain :D Siis olet ihan älyttömän laiha ja kapoinen, mutta mietin ihan teoriassa että olisko mahollista jos jäisit nykyiseen kokoosi mutta koittaisit syödä riittävästi.Vai sanoisko sydän silti ittensä irti jossain vaiheessa?
PoistaEi ei ei ei... Älkää edes herranjestas ehdotelko tosissanne tällasia, ei noin vakavassa alipainossa vaan voi elää normaalia elämää. Sitä paitsi, kun tuo alipaino on laihduttamisen ja itsensä kuihduttamisen tulosta, eikä sitä ns. luonnollista alipainoa, niin tuskin olisi edes mahdollista pysyä siinä painossa ja silti syödä normaalisti/enemmän.
Poistajoooo EI EI EI.......... kakskymppinen nainen ei voi painaa alle 40 kiloa, herrajumala!! hengenvaarallista. painon on noustava jossain vaiheessa, ettei henki lähde.
Poistavoimia N päivään <3
Tällä hetkellä pelkään ite, oottelen täs lääkärin soittoa labratuloksista.
PoistaPakkoliikuntaa ei ole, mutta syöminen on liian vähäistä ja oksentelua on päivittäin, ruoka pyörii mielessä jatkuvasti... Terveellisesti ja monipuolisesti yritän syödä jo tällä hetkellä.
halusin vaan sanoo et voimii <3 ( niin käytetty kommentti kun se onkin )
VastaaPoistaMää toivon että sää paranet. vaikka toki oot noinkin tosi nätti niin moni näyttää terveenä nätimmältä ja oloskin on varmasti sit 100 x parempi ! ( tosin mikä mää ny oon sanoon kun ite en oo sairas ikinä ollu mut siis kunhan päättelin )
hahah, noh anyway, jaksamisii sulle ja koita olla välittämättä liikaa negatiivisista kommenteista, sen huomaa et jotkut koittaa vaa provosoida ja päästä väittään et oot puhunu ittes pussiin tms ku kait niille tulee itelleee muka ni saamari fiksu olo siitä sitten.
niin. Ja kiva kuulla et oot ainakin omahoitajas ja terapeuttis mukaan edistyny. koita uskoo siihen itekki ja jatkaa samaa rataa tai jotain ! :)
sori tuli varmaan vähän outo kommentti
Onko jatkohoidosta kuulunut jo jotain?
VastaaPoistaLääkäri sanoi juttelevansa osastonlääkärin kanssa, että otetaanko mut jonoon.
PoistaPeukut pystyyn!
PoistaJonossa ollaan, mutta paikkaa saa odottaa ainakin ensi vuoden puolelle.
Poistasuosittelen sulle oman kokemukseni perusteella taukoa blogista hyyvinhyvin lämmöllä :) suhtauduin itsekkin kirjoittamisen lopettamiseen hyvin kriittisesti mutta nyt oltuani yli kuukauden ilman blogia, tunnen voivani paremmin. elämä saa uutta sisältöä kun ei kirjoittele sairaudesta vaan keskittyy muuhun!
VastaaPoistatsemppiä noora, mä uskon suhun ♥
Itse en näe miten se auttais. Kirjotan ajatuksiani joka tapauksessa ylös, ja blogiin voi tehdä postauksia niin monesta muustakin aiheesta jos ei huvita jauhaa sairaudesta :)
Poista