2011/04/28

Hope For The Hopeless

Olen itkenyt koko illan. Pois pahaa oloa ja ahdistuneisuutta, elämän toivottomuutta, ruokaa, läskiahdistusta. Sain melkein hysteerisen kohtauksen kun hoitajat eivät suostuneet antamaan mitään terävää. Jopa pyysin sheiveriä. Lääkkeitä sain sen tilalle, ehkä hyvä niin. Ainakin hoito täällä jatkuu, vaikka senkin kanssa tuli jo varoituksia. Olen repinyt käsiäni liikaa ja puhunut itseni tappamisesta. Ne miettii oisko joku toinen paikka turvallisempi mulle. Mutta kun ei ole, mä hillitsen tän!

Mietin lähes päivittäin itsemurhaa, kuinka se olisi helppoa ja ratkaisisi kaiken. Olen jo valinnut tavankin, minulla on pari vaihtoehtoa. Lääkkeitä tai ranteet auki. Kuinka helppoa olisikaan jättää tämän maailman tuska ja ahdistus taakseen. Käyn toisinaan kokeilemassa lääkehuoneen ovea, josko joku olisi jättänyt sen vahingossa raolleen. Mutta nää on liian tarkkoja täällä.

Multa otettiin toinen ulkoilukin pois. Se tuntuu rangaistukselta, vaikka on kuulemma vaan mun omaksi parhaaksi. Hoitajat näki kun yritin jättää sormia oven väliin. Siitä kun ei olisi jäänyt jälkiä, pelkkää kipua. Ulkona on muka liian vaarallista, voisin vaikka jäädä  "vahingossa" auton alle. Tai en mä osaa yhdistää vaarallisuutta ja hoitajan kanssa kävelyä. Ilmiselvä rangaistus siis!

Tunteet on taas ilmestynyt jostakin tyhjästä. Mikään ei edelleenkään tahdo kiinnostaa, mutta itkeminen näköjään onnistuu. Onnistuu liiankin usein ja se hävettää. En hallitse itseäni kun kyynelet valuvat silmistäni ja leivittävät ripsivärini pitkin poskia. Kaikki näkevät kuinka heikko olen.

Jos oma lääkäri ei ois tätä viikkoa lomalla, oisin lentäny jo ulos. Enkä jaksa elää sen jälkeen kun tää hoitomahdollisuus on käytetty. En usein ylipäätään ymmärrä mitä teen täällä. Mitä järkeä parantua, kun ei elämällä kuitenkaan ole mitään annettavaa?

PS. Kävin tänään äidin kanssa ostamassa vappupallon :)

5 kommenttia:

  1. Parantumisen jälkeen elämällä on aivan varmasti paljon annettavaa sulle ! olet varmasti hyvä monissa asioissa, jotka nyt jäävät sairauden taakse. Sisältä löytyy varmasti paljon kaikkea näkymisen arvoista <3 toivottavasti saisit jostain motivaatiota parantumiseen. Paljon tsemppiä, kaikki järjestyy aikanaan ! Itkeminen ei tee sinusta heikkoa. Kyyneleet tekevät sinusta inhimillisen ihmisen. Toivotaan että ne vaihtuvat ilon kyyneliin tai jopa nauruun ja hymyyn :) kaikki aikanaan ja askel kerrallaan ! voimia!

    VastaaPoista
  2. Jonain päivänä sä vielä kiität itteäs elämäs säästämisestä. Asiat hoituu lähes poikkeuksetta mut hetki siinä saattaa mennä. Oon varma, että sulla on vielä edessä hetkiä joista nauttia. Niihin hetkiin luultavasti myös liittyy ruoka ja oma kroppa :)

    VastaaPoista
  3. itkeminen ja oman heikkouden näyttäminen sekä avun vastaanottaminen on oikeaa vahvuutta. Muista se!

    VastaaPoista
  4. Pienistä asioista kasvaa niitä suuria iloja elämässä. Alkaen sitten vaikka tuosta vappupallosta :)

    VastaaPoista
  5. mulla se vaihtelee. välillä on vaikeuksia alkoholin kaloreiden kanssa, ja välillä ei vois vähempää kiinnostaa. tosin nykyään on liikaa tunne, että kun pääsis oleen sekasin ilman kaloreita. :( ja sit tuleekin otettua vähän sekaisin. tai yksistään liikaa temestaa. :( täs ykspäivä mieteinkin, että kun ylemmät tahot tietäisi mun sekoiluista, ni en sais varmaan kohta mitään lääkkeitä. kun en osaa ottaa niitä oikein. aina otan määrän minkä sattuu..

    no mut sun pitääkin uskaltaa. oot puolet pienempi kuin mä. on vähän eri aisia olla hurjasti alipainonen kuin normipainonen. kun oliskin vaarallisen alipainonen.. mutta kun ei. tai mikä vakavasti nyt onkaan. eiks joku sellasen raja oo joku bmi 15? en muista tarkkaan.
    mut muista et sä saat syödä kyllä! ja nami, täytettyjä paprikoita! ja kyl mä meinaan tänään tippaleivän syödä ja sitä valkohomejuustoo kera patongin jne. :) niin ja sitä alkoo tottakai!

    VastaaPoista