2011/07/20

All Summer

Oon Jyväskylässä ja täällä on ihan kesä. Tultiin eilen kaatosateessa perille ja palelin koko päivän, mutta tänään on otettu aurinkoa ja heitin vihdoin talviturkin. (Phöh, eihän nyt ole vasta kun heinäkuu!) Järvi on peilityyni, hyttyset ja paarmat ovat hävinneet jonnekin ja istun kuistilla läppäri sylissäni. Isovanhemmat saunovat ja pelaavat korttia.

Koko päivänä en ole tehnyt mitään erikoista, mutta yhden pienen hetken ajan minun oli hyvä olla. Makasin laiturilla ja se iski minuun, halusin olla juuri täällä, turvassa.

Muuten kaipaan enimmäkseen takaisin kotiin. Olo täällä käy tylsäksi, koska ei ole ikäistäni seuraa. Yleensä siskot ovat aina olleet mukana ja vasta nyt kun heitä ei ole ympärilläni, osaan kaivata. Nyt haluaisin jopa takaisin purjehtimaan, vaikka siellä en halunnut mitään palavammin kuin päästä pois. Outoa miten mieli vaihteleekaan ja aina haluaa sen mitä ei voi saada.

Mökkeilen näillä näkymin sunnuntaihin asti. Maanantaina viimeistään pitää olla takaisin Helsingissä kun on aika syömishäiriöpolille. Yksinäinen junamatka taas edessä, mummi ja ukki kun jatkavat mökkeilyä lähdettyäni.

Nyt olisi jo iltapalan aika. Täällä tulee syötyä 4-5 kertaa päivässä ja mielestäni olen suoriutunut aterioista mallikkaasti, massiivisen ahdistuksen olen osannut siirtää sivuun ja yrittänyt jopa nauttia syömisestä. Minä saan syödä ja tarvitsen ruokaa, jotta jaksan. En liho noin vain 50 kiloiseksi. En kuole, jos otan lisää salaattia. Sitä rataa. Ja nyt iltapalalle.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun sä olet saanut palan kesää itsellesi <3

    ...sun viestistä tuli läpi varovainen toivonsäde...

    VastaaPoista
  2. ihanaa lukea että menee välillä edes siedettävästi ! <3 pidä toi tsemppi päällä ! laita vaikka viestiä sitten kun tuut tänne ja haluut nähä :-----) koska oon forever alone kun laura lähtee huomenna viikoks berliiniin ja kaikki muutkin on jossai huitsin vitus ja tarviin seuraaaa

    VastaaPoista
  3. oliks kylmää vettä? mä en oo vieläkää uskaltautunu uimaa :o

    VastaaPoista
  4. The Bitter Princess, ei järvivesi oo kovin kylmää. En tiiä paljon asteita oli, mutta saunaan oli pakko juosta heti kun sai kastauduttua :D

    VastaaPoista
  5. Hienoa lukea tämmösiä postauksia. Hyvin se sujuu, koko ajan vaan paremmin. Oot jaksanu hienosti ja ollu päättäväinen :) Voimia! <3

    VastaaPoista