Osastolla. Mulla on niin paha olla. Haluan itkea, verta ja kuolla. Haluan VIILTÄÄÄ, mutta se tarkoittaisi uloslentoa. Ei haittaisi, ei mua ole edes tarkoitettu paranemaan. Elän koko loppuelämäni yksin tässä helvetissä. Ja se elämä tulee olemaan lyhyt, en mä kauan jaksa.
Rakkaani kävi tänään pitkällä vierailulla pitämässä mut kasassa, mutta sekään ei riittänyt loppuillalle. Naarmutin vähän tota yhtä sormea, tuskin kukaan sitä huomaa. Oon säälittävä, mutta tarvitsen fyysistä kipua lieventämään henkistä oloa.
Itkin omahoitajalle, pyysin lääkettäkin, mutta pitäisi odottaa, että tuo vaikuttaa. Juteltiin siitä miten perhe ja etenkin siskot mua kohtelee, kuinka kova paikka kouluun paluu saattaa olla ja muuta turhanpäiväistä.
Rakas yrittää piristää mua tekstiviesteillä, takoa järkeä mun rikkinäiseen päähän. En tiedä pitäisikö uskoa viestejä.
En uskalla edes ajatella minkälainen olo on iltapalan jälkeen. Ei ainakaan parempi. Alkaako tästä taas jokapäiväinen itsemurhan ajattelu ja suunnittelu? Koska ei musta ole tähän. Paranemiseen.
Kyllä sinusta on siihen!!!
VastaaPoistaTuo tuska kuuluu parantumiseen. Se on vaan valitettavasti rämmittävä läpi. Puske puske!!!
You're not alone, together we stand .
VastaaPoistaI'll be by your side , you know I'll take your hand ♥
Nuo tunnetilat ovat varmaan juurikin se syy miksi pelkäät polkua joka johtaa paranemiseen. Voimahali! Sä pystyt siihen, sä oot vapaaehtoisesti osastolla ja olet parantanut syömisiäsi. Oot edenny hyvin. Ei se pareneminen helppoa ole mutta ei ole sairastaminenkaan.
VastaaPoistaKovasti voimia sinne!
VastaaPoistaNyt tyttö taistelet! Pysyt siellä! Sä selviät tosta paskasta vielä!
Miljoonasti voimia ja haleja sulle, sä selviät kyllä ♥
VastaaPoista