Mä oon päättäny. Lähden huomenna kotiin. Viiltelen täällä päivittäin, mutta noi kattois sen vielä läpi sormien. Hoitotaho haluu mut oikeesti paremmaks. Mutta minä en, tänään keskusteltiin lääkärin kanssa ja ne käski nukkua yön yli ja miettiä vielä. No minä nukun, mutten vaihda kantaani.
Kävin tänään fysioakustisessa tuolissa (semmonen tärisevä tuoli, jossa kulkee jotain ääniaaltoja) rentoutumassa - tai siis yrittämässä rentoutua. Päivällisen jälkeen en voinut ajatella muuta kuin pallomaista täyttä vats aani ja suuhun nousevaa oksennusta.
Mutta huomenna kotiin. En kuitenkaan uskalla vielä pakata tavaroita. Miten mä uskallan lähteä tuonne ulkomaailmaan kun oon reilun kuukauden(?) ollut vaan neljän seinän sisällä. Koulua en aio jatkaa, se ahdistaa liikaa. Keskityn vaan paranemiseen, onhan tota sairaslomaakin kirjoitettu vuoden loppuun.
Hei nyt vähän järkeä, älä lähde! Miten sä paranet kotona, jos valvottunakin syöminen on noin vaikeaa? En todellakaan sano tätä ollakseni ilkeä, vaan koska tiedän, miten kiero sairaus anoreksia on. Älä anna syömishäiriön voittaa.
VastaaPoistaSusta tulee edesmennyt, jos lähdet sairaalasta kesken hoidon.
VastaaPoistaNOORA! SÄ ET LÄHDE KOTIIN!!!
VastaaPoistajos et pärjää tuollakaan, niin vielä vähemmän sä pärjäät kotona!
ei ne sua ikuisesti ota sinne takas. (tai kai ottaa, mutta toivoisin, että ei ottais. ei mitään henk. koht juttuu, mutta jos toinen lähtee aina, niin olis vuoro antaa sekin aika jollekin, joka on valmis olemaan siellä tarvittavan ajan. ainakin oon ymmärtänyt, että sinne otetaan lähtenettä porukkaa niin usein takas, kun ne ovat sinne hetkeksi tulemassa..)
täällä kun on niin paljon niitä, jotka sen paikan tarvitsevat oikeasti ja oikeastilla tarkotan sitä, ketkä ovat valmiita elämään sen helvetin ja vaikka sairaala olon niin kauan, kunnes ovat terveitä tai muuten valmiita ulkomaailmaan.
toivottavasti sä tai kukaan muukaan ei ymmärrä väärin.
etkö voisi olla vain siellä, ja saada apua ja yrittää löytää motivaatiota?
en itsekään halua enään osastolle, mutta oon menossa silti. sillä mä HALUAN päästä eroon kaikesta paskasta. tilaisuus tietenkin olis perua koko homma, mutta mä en peru. mä en tuu terveeks, enkä parempaan kuntoon ilman, että mä meen osastolle, vaikka mulla ei enään olekaan sitä, että haluan sinne.
kaiken lisäks: SÄ ET TUU PÄÄSEMÄÄN TOSTA KOSKAAN JOS ANNAT HETI PERIKSI! se on vaikeaa kukistaa. sille ei mahda mitään. mutta sitä vastaan vaan pitää tehdä- nyt meet kotiin ja taas tanssit täysin anoreksian pillin mukaan niin et voi koskaan parantua. ehkä sun olo on parempi. mutta sekin on vain leikisti. se on sairaus joka voi paremmin. mutta nouy ite voi huonommin! :(
MIETI VIELÄ JA JÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!1
SUN TAKIA! se on sairaus joka haluu sut kotiin.
tuoli on fa-tuoli. voi siihen kun pääsis uudelleen. onhan se vähän hämy, mut ihan jees silti. ei sitä aikaa voi siirtää jonnekin muualle kun suoraan ruuanpäälle? ennen ruokaa tai jonnekin väliin? missä ei niin ahdista, että siitä sais jonkun hyödynkin. :)
VastaaPoista"keskityn paranemiseen" mutta kultapieni, kun jos sä meet kotiin, ni sä keskityt vain sairastamiseen. :( usko mua.
mä tänään kävin mun vanhassa kotikaupungissa, jossa oli ehkä sh pahimmillaan. tai en mä tiiä millon se on ollu pahimmillaan. mutta sinä vuonna kun siellä asuin laihduin eniten ja söin vähiten. tulin siihen tulokseen, että en voisi enään muuttaa sinne takasin. en näiden muistojen takia. jo nyt teki mieli kiertää se mun tavanomainen lenkkini läpi.. muistin ne kaupant missä oon käynyt. se satutti, otti kovilleen.
Samaa mieltä edellisten kanssa, kesity nyt paranemiseen ihan 100% :) paljon voimia ja jaksamista sinulle <3
VastaaPoistaTosi kurja että lähdit, mutta toivottavasti lähtisi sujumaan paremmin osaston ulkopuolella. Tää painonnostovauhti on mukin mielestä aika jäätävä eikä ajatukset ehdi parantua kuukaudessakaan paljoa. Täällä pitäisi oikeasti olla varmaan puoli vuotta, että osasisi hyväksymään itsensä muutenkin kuin syömishäiriöisenä. Tai en tiedä, onhan se tosi yksilöllsitä.
VastaaPoistaHuomasi kyllä, että sulla oli paha olo täällä :( Mä oon vieläkin niin epävarma itsestäni, etten siksi kauheesti jutellut tai muutenkan sosialisoitunut ja yksinäisyys lisää paskaa oloa.
Kauhean paljon tsemppiä nyt, kyllä kaikki yleensä helpottaa ajan myötä. :)
Tsemppiä kotiin tyttö! Älä anna sairauden päästä niskan päälle.
VastaaPoistaHurjasti voimia sinne, missä nyt oletkin <3
VastaaPoista