2011/11/14

In The Hospital

Vietinpä sitten viikonlopun sisätautiosastolla.

Perjantaina oli poli, josta suuntasin suoraan labraan verikokeisiin. Yllättäen iltapäivällä tuli lääkäriltä soitto, että on vähän pahanlaatuset arvot ja tarvitsisin sairaalahoitoa. Vähän ärsytti, koska en olisi jaksanut lähteä Haartmaniin tiputukseen, mutta äiti raahasi minut oman terveyskeskuksen kautta kuitenkin sinne.

Odottelua, odottelua, odottelua. Ensin jonotusnumeron kanssa aulassa, sitten, että sairaanhoitaja tulee laittamaan tipan käteen ja lopulta tippapussin tyhjenemisen seurailua. Sain jo tuossa vaiheessa oman _eristys_huoneen, koska valkosoluarvoni olivat niin alhaalla, että oli infektiovaara. Minut laitettiin myös kiinni sydänmonitoriin rytmihäiriöiden tarkkailua varten ja otettiin sydänfilmi, jossa ei kuitenkaan ollut poikkeavuuksia. Vanha johtumishäiriökin on näköjään hävinnyt.

Äiti istui seuranani koko ajan. Minulle tuotiin sairaalapyjama, jossa hengailin lopulta koko viikonlopun maanantaihin asti. Kello tikitti jo yli yhdeksää illalla, kun lääkäri tuli sanomaan, että ei tästä kotiin lähdetäkään, vaan että minulle on varattu paikka osasto kakkoselta. Koko iltapäivän aikana olin syönyt vain yhden omenan, eikä osastollakaan tarjottu enää iltapalaa. Vanhemmat lähtivät kotiin ja minä jäin koneisiin kytkettynä nukkumaan olettaen, että aamulla pääsisin kotiin.

Seuraavan päivän iltapäivällä minulle kuitenkin kerrottiin, että vaihdan osastoa. Sydäntarkkailua en enää tarvinnut, joten pääsin irti monitorista ja matkasin hissillä ylimpään kerrokseen uudelle osastolle. Siellä vietin tylsistymiseen asti aikaa maanantai-iltapäivään asti. Verikokeet otettiin joka aamu (eikä ne tädit ikinä meinaa saada musta verta, kyynertaipeet on mustelmilla ja sormenpäät rei'illä) ja olin kaliumtipassa eiliseen asti. Tänään sain suonensisäisesti vain b-vitamiinia.

Ruokailut osastolla eivät oikein sujuneet. Syömismääriäni vahdittiin tarkastamalla ruoan jälkeen paljonko lautaselta on kadonnut, mutta minä viisaana kippasin ruokia huoneen vessaan. Ensimmäisenä päivänä söin ja kävin oksentamassa, mutta sitten tajusin, ettei ruoan tarvitse kulkea edes vatsan kautta, vaan voin kipata ruoat suoraan lautaselta vessanpönttöön. Söin kuitenkin aina salaatin ja maistelin ruokaa vähän, mutta suurin osa päätyi muualle kuin vatsaani.

Minulle olisi varattu paikka tutulle syömishäiriöosastolle neloselle, mutta kieltäydyin ja lähdin mieluummin kotiin. Enkä ole varmaan ikinä ollut näin iloinen kotiinpääsystä!


Ja apua, huomasin just juotuani koko mukillisen, että joku oli kaatanu mun teehen sokeria. Panic!

9 kommenttia:

  1. Voi ei, miten huonossa kunnossa sä oot pikkunen :( Paljon voimia ♥

    ♥ : vendela
    http://vendela-wish.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. sattuuko ku se tiputus juttu laitetaa kätee? vasta viimeisessä kuvassa älysin että sulla on jotkut pinkit korut eikä mitkää arvet tms :o

    VastaaPoista
  3. Huomaatko, että sä kuolet kohta? Sä ihan saletisti kuolet. Sun vanhemmat ja sisarukset ei oo saanu sua sitä varten et voisit tuhota omas ja niiden elämän ruokapelleilyllä. Nyt ota itteäs niskasta kiinni, koska muuten joku kaunis päivä lähitulevaisuudessa käy hupsis, ja sit sua ei enää oo.

    VastaaPoista
  4. The Bitter Princess, kyllä se tippa jonkin verran sattuu kun laitetaan, mutta niinhän tuntuu verikokeen ottokin...

    Anonyymi, en vaan usko, että tää tappaa, ei ainakaan mua. Tuntuu, että kaikki hermoilee turhaan. Mietin silti osastovaihtoehtoa, mutta motivaatiota ei taida olla tarpeeksi. Ei mun kannata mennä sinne muutamaksi viikoksi lihomaan.

    Kiitos kaikille <3

    VastaaPoista
  5. Sulla on niin kauniit, isot silmät. Nyt ne on vaan täynnä surua. :( Voimia, paljon!

    VastaaPoista
  6. voi pieni rakas miten sua vois auttaa.. :(

    VastaaPoista
  7. Näistä kuvista näkee miten huonossa kunnossa olet ollut :( Sun upeet hiuksetkin ihan tommoset ohuet liuhut. - Amy

    VastaaPoista