2012/03/28

Passionless, Pointless

On ollut päiviä, kun istun puoli tuntia lattialla terä kädessä. Itkien sitä, että pitää viiltää. "Olet epäonnistunut, kärsi!" Haluten tuntea kipua. Kunnes äiti tulee huoneeseen ja pitää nostaa kulissit pystyyn. "Mitään en tehnyt, voin hyvin, katso, käsissä on vain vanhoja arpia.." Vaikka jos olisi tullut viisi minuuttia myöhemmin olisi nähnyt lattialla kasan verisiä papereita.

Viiltelylakko on siis kestänyt jo viikon, hyvä minä. Ja iloisia päiviäkin on mahtunut mukaan. Viikonloppu oli vaikea, mutta olen saanut kaivettua itseni aika hyvin ylös sen murheista. Huomenna olisi taas tarkoitus viettää aikaa kullan kanssa, tuo kun oli koko viime viikon poissa Helsingistä, niin näkeminen on jäänyt vähemmälle.

Tänään en jaksanut lähteä lähikauppaan, kunto oli niin huono, etten meinannut saada itseäni sängystä ylös. Tärisytti ja hikoilutti vain, tuntui, että pyörryn ylös noustessa. Kävelin jääkaapille ja join vähän tuoremehua, kunnes olo parani edes hitusen. Siitäkin hirveät syytökset heti päässä, tyhmiä kaloreita, mehu on turha keksintö. Juoda nyt kaloreita, eikö hedelmä olisi parempi?!

Labrassa piikitettiin seitsemän kertaa, kyynärvarsista ei tullut verta vaikka neula oli kuulemma suonessa. Tädit eivät meinanneet saada minusta millään mitään, mutta lopulta kämmenselästä avoneulalla tuli tuskallisen hitaasti tarpeeksi neljään putkilolliseen. Tip, tip, tip. Ja muuten sattui, kun se ensimmäinen hoitaja aika ronskisti kaiveli sillä neulallaan.

Sattuu, kun istuinluut osuvat tuoliin. Ei tämän näin pitäisi mennä.

3 kommenttia:

  1. Koeta syödä kunnolla :-) Olet hyvin ruman näkönen tuollaisena, joku 10kg ainakin lisää, niin olisit nätti JA TERVEELLISEN LAIHA siltikin.
    Nimimerkki olen parantunut anoreksiasta ja paino on noussut 15kg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku 15 kiloa tästä olisi normaalipainoon matkaa. Ensin kun pääsisi siihen bmi 16:sta, niin saisi aloittaa taas psykiatrian polilla. Kyllä mä siihen vielä pystyn, nytkin oon saanu painon laskun loppumaan.

      Poista
  2. ei siinä mehussa ole enempää kaloreita kuin siinä hedelmässäkään! :) MUISTA!

    VastaaPoista