2012/09/16

Favorite Damn Disease

Päivät lipuvat toistensa ohi samanlaisen jatkuvan ahdistuksen vallitessa. Sitä pääsee karkuun vasta illalla kun pääsee nukkumaan. Olen itkenyt litroitttain kyyneleitä, nytkin rinnassa painaa vaikka on vasta aamupäivä. Yleensä paha olo kun iskee vasta välipalan jälkeen.

Käteni on paketissa, vaikkei tarvitsisi. Sillä vain turvataan, etten revi vanhoja haavoja auki. Suihkuun en saa sheiveriä mukaan, ihan vain jotten satuttaisi itseäni. Huone ratsattiin ja kaikki terävä vietiin.

En kestä tätä hoitoa, jatkuvaa painonnousua hurjaa vauhtia ylöspäin. Painoindeksikin on jo 14.25. Lihava olo, vaikkei pitäisi. Muut täällä vain ovat niin laihoja.

Luen kirjoja, ja kuuntelen musiikkia, mutta mikään ei vie ahdistusta pois. Välillä lääkkeet auttavat, tuntuukin että syön niitä ihan liikaa. Mutta ehkä se kannattaa, etten ala taas viillellä ja lennä pihalle.

Koska tästä hoitojaksosta haluan hyötyä, haluan kohti tervettä elämää. Vaikka se pelottaa, pelottaa enemmän kuin kuolema.

12 kommenttia:

  1. mä uskon, että muut siellä katsovat sinua kuten sinä heitä- katsovat, että SINÄ olet heitä laihempi. :/
    koita olla vertailematta, vaikka TIEDÄN että on vaikeaa!!
    tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  2. Olet vieläkin henkihieverissä, joten koita olla vertailematta itseäsi muihin. Sinulla on niin paljon sisua, että pystyt kyllä viemään hoidon loppuun. Varmasti pelottaa ja pelotti minuakin aikanaan, mutta usko parempaan tulevaisuuteen kantaa. Älä mieti, että syöt lääkkeitä liikaa, ne ovat tässä vaiheessa vain avuksi. Voimia! <3

    VastaaPoista
  3. Eih, alkaa melkein itkettää kun tätä lukee ;__; Haleja!

    VastaaPoista
  4. jos joku siellä on sua laihempi, niin voit vaan todeta että sä oot voitolla kamppailussa. vaikka luulen kyllä että mielesi tekee vain suuret tepposet kun luulet toisten olevan sua pienikokoisempia, sillä sua hoikempia ihmisiä löytää lähinnä mullan alta. on hassua miten kirjotat tänne omalla ajatuksella, luet munkin kommentit ja välillä vastaat niihin, ja koko sun persoona, kaikki mitä sä oot, voi kadota ihan millä hetkellä hyvänsä. se on tosi surullista, vaikka en sua tunnekkaan. on silti kamala murhe sun puolesta ja aina jännitän että josko sä et joskus enää kirjotakkaan. kuule sua tarvitaan maailmassa, ihmiset haluaa sun pysyvän täällä, ja säkin varmasti haluut sisimmältäsi parantua. <3

    VastaaPoista
  5. Ei se haittaa vaikka pelottaa. Totta kai tuntematon pelottaa!

    Älä luovuta. Voimahalauksia! Toivoa on.

    VastaaPoista
  6. Toivon, että löydät jostain sen voiman ja rohkeuden tastella vastaan sitä pelkoa. Ja niin kuin muutkin edellä ovat todenneet, se on vain se sairaus mikä saa muut näyttämään laihemmilta, kuin sinä. Tavoittele silti sitä terveyttä ja lisävuosia elämääsi, lisähetkiä rakkaittesi kanssa. Halauksia <3

    VastaaPoista
  7. Tsemiä! Mä uskon suhun ihan kympillä, mut et saa yhtään enään laihduttaa.. :c kyllä sä pääset yli ! <3

    VastaaPoista
  8. Kyllä sä kestät ja pystyt! Paraneminen on oikeeta vahvuutta. Anoreksia on sun kohdalla jo aika nähty, eiks niin? Sä olet ollut x kertaa sairaalassa, painanut niin vähän, että kuolema ei oo kaukana jne. Ja olet toivottavasti todennut, ettei siinä ole mitään hohdokasta. Sä osaat laihduttaa ja kieltää omat tarpeesi, se on jo todettu. Ei sun tartte miettiä, onko joku laihempi vai ei. Ei sillä ole mitään väliä. Ei mahdollisimman alhainen painoindeksi ole mikään saavutus minkään muun kuin sairauden mielestä.

    Kun vaan jaksat kestää hoidon läpi, niin jossain vaiheessa heräät siihen, ettei se luurankomainen laihuus ole tavoittelemisen arvoista, eikä varsinkaan kaunista. Se on vaan todella, todella surullista. Normaalipaino ja elinvoima on kaunista!

    Äläkä pelkää, ettei sun pahaa oloa huomattaisi enää, kun paino nousee. Normaalipainoisenakin on oikeus voida huonosti ja saada apua. Ihan varmasti!

    Voimia pikkuinen!

    VastaaPoista
  9. Siis oikeesti? Susta on pelottavampaa toipua kun KUOLLA? Ootko ihan tosissas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin valmis tappamaan itseni, jos läheisille ei aiheutuisi siitä niin kovaa surua. Mutta paraneminen, se on niin vaikean tien päässä.

      Poista
  10. En usko että siellä on vielä sinua laihempia ihmisiä. Painosi on niin alhainen vieläkin. Silti ihanaa että sinä haluat sinne terveeseen elämään. Tulet huomaamaan, sitten ajan kanssa, että se todellakin kannatti. Ja jonakin päivänä sinä vielä elät. Pysy elossa nainen.

    VastaaPoista
  11. Koita, Noora, jaksaa! Vaikka sitten ylimääräisten nappien avulla. Yritä ajatella, että tämä on loppujen lopuksi vain hyvin lyhyt jakso Sinun elämässäsi. Ja kun tämän kestät, on Sinulla edessäsi niin paljon onnellisempi ja parempi elämä. Voimia, Noora-kulta! Ja haleja! <3

    VastaaPoista