2013/01/09

Black Swan

Voit sanoa mitä haluat, se ei tunnu se ei kosketa.
Mene vaan, mene vaan.

Olen väsynyt tähän sairauteen. Toisaalta haluaisin parantua, mutta samalla olla pienen pieni tuulen henkäys. Aamulla otettiin paino ja hoitokokouksessa sen kuullessani purskahdin itkuun. Milloin minusta tuli näin iso? Paino oli hypännyt taas järkyttävän kilomäärän ylöspäin.
 
Lumi on syönyt kaiken, routa raiskaa tämän maan.
Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan.
Unelmat vaihtuu toisiin, valuen vuosiin vihaisiin.
Lähtisin, mut se vaan ei mee enää niin, ei mee enää niin,
ei mikään mee enää niin.

Hoitokokouksessa mainittiin myös jo uloskirjauksesta, vaikken halua ajatellakaan sitä vielä. Elän päivän kerrallaan, muuten sekoan. Sain ensi lauantaille välipalaloman, eli pääsen lähtemään osastolta lounaan jälkeen ja tulen päivälliselle takaisin. Olen jo suunnitellut, että helpoimman kautta syön jogurtin - oksentamatta. Kotona kun se on jotenkin itsestään selvää, että aterian jälkeen menen vessaan ja otan kaiken pois vatsastani. Mutta en aio oksentaa, minä pystyn tähän!

Sä et ehdi juosta enää junaan viimeiseen,
et ehdi enää, jos et jo mee
.

Itseinho ja ahdistus ovat olleet vahvasti päällä tänään. Edes tyttöystäväni vierailu ei piristänyt pitkäksi aikaa. Hetken onnellisuus, sitten yksinäinen olo vaikka toinen on vierellä. Itkin hoitajalle, etten voi istua yleisissä tiloissa, koska pöydällä on sakset ja niihin tarttuminen tuntuisi vain hyvältä vaihtoehdolta. Viilto. Verta. Ei, minä en ole lähdössä vielä kotiin.

Olen sekaisin, en jaksa enää. Ahdistus puristaa taas rintaa ja kyynelet hiipivät silmistä helminauhana.


lyrics: pmmp - joutsenet

17 kommenttia:

  1. älä luovuta noora, ansaitset parempaa kuin tän typerän sairauden :( voimia ihan hirmuisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle kans. Näitä ****** päiviä vaan on liikaa, eiköhän se kohta hellitä.

      Poista
  2. Se on ihan kauheaa, jos paino nousee lyhyessä ajassa tosi paljon :< Mä yritän kuitenkin välillä ajatella ennen vaa'alle astumista niin, että sehän on tavallaan vaan parempi, mitä isompaa lukua se vaaka näyttää. Mä perustelen tätä itselleni sillä, että eihän mun kroppa siitä muutu mihinkään, että saan tietää sen painon. Jos siis olisinkin yhtäkkiä vaikka normaalipainossa, niin mun ei tarvitsisi kasvattaa kehoani enempää. Jos taas se sama keho painaisikin vaikka 20 kiloa liian vähän, niin sehän olisi ihan kauheaa, koska se tarkoittaisi sitä, että vielä pitää tulla 20 kiloa lisää massaa. Tämä tietysti toimisi paremmin, jos pystyisi ennen sitä punnitustuloksen näkemistä/kuulemista saavuttamaan sellaisen olon, että tää kroppahan näyttää ihan ok:lta. Sitten voisi rauhassa toivoa, että se olisi myös mahdollisimman painava, ettei sitä tarvitsisi enää kasvattaa kauhean paljon! Kukaan ei varmaan ymmärtänyt tästä selityksestä mitään, mutta ei sen niin väliä :D

    Musta on muuten ollut tosi kiva huomata, että sun teksteistä löytyy nykyään myös sitä aitoa halua parantua, eikä pelkkiä laihdutustoiveita. Se kertoo siitä, että sä olet päässyt eteenpäin, vaikka vielä onkin pitkä matka edessä. Jatka siis samaan malliin ja sinnittele loppuun asti! Äläkä vielä murehdi uloskirjauksesta tai muusta, vaan ota nimenomaan päivä kerrallaan :)

    VastaaPoista
  3. Voi muru :( katoinkin et oot ollu tänään vielä enemmän surullisen näkönen kun yleensä, muista et voit ain tulla puhuu mulle mist vaan! Sillä uskot varmaan kun sanon et tiiän miltä tuntuu kun paino nousee yhessä punnitusvälissä yli kilon ja silti ateriasuunnitelmaa vaan suurennetaan eikä mieli pysy perässä ollenkaan.. :/ Nyt kaiva se motivaatio esiin, mä tiedän että se on sielä jossain! <3

    Toivottavasti mäkin löydän sen ennen kun on taas liian myöhästä.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä Wilma että Noora:

      Nyt keskitytte vaan siihen kaikkein tärkeimpään: te tarviitte ravintoa, jotta aivotoiminta voi jossain kohtaa päästä rullaamaan. EN tarkoita, että olisitte nyt jotenkin tyhmiä tms (en tod!), mutta kuten tiedätte, aliravitut aivot eivät kykene täyteen työskentelyyn. Kyllä se pää siinä mukana kulkee ja ajallaan pääsee vauhtiin mukaan.

      Paranemista ja -myönteisyyttä molemmille! Olette rohkeita naisia, kun uskallatte jatkaa vaikka vaikeaa onkin.

      <3

      Poista
  4. Voimia, Noora! Kuten anonyymi kirjoitti, on hienoa että Sinusta alkaa löytyä sitä aitoa taistelutahtoa vaikka kovin mustalta tuntuukin. Äläkä tosiaan murehdi uk:sta, vaan otat päivän kerrallaan, kuten tähänkin asti. Ei Sinua yksin jätetä, anoreksiasta toipuminen on pitkä prosessi ja Sinä vasta sen alussa. Mutta hyvässä alussa! Nyt vain pusket eteenpäin! Halaus Sinulle ja mukavaa välipalalomaa lauantaina! <3

    VastaaPoista
  5. Noora rakas,
    elämässä on niin paljon muutakin saavutettavaa kuin anorektinen laihuus, se vaan rajoittaa sua ja aiheuttaa sussa turhaa stressiä ja ahdistusta. Et tule koskaan omasta mielestäsi olemaan riittävän laiha, sairaus vaatii aina enemmän uhrauksia.
    Olet niin pitkään kamppaillut sairautesi kanssa kodin ja sairaalan välissä että siinä itsekukin unohtaisi sen tosiasian että elämä on jossain ihan muualla, ja sillä elämällä on paljon enemmän annettavaa.
    Sulla on niin paljon lahjoja, antaisit itsellesi vähän armoa ja mahdollisuuden kokeilla jotain muuta.<3

    VastaaPoista
  6. Päivä kerrallaan sitä pitääkin elää. Ei murehdita huomista vaan selvitään ensin tästä päivästä :)

    VastaaPoista
  7. Taistelutahtoa, sitä sulta löytyy, kun vaan jaksat mennä päivän kerrallaan. Itku ei ole pahasta vaan päinvastoin, hienoa, että kerrot henkilökunnalle tunteistasi. Tsemppiä ja voimaa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille, autatte jaksamaan :)
    Nukkuminen auttaa, musiikin kuuntelu auttaa, dataaminen auttaa, neulominen auttaa, Greyn anatomian katselu auttaa. Yritän nyt keksiä kaikkea pientä tekemistä joka veisi ahdistuksen pois.

    VastaaPoista
  9. Voi kun vain jaksaisit taistella, sillä joskus vielä kaikki kääntyy paremmaksi. Toivottavasti ahdistus helpottaa! Voimia. :)

    VastaaPoista
  10. Siinä pikkuhiljaa hyvät päivät lisääntyy, aivot alkavat toimia. On ihan ymmärrettävää että on sekava olo, kun oot astunu parantumisen polulle mutta silti haluat olla laiha, ahistaa ja itkettää. Kaikki varmasti käy sen läpi (: nyt sun pitää vaan jatkaa syömistä ja ajatusmaailman kuovaamista = älä jatkuvasti itke ruokia, yritä pysyä vahvana, yritä iloita painonnoususta edes vähän, pyydä vaikka tyttöystävääsi kirjoittamaan yhdessä sun kanssa paranemislista, eli syitä miksi sun pitää päästä anoreksiasta irti ja parantua. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. elämässä on niin paljon kaikkea hyvää ja iloista ilman anoreksiaa. älä anna sen viedä sua entistä syvemmälle. sä pystyt siihen, mä uskon että löydät vielä voimaa taistella anoreksiaa vastaan!♥

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä Noora, sä oot vahva! <3 Mielellään kuulisin miten on taas sulla mennyt.

    VastaaPoista
  13. voimia tosi tosi paljon. mä en osaa nyt sanoa tässä muuta järkevää, ylläolevilla monia hyviä pointteja! <3

    tulin kysymään: olisko sulla mahdollista kirjoittaa postausta siitä, millaiseksi osasto muuttui, kun Ulfåsa ja nelonen yhdistettiin? kiinnostaa esim. miten käytännössä toimii että on alaikäiset ja aikuiset yhdessä- onko samat säännöt kaikille? entä ilmapiirissä jotain muutoksia? tuntuu niin hurjalta, jos periaatteessa siellä vois olla esim. 13- ja 35-vuotiaat hoidossa samalla osastolla. O___o itse en Lapparissa/nelosella koskaan ole ollut, mutta Ulfåsassa aikoinaan kyllä muutamaan otteeseen kaaaaaaaaaukana 90-luvulla.

    <3

    VastaaPoista
  14. http://distressedfairy.blogspot.fi/2013/01/lempi-blogit.html < tossa postaus mun lempiblogeista,käy kattoo mitä kirjotin sun blogistas (: ♥

    VastaaPoista