2013/07/26

If I Want To

Elän sunnuntaita, vaikka on perjantai-ilta. Sen siitä saa, kun toisella osuu vapaapäivät keskelle viikkoa.

Mut ton ihanaisen seurassa mä voin olla reilusti oma itseni. Ei tuu hetkiä, että nyt on pakko päästä kotiin ja olla hetki yksin. Päin vastoin, vuorokaudesta tuntuu loppuvan tunnit. (Mikä johtuu ehkä siitä, että tulee nukuttua yli puolille päivin..) Mut sain avauduttuu mun syömishäiriöstä, siihen liittyvistä peloista ja kuinka mun mieli ja mielialat heittelee. Eikä toi juossu karkuun, päin vastoin.

Viime päivät onkin sujunu tosi hyvin. Keskiviikko alko masennuksella ja itkulla (jota en polillakaan saanut purettua), mutta kun toi yks tuli illalla hakee mua leffaan oli kaikki heti paremmin. Käytiin katsomassa World War Z, joka osoittautui yheks parhaista zombie-elokuvista. Mäkin jopa pelästyin pariin kertaan! Eilinen päivä puolestaan vietettiin Linnanmäellä. Uus kummitusjuna oli aika pettymys, se ennemminki vaan nauratti kun pelotti. Tykkäsin enemmän vanhasta. Mutta vuoristoradat vetoo kyllä eniten, Ukko on parhautta. Kierrettiin oikeastaan kaikki, paitsi lastenlaitteet, läpi ja kerättiin pisteitä kännykkään ladattavalla Lintsisovelluksella.

Syömiset sujuu, tänäänki tehtiin uunijuureksia ja tofua, johon sekoitettiin yrttituorejuustoa. Ruoanlaitto on kivaa, ainakin jos siihen saa jonkun apulaiseks. Ois kiva testailla kaikkii uusii reseptei, mutku yksin on niin laiska että sortuu joko turva- tai valmisruokiin. Yritän selviytyy viikonlopusta omissa oloissa, ja näköjään äiti on jättänyt mulle ruokaa jääkaappiinki :)

Ja tidididi! Tiistaina kävin ekaa kertaa terapeutilla. Käytiin läpi mun sairaushistoriaa ja se kyseli, että mihin haluun apuu ja minkälaisista hoitotavoista oon hyötyny. Vaikutti mukavalta ja asiansa osaavalta tädiltä, joten meen ihan mielelläni uusikski.

Elämä on ihanaa -hehkutuspostaus, mut kerrankin näin päin!

25 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Parhautta :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä et oot parantuus tiiän todellaki mist puhut ite oon 15 ja piti pari kiloo pudottaa sit huomasinki et puntari näyttää 12kg vähemmän mut siihen vaikutti kaikki mitä oon kokenu en Kyl ikinä saannu hoitoo mut parempi et ees joku selviää tollaset hirveest kokemuksest<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti menee jo paremmin :)
      Itekin kun vaan uskaltais kuunnella tervettä mieltä - usein siinä onnistunkin, mutta anorektiset ajatukset saa yhä liian usein vallan. Tuntuu, että edistyn liian hitaasti ja se saa minut pelkäämään etten parane ikinä...

      Poista
  3. :'33 Oon yhtä hymyä täällä! Vähän ihana lukea että sulla menee hyvin ja on ollut ihania päiviä <3

    VastaaPoista
  4. aivan ihana lukea tällaista!! sä niin ansaitset onnen!! :)
    <3

    VastaaPoista
  5. Ooon ylpee susta . Oot ihana ja mulla on kamal ikävä sua ♡

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla et sulla menee hyvin! Tsemppiä jatkoonkin! <3

    VastaaPoista
  7. FUCK YEAH THERAPIST!!!!!!!!


    miksi jumalauta on kestänyt näin kauan, sun vaikean sairashistorian, kaikki kauheat elämänvaiheet, tapon ja tappelun, hoitorumban, yrittämisen, jaksamisen, ihmissuhteiden ja ties minkä potkiessa, vasta nyt pääset/saat/jotain terapiaa? retorinen kysymys. Olen aina ollut sitä mieltä että sua ei olla koskaan kuunneltu tarpeeksi, tultu tarpeeksi kohti, selkeesti nähty läpi pelon ja ujouden pyytää apua tai uskaltaa ottaa sitä vastaan.

    Hei ihana viesti, teki mut onnellisemmaksi tänään kuin kissat, ystäväni, uusi kämppäni ja Etola-kassillinen raparperia yhteensä. <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tätä edelleenkään suositeltu mulle, yksityiselle vaan ja kaikki laskut ite. Sh-polilla suhtautuminen? No, kun sanoin et oon menos terapeutille taas ens viikol, ne laittoki mun seuraavan ajan vast parin viikon päähän vaik normisti oon käyny viikoittain. Et mä en sit varmaa tarvii nii tiivistä hoitoo tai nää on toisensa poissulkevii asoita. Wtf?

      Poista
    2. Tiäks paljon läpi käyneenä mul on vastaus tohon mitä ihmettelet. Sh-polilla suhtaudutaan terapiaan nihkeesti siks koska terapiallahan sitä ihminen parantuu. Sä et hyödy siitä kun käyt viikottain katsomassa painoo ja sitä kui huonosti taas voit. Kun terapiassa taas pureudutaan juurikin siihen ongelman ytimeen, koko historiaan ja mikä nyt on tilanne. Siihen juuri että mikä sinua pelottaa ja mihin sinä tarvitset sitö apua. Sh-poli on enemmänkin vain tarkkailua ja sit ku asiat tarpeeks huonosi ni polille suoraa, kyselemättä et hei, miks sä teet tätä. Se on "helppoa" mennä sinne osastolle ja leikkii hetki tervettä laskelmoidusti, ja sit ku pääsee pois niin jatkaa samaa rataa. Sit ku pääset sille kynnykselle et uskallat mennä terapiaan ni asiat on jo puoliksi selvitetty. Vannon että parin vuoden sisällä viimeistään ja parin kuukauden pääst aikasintaan huomaat jonain päivänä et hei, en oo ees ajatellu sitä hirviötä mun pään sisäl pitkään aikaan (: se on huojentava tunne! Kaikilla tulee niit huonoi jaksoi, jopa "tavallisila" ihmisillä. Niistä mennää ohi ja taas pikkasen vahvempana.

      Tsemppiä, tiedän että pystyt siihen!!!!

      Poista
    3. Niin ja jatkan sen verran et rahastamistahan se on vaan. Itse ainakin koin terapian pelastukseski. Vuos ja mörkö poissa. Nyt pari kuukautta ollut normipaino ja kaikki hyvin. Oletko ajatellut että voisit olla kuukauden ilman vaakaa? Sillo ei tulis morkkista kun et tiedä paljo painat ja huomaat kui helpompaa on olla tarlkkailematta painoa ja syödä mitä jaksaa.

      Poista
  8. Oon niin iloinen sun puolesta ja siitä et asiat sujuu!<3

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa Noora, nyt saa hehkuttaa ja syystä! Älä päästä tätä ihmistä karkuun, hän vaikuttaa lahjalta sinulle. Ja vielä terapiakin, voi kun se nyt toimisi, mutta alku vaikutti ainakin todella lupaavalta. Ihanaa, jatka samaan malliin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päästä :)
      Mutta pitää tuottaa pienimuotoinen pettymyskin: kävin pitkästä aikaa vaa'alla ja se näytti edelleen alle 40kg. En halua jäädä junnaamaan samaan lukuun, mutta samalla ei uskallus riitä nostamiseenkaan. Pääsen pari kiloa ylöspäin, mutta sitten iskee paniikki ja pian ollaan takaisin samoissa lukemissa. Turhauttavaa!

      Poista
    2. Voi kun pääsisit siihen neljään kymppiin ja saisit sen pysymään siinä. Kaikkihan on sinusta kiinni: nostat sen siihen, mikä tuntuu hyvältä ja sitten vaikka pysähdyt siihen ja tuumaat tovin. Kun on avohoidossa, tahdin saa määrätä itse. Sisua sinulta ei puutu, sen huomaa ja ihanaa, että tiedostat asiat ja osaat ajatella noin järkevästi. Tiedät, mikä on ongelmakohta ja haet siihen apua. <3

      Poista
    3. Eihän sillä nimenomaan oo väliä vaikka junnaisit siinä neljässäkympissä ties kuinka kauan, niin kauan ei oo mikään kiire ja mikään ei oo niin tarkkaa ku paino ei vaan mee alaspäin!
      Tsemppiä!

      Poista
  10. Just noin Noora! Ihana lukea että aurinko paistaa sullekkin välillä <3
    Nyt vaan muistat että terve elämä voittaa anoreksian 100-0 !!
    Voimia<3

    pinja

    VastaaPoista
  11. kuinka pitkä oot?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku haluu ilmeisesti päästä laskemaan painoindeksiä...

      Poista
  12. Oisko ajatusta, että heität uuden ihanan ystäväsi kanssa vaa´at pois ja lupaat ITSE ITSELLESI ettet uutta enään osta! ei sun tarvi siellä vaakalla itekseen ravata.usko pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonhan mä vaakalakkoja yrittäny, mut jotenkin se kääntyy aina niin päin, että paino laskee ja mä uskon lihovani.. Haha, tänäänkin unohdin ottaa aamupainon ku oli niin kiire aamupalalle :D

      Poista
  13. Missä päin käyt terapiassa? Onks sun terapeutti syömishäiriöihin jollain lailla erikoistunu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoossa, ja kyllä on ollut paljon syömishäiriöpotilaita.

      Poista