2013/08/05

On The Road

Tuntuu, että oon ollut koko ajan liikenteessä. Rankkaa, kun en oo tottunut jatkuvaan ohjelmaan ja sosialisointiin, mutta en kyllä yhtään valita!

Perjantaina oltiin grillaamassa Espoossa. Maissia, tofua, kesäkurpitsaa, halloum-juustoa, punajuurta ja ties mitä kaikkea. Söin aivan liikaa, mutta se ei sentään estänyt lähtemästä vielä baariin. En oo ikinä ennen ollu liikenteessä pelkällä jätkäporukalla, oli hauskaa! Lauantaiaamun olot oli lagiset, mutta lähettiin silti ajamaan mökille Huittisiin. Kuuma auto, hyvää seuraa ja musaa, taukopaikkoja. Saunomista, tikkaa, marjoja, aurinkoa, hyttysenpuremia, kortin peluuta... Eli aika perus! Ja voi kun noi reissusyömiset seurais vielä kotiinkin.

Yhtenä päivänä syön pelkkiä kasviksia, toisena mitä tahansa hyvällä omalla tunnolla ja kolmantena oksennan kaiken mitä suuhuni pistän. "Onko tää terveellistä ja monipuolista? Likaa rasvaasokeriahiilihydraatteja." "Ihan sama, kunhan saan tarpeeks kaloreita." Miks ajatukset vaihtelee koko ajan? Pääasia kai kuitenkin, että paino oli tänään polilla +400g. Puhuttiin kuitenkin, että voisi olla hyvä ottaa taas ateriasuunnitelma käyttöön ja samaa mieltä oli viimeksi myös terapeutti.

Huomenna lähden isovanhemmille muutamaksi päiväksi kyläilemään. Tykkään olla siellä ja välillä oonkin lähtenyt sinne maailmaa pakoon. Turvapaikka. Ihanaa kun ruoat tulee valmiina pöytään ja itse ei tarvitse stressata mistään. Rentoa jutustelua, palapelien kokoamista, lukemista ja rauhallisia kävelylenkkejä. Unohtamattakaan karviaispensaita, jotka odottaa poimijaansa!

Mä tässä ryhdyn pakkailemaan, joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

15 kommenttia:

  1. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinullekin, Noora! :)

    Riemukkaalta kuulostaa elämäsi tien päällä, nauti! Mutta ihanaa kun pääset isovanhemmillesi hieman rentoutumaan; hetkeksi turvaan ja "hoivattavaksi"...

    Ota ihmeessä ateriasuunnitelma tueksi, jos muuten tuntuu, että syömiset heittelee laidasta laitaan. Toivottavasti ne kuitenkin pysyvät kutakuinkin kasassa mummolassa...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä syömiset parhaiten sujuvat, parempaa hoitoa kuin osastolla, hehe ;)

      Poista
  2. Sun tilanteessa ei ole olemassa sellaista käsitettä, kuin "syödä liikaa". Nauti nyt ruuista, kesästä, tuosta seurastasi yms ;) <3

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä on tosi ihanaa, että nää sun tekstit on muuttuneet niin paljon positiivisempaan suuntaan viime aikoina :) Tuntuu, että aito Noora alkaa vihdoin päästä esiin anoreksian takaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos se välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle :) Paaljon töitä on vielä tehtävänä etenkin painon nostamisen kanssa, mutta oon vihdoin tajunnu että laihduttamisella ei voita mitään!

      Poista
    2. Komppaan Sunnya, blogia on kiva lukea nykyisin kun teksteissä välittyy ilo masennuksen ja itseinhon sijaan :)♥

      Poista
  4. Olet totisesti nauttinut kesästä reissuineen ja tottahan se on, ihan sama, mistä sen energian tässä vaiheessa saat, kunhan saat sitä riittävästi. Jos tuntuu turvallisemmalta ja hoitotiimisikin on sitä mieltä, ota toki ateriasuunnitelma takaisin käyttöön, se tuo varmuutta syömisiin.
    Ihanaa mummolan reissua, nauti ja hemmottele itseäsi, olet sen ansainnut! <3

    VastaaPoista
  5. Jep, tää on ihan toista kun sairaalassa vietetyt kesät! Ateriasuunnitelma sinänsä on vaikea, että se asettaa joka aterialle katon: en uskalla syödä yhdellä kertaa enempää kun siinä sanotaan, vaikka ois jääny edellinen ruoka kokonaan väliin. Eikä desimitoilla pelleily onnistu muualla kuin kotona..
    Ja kiitos, nauti sinäkin :)

    VastaaPoista
  6. Alotatko koulun tänä lukuvuonna? Ja jos alotat ni meetkö lukioon vai mihin..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä aloita, mutta aikuislukiossa ois tarkotus jatkaa. Sinne kun voi mennä tietääkseni keskellä lukuvuottakin, niin en vielä stressaile siitä :)

      Poista
  7. Ihanaa et oot saanut kesän jollon ei oo tarttenu kykkiä sairaalassa. Mullakin tää kesä on ollu aika ainutlaatunen koska oon niin monta vuotta olla sairaaloissa kesäsin :--(

    Paljon voimia ja jatka samaan malliin!! Oon tosi ylpee susta:)<3

    pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pinjuli :) Oon lueskellu sun kuulumisia ja ihanaa, että oot pärjänny kotona niin pitkään, mut iltaruoan ja -herkkujen lisäks sun on pakko alkaa syödä myös päivisin! Karu fakta on, että ahdistus on vaan kohdattava :/

      Poista
  8. Sis mitä?? :D viimeks kävin lukee sun blogia joskus hmmmm oisko ollu toukokuus mut sit jätin tauolle ku ittellä meni huonosti. Mutta sillosiin teksteihin verrattuna tää on ihan sika hienoa!! Hyvä Noora!! Oon tosissani ylpee susta! :) jatkajatkajatka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän! :D Kesä on pelastanu, on ollu niin paljon tapahtumia ja tekemistä että oon tajunnu elämän löytyvän anoreksian ulkopuolelta. Ahdistuksen läpi kannattaa taistella.

      Poista